AMKIT-konsortion uudeksi puheenjohtajaksi Hanna Lahtinen

15.12.2016

AMKIT-konsortion puheenjohtajaksi valittiin marraskuun yleiskokouksessa Laurean tieto- ja julkaisupalveluiden johtaja Hanna Lahtinen. Samalla konsortion pääkonttori siirtyy Laureaan Espooseen. AMKIT-kentällä on parhaillaan menossa isoja asioita ja Lahtinen pääsee hyppäämään heti toimeen vuoden alusta. "Puheenjohtajakauden keskeinen tehtävä on avoimen toimintakulttuurin rakentaminen amkeihin", toteaa Lahtinen. 


Tapasin Hanna Lahtisen joulukuisena keskiviikkona Leppävaaran kampuksella, konsortion tulevassa pääkonttorissa. Hannalla tuntui jo olevan pää täynnä ideoita konsortion toiminnan kehittämisestä. Käytännössä pääkonttori siirtyy Leppävaaraan tammikuussa ja samalla konsortion sihteeriksi tulee Laurean julkaisukoordinaattori Noora Montonen. Talousasioiden hoito jatkuu Metropoliassa, lähinnä Hellevi Hakalan tehtävänä.

Hanna, miltä nyt tuntuu?

Olen saanut väistyvältä puheenjohtajalta Kauko Maskulaiselta hyvää tukea ja perehdytystä, mikä helpottaa tarttumista meneillään ja suunnitteilla oleviin asioihin. Koen myös, että kautensa aloittava johtoryhmä innostaa ja inspiroi minua ja uskon saavani sekä heiltä että amk-kirjastoista tukea tulevaan työhön.

Mitkä näet keskeisiksi kehittämiskohteiksi puheenjohtajakaudellasi?

Yhtenä tavoitteena on AMK-kirjastojen toimintaa tukevan uuden kansallisen taustajärjestelmän onnistunut hankinta ja käyttöönotto. Toisena tavoitteena on julkaisuarkisto Theseuksen kehittäminen. Kiinnostuksen kohteena on myös avoimuuden toimintakulttuurin edistäminen ja mitä se käytännössä tarkoittaa amk-kirjastojen osalta.

Theseus, amkien ATT -hanke ja amkien hankehakemus

Marraskuun yleiskokous päätti jatkaa Theseus-asiantuntijatoiminnan ennallaan, Tiina Tolonen Oamkista ja Minna Marjamaa Laureasta jatkavat työtä, samoin ohjausryhmän vetäjänä Teemu Makkonen JAMKista. Tammi–helmikuun vaihteessa selviää, saako konsortio OKM:n kärkihankerahoitusta, josta osa on suunniteltu Theseuksen kehittämiseen. Tuli rahaa tai ei, Theseuksen etusivua kehitetään paremmin aineistoja esille nostavaksi kentältä tulleiden toiveiden mukaisesti. Samoin julkaisulomakkeen metadataa viedään eteenpäin ja keväällä rinnakkaistallentajia ohjeistetaan lisää.

Amkien ATT -hanke jatkuu vielä vuonna 2017. Suunnitelmissa on Seliina Päällysahon ja Jaana Latvasen mukaan mm. koulutuksia, joiden kautta osaamista ja uusia toimintatapoja saadaan vietyä paremmin käytäntöön. Osa OKM:ltä haetusta kärkihankerahoituksesta on suunniteltu ohjattavaksi amkien avoimen toiminnan palvelumalliin.

UKJ-kehitys ja järjestelmäasiantuntijat

Konsortion järjestelmäasiantuntijat Jussi Kärki, Hannu Hahto ja Pertti Föhr jatkavat tehtävässään edellisvuosien tapaan. Kirjaston uuden taustajärjestelmän hankinta jatkuu tärkeimpänä tehtävänä työryhmässä.

Virta-julkaisutietojärjestelmän käyttöönotto

VIRTA-julkaisutietopalvelu otettiin käyttöön vuoden 2016 alusta ja se kokoaa yhteen tutkimusjulkaisujen tiedot kaikista suomalaisista tutkimusorganisaatioista: korkeakouluista, tutkimuslaitoksista ja yliopistollisista sairaaloista. Maaliskuussa 2017 kaikki julkaisutiedonkeruuseen osallistuvat organisaatiot raportoivat vuoden 2016 julkaisutietonsa kokonaisuudessaan VIRTA-julkaisutietopalvelun kautta. CSC - Tieteen tietotekniikan keskus Oy (CSC) toteuttaa JUSTUS -julkaisutietojen tallennuspalvelun, joka mahdollistaa julkaisutietojen syöttämisen ja niiden tallentamisen automaattisesti VIRTA‐julkaisutietopalveluun sellaisille organisaatioille, joilla ei ole omaa tutkimustietojärjestelmää tai julkaisurekisteriä. JUSTUKSEEN on lähdössä kuusitoista ammattikorkeakoulua mukaan. JUSTUKSEN ja Theseuksen yhteydestä on keskusteltu, mutta mitään ei ole sovittu.

Konsortion muut työryhmät

Konsortion nykyisten työryhmien toimintakautta on jatkettu kesään 2017 saakka. Kevään aikana on tarkoitus selvittää tarpeet ja edellytykset konsortion työryhmien toiminnalle. Tämän vuoden työstä eritysesti mainittavaa on viestintäryhmän ja e-aineistoryhmän yhteistyössä aikaansaama e-aineistokampanja, joka kannattaa ottaa heti vuoden alusta käyttöön. Materiaalit löytyvät konsortion verkkosivuilta ja ne voi ottaa käyttöön ilmaiseksi.

Johtoryhmä ja yleiskokoukset

Johtoryhmässä jatkavat edelleen Hanna-Riina Aho (Centria), Sanna Savolainen (Saimia) ja Kari Tiainen (Karelia). Uusina jäseninä aloittavat Sinikka Luokkanen (Hamk), Pekka Uotila (Xamk) ja Miia Willman (Lamk). Johtoryhmä kokoontuu noin 10 kertaa vuodessa. Johtoryhmän puheenjohtajana toimii konsortion puheenjohtaja.

AMKIT-konsortion tärkein päättävä elin on yleiskokous, joka kokoontuu vuosittain 1–2 kertaa. Jokainen ammattikorkeakoulu on nimennyt yleiskokousedustajan ja tälle varaedustajan, yleensä edustaja on kirjaston esimies tai tämän sijainen. Vuosikokouksen valitsema johtoryhmä valmistelee yleiskokoukset ja toimeenpanee yleiskokouksen päätökset.

Konsortion uusi puheenjohtaja suhtautuu tulevaisuuteen luottavaisesti:

Näen, että kirjastomme ovat tärkeitä opiskelijoille, mikä kannustaa ja motivoi pohtimaan, miten palvelumme ja toimintamme voisi tukea heitä edelleen mahdollisimman hyvin. Uskon, että yhteisissä pohdinnoissa ja asioiden jakamisessa selkeytämme käsitystä muuttuvasta toimintaympäristöstä ja omasta roolistamme siinä.

AMKIT-konsortio toivottaa kaikille hyvää joulua ja intoa alkavaan vuoteen 2017!

 

 

 

 

 

Kommentit

Jätä kommentti