AMKIT-konsortion puheenjohtajan mietteitä kauden vaihtuessa

15.12.2022

Kuva: Mira Juppi.

Kaksivuotinen puheenjohtajuuskausi on takana ja kaksi vuotta edessä. Nyt on hyvä aika pysähtyä hetkeksi tarkastelemaan mennyttä ja kääntää katse taas kohti tulevia haasteita.

Kahden viimeisen vuoden aikana AMKIT-konsortiossa on tapahtunut paljon. Vuodesta 2021 lähdettiin uudelle strategiakaudelle, jossa teemoina ovat yhteistyö, avoimuus, oppiminen ja vaikuttavuus. Kaikkien teemojen alla on tapahtunut, mutta varmasti eniten yhteistyö-teeman alla. Amkit-konsortion jäsenet ovat mukana kymmenissä työryhmissä ja elimissä, joissa yhteisiä asioitamme edistetään. Osa yhteistyöstä on rakenteellista ja jatkuvaa, osa tarveperustaista ja hetkeen syntyvää. Kummallekin on paikkansa asioiden tehokkaassa edistämisessä.

Verkostoitumisen monenlaiset mahdollisuudet ovat yllättäneet positiivisesti. Mieleen ovat jääneet esimerkiksi FUNin työvaliokunnan ja AMKIT-joryn yhteiset kokoukset sekä Finna-ongelmien taklaaminen Finna-toimiston ja ammattikorkeakoulujen Finna-asiantuntijoiden kanssa. Nämä spontaanisti syntyneet yhteistyökuviot ovat tuottaneet niin strategisen kuin käytännön tason yhteisymmärrystä ja myös konkreettisia tuloksia. Ennen kaikkea ne ovat osoittaneet miten yhteistyökyvykästä ja -halukasta kirjastokentän toiminta on.

Monia meihin vaikuttavia suuria asioita on tapahtunut yhtäaikaisesti. AMKIT-konsortio on seurannut aktiivisesti lainsäädäntötyötä sekä avoimen tieteen ja tutkimuksen linjaustyötä. Lausuntojen tekoon on osallistunut laaja joukko kirjastonjohtajia. Varsinkin haastavaa tekijänoikeuslakiuudistus-ehdotusta pohdimme pitkän aikaa, myös yhdessä muiden kirjastoverkostojen sekä Arenen eri työryhmien kanssa. Lakiuudistus on nyt eduskunnassa odottamassa käsittelyä.

Näkyvä suuri edistysaskel tapahtui Theseuksessa, jossa on nyt käyttörajatut kokoelmat 19 ammattikorkeakoululla.  Kuten monien suurien asioiden suhteen on tyypillistä, myös tätä uudistusta edelsi vuosien valmistelutyö. On aina palkitsevaa saada jokin asia maaliin saakka, varsinkin kun käyttöönotto on sujunut varsin mukavasti.

Viimeistä kahta vuotta on leimannut korona ja fyysisten kohtaamisten puute.  Olosuhteisiin nähden koen kuitenkin, että viestintä ja yhteistyö on ollut tehokasta ja myös yllättävän välitöntä. Olimme ehtineet jo tätä konsortiossa harjoitella ja kirjastoihmiset ovat muutenkin hyvin näppäriä toimimaan erilaisten sovellusten kanssa verkossa. Konsortio täytti komeat 20 vuotta ja juhlan kunniaksi järjestetty webinaari kuten myös verkostopäivät ovat onnistuneet hienosti ja moni on halunnut tulla niitä kuulemaan. Hiukan kyllä harmitti että Heurekaan suunnitellut suuret juhlat jouduttiin siirtämään verkkoon.  Uutiskirjeillä on pyritty vähentämään sähköpostitulvaa ja tarkentamaan tiedottamista konsortion toiminnasta.

Tulevaisuus on haasteita ja mahdollisuuksia

Ilman kristallipalloakin on näkyvissä että toisaalta globaalit haasteet ja toisaalta yksilölliset vaatimukset pistävät meidät kaikki miettimään monin tavoin vastuullisuutta, kuten esimerkiksi kestävää kehitystä, osaamisen huoltovarmuutta, saavutettavuutta, tietosuojaa ja -turvaa. Meillä on tarve liikkua yleisestä yksityiseen nopeasti ja joustavasti. Maailma tosiaankin on sylissämme ja meidän tehtävämme on palastella se asiakkaidemme käyttöön toiminnassamme. Yhteistyö on aina vain tärkeämpää tulevaisuudessa.

Emme tiedä mihin epävakaa tilanne Euroopassa johtaa, mutta voimme varautua energiasektorin häiriöihin ja pitää huolta siitä, että koulutamme ihmisiä, joilla on hyvät taidot hakea luotettavaa tietoa ja ymmärtää sitä oikein. Meidän tulee osaltamme huolehtia sivistyksellisen huoltovarmuuden ylläpitämisestä.

Seuraavan kahden vuoden aikana suuria askarruttavia asioita ovat jatkuvan oppimisen strategian ja Digivisio 2030-hankkeen mukanaan tuomat mahdollisuudet ja haasteet. Digitaaliset oppimisympäristöt oppimateriaaleineen ja opiskelijoiden liikkuminen korkeakoulusta toiseen haastavat perinteiset tavat tehdä hankintoja, järjestää palveluja sekä tiedonhaun opetusta ja ohjausta saavutettavasti ja kestävästi. Laaja-alaista yhteistyötä tarvitaan niin korkeakoulujen sisällä kuin välilläkin.

Käyttämämme järjestelmät kietoutuvat toisiinsa yhä useampien rajapintojen kautta ja avaavat uusia mahdollisuuksia tiedon käyttämiseen eri yhteyksissä. Integraatiot myös monimutkaistavat ylläpitoa ja tarvitsemme yhteistyötä, että kaikki tarpeemme tulevat ajoissa huomioiduksi ja mahdollisuutemme vaikuttaa kehitykseen säilyvät. Tiede ja tutkimus.fi -palvelun sekä Finnan monimuotoistuminen avaa upeita mahdollisuuksia niin opetukseen, tutkimukseen kuin tietojohtamiseenkin. Näiden näyteikkunoiden takana onkin sitten lukuisa määrä järjestelmiä, jotka keskustelevat keskenään ja joiden kehittämiseen myös amk-väki suurella panoksella osallistuu.

Theseuksen pitkäaikaissäilyttämisratkaisua ajetaan eteenpäin Kansalliskirjaston mahdollistamassa aikataulussa. Kreodi jatkaa yhä toimintaansa amk-kirjaston väen omana verkkolehtenä ja konsortion uudet verkkosivut näkevät päivänvalon ensi vuoden puolella.

Yhteistilastoinnin jatkoaskelia on mietitty yhdessä korkeakoulujen ja tutkimuslaitoksen kanssa ja työ tulee jatkumaan. Muuttuvan kirjastotyön hallitseminen ja kehittäminen tarvitsee tuekseen dataa ja myös uusia mittareita, joista varmasti ensi vuonna keskustellaan.

AMKIT-konsortio osallistuu edelleen Avoin TKIO-verkoston toimintaan ja pian päivänvalon saa myös julkaisuasioita varten perustettava yhteistyöverkosto. Siitä ja monesta muustakin asiasta lisää ensi vuonna.

Puheenjohtajan kiitokset rikoskumppaneille

Puheenjohtaja ei suinkaan yksin vie AMKIT-konsortiota eteenpäin vaan korvaamattomana tukena ja sparrausparina puheenjohtajalle toimii johtoryhmä, jossa työskennellään aina kaksi vuotta kerrallaan. Jokainen johtoryhmän jäsen tuo oman uniikin tietämyksensä ja kokemuksensa yhteiseen käyttöön ja vaikuttaa näin konsortion toimintaan. Haluankin tässä yhteydessä kiittää lämpimästi Miia Willmania LABista, Pekka Uotilaa XAMKista sekä Sinikka Luokkasta HAMKista, jotka ovat ansiokkaasti toimineet johtoryhmän jäseninä kauden 2022 loppuun saakka.

Uusi johtoryhmä aloittaa toimintansa ensi vuoden alussa ja uusina jäseninä mukaan on saatu Maija Koponen Lapin AMKista, Jonna Vocke Arcadasta sekä Riitta-Liisa Karjalainen KAMKista.  Heidät toivotan lämpimästi tervetulleeksi. Jatkavina jäseninä mukana ovat Teemu Makkonen JAMKista, Jaana Latvanen SeAMKista ja Marita Ahola TuAMKista. Erittäin tärkeinä toiminnan kantavina voimina mukana jatkavat myös konsortion sihteeri Kirsi Rönnqvist sekä talousasiantuntija Hellevi Hakala Metropoliasta.

Oma lukunsa on AMKIT-konsortion piirissä toimivat työryhmät ja verkostot sekä Kreodin toimitus ja Theseus-toimisto, joiden toiminnan kautta konsortion strategiaa toteutetaan. Ryhmät esittäytyvät tammikuussa yhteisessä webinaarissa. Kannattaa tulla kuulolle. Uusia jäseniä otetaan myös aina mielellään mukaan toimintaan. Muistattehan, että meitä kaikkia saa nykäistä virtuaalisesta hihasta, jos haluatte nostaa jonkin kirjastokentän asian yhteiseen keskusteluun.

Uudet kiinnostavat haasteet odottavat meitä ensi vuoden puolella, mutta vaivutaan ennen sitä hetkeksi ihanaan joulun rauhaan. Lämmintä ja levollista joulua sinullekin!

Kirjoittajat

Mira Juppi

tietopalvelupäällikkö

Savonia-ammattikorkeakoulu

Kirjoittajan muut artikkelit

Kommentit

Jätä kommentti