Anonyymi amkilainen avautuu: Pakinoita amkilaisten syvistä riveistä

17.09.2018

Photo by Taylor Ann Wright on Unsplash CC0

Minulta kysellään usein, että mitä kirjastossamme tehdään kesällä, kun asiakkaat ovat poissa. Joskus tätä kysymystä tullaan esittämään ihan useamman henkilön voimin, ikään kuin ollakseen varmemmalla pohjalla. Vai lieneekö syynä rohkeuden puuttuminen, onhan se kirjastohenkilö usein niin kovasti pelottava olemukseltaan. Tarkoituksena saattaa olla ehkä nolata, sillä monet valitettavasti edelleenkin luulevat, että tehtävämme koostuvat enimmäkseen ”piippaamisesta” tai ”vuokraamisesta” jota varten varsin hyvin riittää se, että osaa aakkoset. Tämän olen kuullut kriteeriksi siihen, että voi työskennellä kirjastossa. Pitkän kokemukseni pohjalta voin kuitenkin kertoa, että tuo ei valitettavasti ihan riitä. On hyvä osata myös numerot.

Joskus minulle iskee oikein halu avautua, että mitä me oikeastaan teemme täällä kesällä. Jos olisimme avaruusajassa, projisoisin aivoistani esille kuvan vanhasta kunnon Evansin ympyrästä. Kertoisin että evaluoimme, teemme sekä poistoja että hankintoja ja käymme huolella läpi opettajien Peppiin tallentamia tietoja tulevan lukuvuoden kurssikirjoista ja varmistamme että ne ovat opiskelijoiden käytettävissä heti syksyllä uuden lukuvuoden käynnistyessä.

Sitten taluttaisin heidät hyllyille ja esittelisin konkreettisesti kättemme töitä. Tässä ne syksyn uudet kurssikirjat nyt odottavat:

C:\Users\tianttil\AppData\Local\Microsoft\Windows\INetCache\Content.Word\20180614_085034_resized.jpg

 

Kuten kuvasta voi havaita, olemme onnistuneet tekemään runsaasti hankintoja. Valitettavasti emme edelleenkään pysty lupaamaan, että jokaiselle se ihka oma kurssikirja riittäisi, mutta parhaamme olemme siis tehneet meille annettujen resurssien rajoissa. Nämä työtehtävänsä suoritettuaan sitä voikin sitten tyytyväisenä odotella lukuvuoden alkua ja sielunsa silmillä nähdä lainausautomaateille kertyvät jonot, kun opetus käynnistyy...

 

A. A.

Kommentit

Jätä kommentti