ECIL ensikertalaisen silmin – uusia ajatuksia neljä päivää putkeen

01.11.2018

Riitta Holopaisen flippauksesta saamaa palautetta opiskelijoilta

Arkipäivän informaatiolukutaidon teeman ympärille kietoutunut järjestyksessään kuudes European Conference on Information Literacy eli ECIL-konferenssi järjestettiin Oulussa syyskuun viimeisellä viikolla. Konferenssi kokosi yhteen 270 osallistujaa 44 eri maasta kuuntelemaan 180 esitystä. Itselläni konferenssin ensikertalaisena riitti ihmeteltävää ja runsaasti etukäteen valmistautumista, jotta itselleen sain koottua sopivan kattauksen. Onneksi Mikkelistä on sopivasti junamatkaa Ouluun.

 

Kautta konferenssiesitysten vahvistui koko ajan enemmän ja enemmän ajatus siitä, että lukutaidon käsite on kokenut valtavan laajentumisen ja informaatiolukutaito liitetään yhä laajemmin eri elämän alueisiin. Sama ajatus löytyy myös Laurean Hakuammuntaa blogista enemmän avattuna. Informaatio on sanana myös useimmiten tippunut pois koko käsitteestä, ja tämän oli huomattavissa myös konferenssin keynote-puheenvuoroissa.

 

Konferenssin ensimmäinen keynote-puhuja oli professori Frans Mäyrä Tampereen yliopistosta. Mäyrä maalasi esityksessään Reading Pervasive Games in a Ludic Society eteemme kuvaa pelillisestä, leikillisestä yhteiskunnasta (Ludic Society), jossa pelit ja leikillisyys leikkaavat läpi kaikki yhteiskunnan ja toiminnan tasot. Tässä maailmassa pelaamisen ymmärtämisellä, eräänlaisella pelilukutaidolla, on tärkeä rooli. Pelaamisella on monia eri ulottuvuuksia, ja peli ei koskaan ole vain maailman representaatio, vaan sillä on myös toiminnallinen ulottuvuus. Jos miettii omaa opetustaan, näinhän siinä on jo käynyt, koska mitä muuta kuin pelillisyyden mukaan tuomista ovat muun muassa erilaiset kyselyalustat (Socrative, Kahoot)? Mäyrän mukaan on tarve ymmärtää pelillistämisen (gamification) ja leikillisyyden (ludification) ero. Näistä ensimmäinen viittaa siihen, kuinka pelillisiä elementtejä tuodaan uusiin ympäristöihin, kuten oppimiseen, tuomaan elämyksellisyyttä siten, että se ei ole pelkästään viihteellistä. Toinen termi viittaa laajemmin koko pelillisyyden nousuun kulttuurissa ja yhteiskunnassa. Leikillinen yhteiskunta on jo täällä, nyt meidän vain tulee oppia lukemaan sitä(kin).

 

Toisen päivän konferenssiin kutsuttu keynote-puhuja oli kasvatustieteen professori Kristiina Kumpulainen Helsingin yliopistosta. Hänen aiheenaan oli monilukutaito otsikolla Learning Multiliteracies from Early Years Onwards: An Educational Reform Initiative in Finland. Kumpulainen esitteli Suomen uuden, monilukutaidon vahvasti esiin tuovan, opetussuunnitelman lisäksi myös Monilukutaitoa Opitaan Ilolla (MOI) -kehittämisohjelman. Kumpulaisen esitys sai aikaan kysymyksiä varsinkin konferenssin kansainvälisiltä vierailta, joille Suomen koulutusjärjestelmä ei ollut niin tuttu. Kumpulainen kannusti leikkisään oppimiseen ja näki pedagogian vahvasti integroituna oppimisen eri puoliin (kuva alla).

Kristiina Kumpulainen esittelee pedagogian integraatiota 

Kolmannen aamun keynote-esityksenä nähtiin professori Karen E. Fisherin pysäyttävä puheenvuoro Information Literacy in Refugee Camps: Cultural Effects of Gender, Place and Time, jossa hän kertoi työstään ja tutkimuksestaan Za’atarin pakolaisleirillä Syyriassa. Pakolaisleirillä pääsee tutustumaan aivan omanlaiseen tapaan hahmottaa informaatioympäristöä, ja sitä kuinka informaatiolukutaito ilmenee tässä kontekstissa. Fisher tutkii yhteisöllisen tekemisen ja informaatiotutkimuksen menetelmien avulla rajoitettujen mahdollisuuksien tilaa, pakolaisleiriä, ja sitä kuinka kulttuuriset tekijät kuten sukupuoli, paikka ja aika vaikuttavat leiriläisten informaatiokäyttäytymiseen. Pyrkimys on myös saada tietoa siitä, kuinka havaintojen avulla voidaan ohjata kirjastojen ja muiden informaatiosysteemien rakentamista leirillä. Vaikka tarkoituksena on kerätä myös tutkimusaineistoa, Fisherin mottona on kuitenkin ”people first, data second”.

 

Torstaina ehdin itse kuulla vain keynote Peter Bathin esityksen, jossa sivuttiin vielä yhtä informaatiolukutaidon tai oikeastaan enemmin informaatiokäyttäytymisen käsitettä. Bath puhui otsikolla Information Behaviour in Online Health Forums: The Importance of Trust and Empathy in Sharing Information, Experiences and Emotions ja otsikon mukaisesti hän käsitteli kansalaisten käyttäytymistä verkossa toimivilla terveysfoorumeilla. Tutkimusryhmä keskittyi kahteen eri foorumiin, rintasyöpään ja ALS:in, sillä näille oli jo olemassa hyvin toimivat verkkofoorumit. Foorumeilla käyttäjien informaatiokäyttäytymistä ohjasi jakamisen, luottamuksen ja empatian yhteen liittyminen, sillä ilman yhtä eivät muutkaan päässeet toteutumaan. Foorumit nähtiin uniikkeina paikkoina jakaa ja ottaa vastaan tietoa omasta sairaudesta sekä saada emotionaalista tukea vertaisiltaan. Koettiin tärkeäksi, että virallisen tiedon lisäksi oli pääsy myös kokemusasiantuntijatietoon sekä mahdollisuus jakaa oma kokemustaan, ja näin myös sitä omaa kokemustietoa.

 

Valeuutiset, misinformaatio ja disinformatio

 

Konferenssissa oli käynnissä keynote-puheenvuorojen jälkeen aina viisi eri rinnakkaissessiota eli sukkuloimista riitti. Omassa opetuksessani lähiaikoina korostunut teema on opiskelijoiden taito arvioida tietoa ja kuinka tukea ja kannustaa heitä yhä kriittisimmiksi lukijoiksi. Tästä syystä suuntasin kuuntelemaan Laura Saundersin ja Lisa Janicke Hinchliffen esitystä Librarians, Journalists, and Allied Professionals Working to Challenge Fake News. He kertoivat hankkeestaan, jossa järjestettiin puolentoista päivän mittainen symposium kirjastolaisille, toimittajille sekä muille aiheeseen liittyville ammattilaisille, joita informaatio ja sen oikeellisuus kiinnostavat. Tilaisuuden tarkoitus oli pohtia yhdessä, kuinka vastata mis- ja disinformaation (kansalaisten suussa fake news) aiheuttamiin haasteisiin, eikä vain toimia omissa siiloissa, kuten tähän saakka on tehty.

 

Yhteistyö koettiin tärkeäksi, vaikka esimerkiksi yhteistä kielenkäyttöä piti miettiä. Toimittajat olivat myös ihmetelleet, miksi heidän kanssaan halutaan tehdä yhteistyötä, kun heidän työtään vastaan on USA:ssa hyökätty. Yhteisiä asioita ja huolen aiheita kuitenkin löytyi:

 

    • Huoli tiedon laadusta, kuinka tunnistaa omistajuus ja tiedon luotettavuus.
    • Kuinka rakennettaan luottamus, keneen ja mihin luotetaan.
    • Kuinka taata tiedon läpinäkyvyys ja perspektiivi ilman ennakkoasenteita.
    • Miten huomioida markkinoiden vaikutus julkaistuun sisältöön.
    • Kuinka luoda yhteisöllisyyttä opetuksen ja informaation kautta.
    • Miten tehdään tilaan kansalaisuudelle ja kansalaiskeskustelulle.

 

Sauders ja Hinchliffe totesivat, että on selkeä tarve tehdä yhteistyötä eri tahojen kanssa taistelussa valeuutisia vastaan, ja on tärkeää muistaa kysyä myös omalta yhteisöltä, mitä he haluavat. Kansalaisyhteiskunnan näkökulmasta kirjastot voi nähdä living lab-tiloina, joissa uusi tieto löytyy, mutta mitä lisäarvoa kirjaston tulee tuoda mukanaan, jos tieto on saatavissa verkossa? Saudensin ja Hinchliffen vastaus oli, että kirjastot voivat olla turvallisia ja tukea tarjoavia paikkoja käyttää, arvioida, tutkia, tarkistaa, tuottaa, tallettaa ja säilyttää tietoa.

 

Toinen hieman samaan aihepiiriin osuva esitys oli Leslin H. Charlesin Using Metacognition to Address the ‘Illusion of Knowing’ among First Year Students in How to Determine Credible Sources of Information Received via Social Media. Koska myös tämä esiintyjä oli amerikkalainen, puheessa korostui alkuun USA:n informaatioilmapiiri vuoden 2016 presidentin vaalien jälkeen post-truth- ja fake news-mainintoineen. Charles tarkasteli opiskelijoiden oman tietämisen rajoja ja illuusiota omasta tietämisestään, kun he hakevat ja tuottavat tietoa sosiaaliseen mediaan. Hän haluaa opettaa sen, että opiskelija ei tiedä kaikkea, vaikka niin ajatteleekin. Lisäksi hän haluaa opettaa opiskelijat erottamaan informaatiolukutaidon teknisestä tiedonhaun taidosta. Charles pyrkii opettamaan ”Truth or Fiction” -kurssilla kymmenen viikon aikana ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoita ymmärtämään aukot tiedoissaan ja suhtautumisessaan omaan tietämykseensä. Miten tietoa käytetään tehokkaasti ja kuinka erottaa onko asia kontekstissaan tarua vai totta. Charles haluaa opettaa opiskelijoita tiedon kriittisen vastaanottamisen lisäksi myös kriittisiksi tiedon tuottajiksi. Ymmärtämään miksi julkaisee, ja miksi toimii sosiaalisessa mediassa niin kuin toimii? Pyrkimyksenä on myös johdatella opiskelijoita samalla sosiaalisen median tiedosta kohti akateemista tietoa. Charles laittaa opiskelijat konkreettisesti tekemään ja tutkimaan asioita ja ilmiöitä mm. blogikirjoittelun ja verkkosivujen tekemisen kautta. Hän käyttää myös vertaisarviointia ja itsereflektiota opitusta. Kymmenen viikon kokonaisuus oli sellainen, jota tekisi itsekin mieli opettaa. Mitenhän tuon saisi seuraavaan opsiin ujutettua.

 

Käytännön avauksia ja uusia ajatuksia

 

E-kirjojen käyttö sujuvammaksi

Sen lisäksi, että ECIL antoi ajatuksia omaan tiedon arvioinnin opetukseen, sai konferenssista myös paljon muita käytäntöön helposti vietäviä ajatuksia. Peräti kaksi esitystä käsitteli opiskelijoiden e-kirjan lukutottumuksia, ja sitä miten voisimme parantaa opiskelijoiden e-kirjan lukukokemusta ja nimenomaan oppimista näistä. Teresa MacGregor ja A. M. Salaz Dohasta, Carnagie Mellon yliopistosta kertoivat otsikolla Maximizing the Learning Value of e-Textbooks: Practice Recommendations Based on a Quasi-Experiment kyselystä, jonka olivat tehneet sen jälkeen, kun kokeilivat uudenlaista tapaa tukea e-kirjojen käyttöä. Uudenlainen lähestyminen e-kirjoihin lähti liikkeelle siitä, että koettiin opiskelijoiden sekä suosivan painettua kirjaa että oppivan niistä e-kirjaa paremmin. E-kirjojen tarjonta ja käyttö kasvaa kuitenkin koko ajan, joten on keksittävä keinoja, kuinka tehdä e-oppimisesta parempaa. MacGregor ja Salaz huomioivat, että parhaiten oppivat ne kummankin formaatin suurkuluttajat, jotka tekivät muun muassa alleviivauksia ja muistiinpanoja. Tästä pääteltiin, että olisi hyvä saada kaikki opiskelijat käyttämään näitä e-kirjojen digitaalisia työkaluja. Tämä pohjalta luotiin ohjeistusta e-kirjojen digitaalisten työkalujen käytöstä. Ohjeita annettiin ennalta suunnitellun ohjelman mukaisesti viikoittain.  Ohjauspaketin ensimmäinen osio pidettiin lähituntina ja tämän jälkeen opiskelijat saivat vinkin uudesta sähköisestä materiaalista sähköpostiinsa joka viikko. Kokeilusta kysyttiin palautetta ja tulokset olivat positiivisia: opiskelijat olivat huomanneet kirjaston viestit, e-kirjojen käyttö koettiin nyt helpommaksi ja e-kirjoja jopa suosittiin nyt hieman enemmän. Vastaajia oli vain 100 kappaletta, mutta vastauksista sai kuitenkin suuntaa toiminnan kehittämiseen.

Viikkokohtainen suunnitelma e-kirjojen käytön opetukseen 

Norjassa on tehty 2015 opiskelijoiden lukutottumuksia mittaava AFRIS-kysely, jossa oli yli tuhat vastaajaa. Almuth Gastingerin ja Ane Landøyn esitys Print or Electronic Course Readings: Implications for Library Space and Information Literacy Programmes kuvasi kyselyn tulosten perusteella kolmen vuoden aikana tehtyä selvitystä ja kehittämistä. Norjassa suhtautuminen painetun ja e-kirjojen käyttöön on hyvin saman suuntaisia kuin Dohassa. Norjassa haluttiin keskittyä nimenomaan kehittyneisiin tapoihin käyttää e-kirjoja ja löytää tapoja auttaa opiskelijoita omaksumaan näitä taitoja. Huomattiin, että erilliset koulutukset eivät toimi, joten ohjeista tehtiin videoita, jotka upotetiin osaksi IL-kursseja. Toimintaa kehittäessään Gastinger ja Landøy huomasivat myös, että myöskään kaikki kirjaston työntekijät eivät osaa käyttää e-kirjoja, joten myös heidät päätettiin kouluttaa. He näkivät e-kirjojen suosimisen etuna myös sen, että aikaa vapautuu fyysisten kirjojen käsittelyltä ja myös kirjastotilan käyttöä voidaan suunnitella uudella tavalla, kun kirjahyllyjä tarvitaan vähemmän.

 

Näistä kahdesta esityksestä sai kipinän miettiä myös omaa e-kirjojen käytön opetusta uudesta kulmasta. Aika pitkälle erilaisten e-kirjoihin ja e-artikkeleihin liittyvien työkalujen käyttö on jäänyt opiskelijan oman kiinnostuksen varaan. Luultavasti digitaalisia työkaluja käyttävät vain ne, joilla on jo muutenkin hyvät opiskelutaidot. Erilaisten työkalujen käytöstä voisi kuitenkin olla hyötyä muun muassa opiskelijoille, joilla on jonkinlainen lukivaikeus.

 

Hei me flipataan

Olen nähnyt aika monta esitystä liittyen flippaamiseen, mutta Itä-Suomen yliopiston tietoasiantuntijan Riitta Holopaisen esitys Flipped Classroom Teaching Method in Information Skills Courses oli innostavien tähän saakka. Holopainen kertoi hyvin konkreettisesti, miksi Itä-Suomen yliopistossa on lähdetty flippaamaan ja miten opetus on käytännössä järjestetty. Häneltä sai hyvää muistilistaa avuksi oman opetuksen suunnitteluun. Holopaisen mukaan on mietittävä tarkkaan, mitkä ovat opetuksen tärkeimmät asiat ja varattava tälle vaikealle pohdinnalle aikaa. Myös arvioinnille on varattava riittävästi aikaa sekä ennen lähiopetusta että sen jälkeen. Holopaisen mukaan kannattaa opetella tekemään videoita ja hyödyntää myös jo tehtyjä vapaasti saatavilla olevia videoita.

 

Opiskelijat käyvät ennen lähiopetusta läpi verkkomateriaalin ja tekevät siihen liittyvät pakolliset tehtävät, jotka Holopainen arvioi. Tietokantatunnilla ei enää palata teoriaan! Holopaisen mukaan opiskelijat ovat olleet hyvin valmistautuneita tietokantatunnille ja tehtävät on tehty etukäteen. Tunnilla mennään heti käytäntöön ja opettaja on myös tässä tilanteessa enemmän taustalla ja ohjaa opiskelijoita tarvittaessa. Kurssin lopputehtävänä on tiedonhaku omasta kandiseminaarin aiheesta. Haasteena Holopainen kokee opiskelijoiden ohjaamisen siten, että teoria tulee oikeasti opiskeltua ennen lähikertaa. Sähköpostia täytyy laittaa tarpeeksi ajoissa, jotta kaikki muistavat valmistautua. Holopainen antaa palautteen jokaiselle opiskelijalle hänen lopputehtävästään, ja hän tekee sen nykyään videolla. Tätä tapaa hän suosittelee muitakin kokeilemaan.

 

Holopaisen plussat opetuksesta:

  • Vain kolme vapaamatkustajaa eli niitä, jotka ei palauttanut tehtävää.
  • Hyvät oppimistulokset.
  • Paljon positiivista palautetta.

 Holopaisen miinukset opetuksesta:

  • Liian vähän aikaa antaa palautetta ennen tunteja.
  • Lähiopetuksen pitäisi olla vielä enemmän opiskelija keskeistä.

 Riitta Holopaisen flippauksesta saamaa palautetta opiskelijoilta

Ja lopuksi Holopainen toteaa: Mitä opin. Ei säästä aikaa. Hyväksy, että voit myös epäonnistua. Yritit kuitenkin. Anna perinteisen opetuksen mennä.

Kurssi on avoimesti saatavissa: https://blogs.uef.fi/tiedonhaku-englanti/ 

 

Kuinka selättää opettajien pelko tekijänoikeuksia kohtaan

Marion Kelt kertoi vauhdikkaassa esityksessään Heffalumps and Woozles: Facing the Copyright Elephant in the Room tekijänoikeuksiin liittyvästä opetuksesta ja ohjauksesta Glasgow Caledonian yliopistolla. Keltin mukaan tekijänoikeus on hankala asia informaatiolukutaidon kontekstissa, koska opettajat kokevat sen vaikeana asiana, joka haluttaisiin ohittaa. Tekijänoikeudet ovat kuitenkin yksi tärkeä puoli informaatiolukutaitoa, kun sitä pohditaan tiedon eettisen käytön näkökulmasta. Keltin mukaan on ongelmallista, että tekijänoikeuksia ei oteta heti projektien alussa huomioon. Kuitenkin esimerkiksi monikansallinen opetus tuo uusia, omia haasteitaan opetusmateriaalien tuottamiseen ja näin ollen myös tekijänoikeuksiin. Glasgow Caledonian yliopistolla laadittiin oma politiikka tekijänoikeus rikkomuksiin suhtautumisessa ja tämä vuoksi siellä on tehty myös oma tekijänoikeuksissa opastava sivusto, GCU online copyright advisor. Sivustolla on eri aineistotyypeille omat alasivut ja sivustolla edetään kysymys kerrallaan. Keltin mukaan sivusto oli suhteellisen työläs rakentaa, mutta sen tekeminen koettiin kuitenkin hyödylliseksi, koska sen avulla on helppo opastaa opettajia huolehtimaan materiaaliensa tekijänoikeuksista oikein.

 

Tällaisen opastuksen ja tekijänoikeus asioiden sekä lisenssien käytön ohjaaminen on myös omassa työssä asia, johon tulee jatkossa kiinnittää lisää huomiota. Kun opetus ja opetusmateriaalit muuttuvat yhä enemmän avoimiksi, on tiedon eettinen käyttö ja tekijänoikeuksien huomioiminen entistäkin tärkeämpää. Yksi hyvä paikka aloittaa tekijänoikeuksista ja lisensseistä tiedottaminen on ohjata opettajia tutustumaan OKM:n rahoittamassa eAMK-hankkeessa Seamkin ja Laurean amk toimesta tehtyä opasta: Oppimateriaalien valinta ja käyttö AMKien yhteisillä verkko-opintojaksoilla - Opas opettajille.

  

TUT:ssa tuunattiin IL-kehykset uutta opetussuunnitelmaa tukemaan

Tampereen teknillisen yliopiston (TUT) kirjaston palvelupäällikkö Johanna Tevaniemi kertoi Miikka Sipilän ja Mervi Miettisen kanssa tehdyssä esityksessä Adapting the New ACRL Framework to IL Teaching at Tampere University of Technology siitä, kuinka he olivat muokanneet informaatiolukutaito-kehyksiä uuden opetussuunnitelman tekemisen yhteydessä. TUT:ssa IL-opetus on ollut pakollista kaikille vuodesta 2016 lähtien ja se on integroitu muuhun opetukseen. Opetusta suunnitellaan yhdessä opettajien kanssa. Alla olevasta kuvasta näkee miten TUT:ssa tuunattiin uusia IL-kehyksiä siten, että ne palvelevat parhaalla mahdollisella tavalla eli valittiin kehyksistä ne kohdat, jotka tukevat opetussuunnitelmaa ja opetusta käytännössä.

 TUT:n muokatut IL-kehykset 

TUT:ssa IL-opetus on jaettu kolmeen vaiheeseen ja kaikissa vaiheessa opetus kumuloituu edellisestä. IL-kehyksistä valitaan aina sopivimmat aiheet opiskeluvuoden ja -vaiheen mukaan. Alla olevasta kuvasta näkee, millaisia sisältöjä eri vaiheissa olevien opiskelijoiden kanssa käydään läpi. Opetus on samalla yhdenmukaistettu eli kaikkia opetetaan samalla tavalla. Tämä on auttanut opetusresurssien jakaantumisessa ja käytössä. Myös opiskelijoita saatu palaute ja itsearviointi opetuksesta on antanut positiivista signaalia siitä, että opetuksen uudelleen suunnittelu on onnistunut.

 TUT:n IL-opetussuunnitelma eri vuoden opiskelijoille 

Olen itse kokenut uudet IL-kehykset jollain tavalla vaikeasti hahmotettavana asiana viedä omaan opetukseen. Tevaniemen esitys antoi kuitenkin uudenlaista ajatuksia lähteä kehittämään omaa opetusta ja kenties uudistamaan koko opetussuunnitelma. Pitää vain muistaa, että IL-kehykset ovat vain yksi työkalu muiden joukossa ja niitäkin voi hyödyntää omaan opetukseen ja opiskelijoihin sopivalla tavalla.

 

Oma paperi Bambergiin 2020?

 

Kokonaisuudessaan ECIL oli ensikertalaiselle hyvä kokemus. Koska konferenssi oli Suomessa, tuli tavattua myös paljon kotimaisia kirjastokollegoita, mutta tutustua myös moneen kansainväliseen osallistujaan. Sain jopa sovittua alustavasti yhden vierailun Alankomaihin. Päivät olivat pitkiä ja informaation täyteisiä, kun sukkuloit viiden session välillä noin aamu yhdeksästä ilta kuuteen. Jonkun verran oli harmittavia peruuntumisia, mutta toisaalta sitten tuli astuttua oman suunnitelman ulkopuolelle ja löydettyä toinen mielenkiintoinen sessio tilalle.

 

Seuraavan kerran ECIL järjestetään Saksassa Bambergissa 2020. Sinne saattaisi uskaltaa lähteä ihan oman esityksen kanssa, sillä konferenssissa vahvistui myös ajatus siitä, että ei sen esityksen tarvitse huippu tiedettä olla – parasta antia melkein oli Best Practice -sessiot, joista sai ihan konkreettisia työkaluja ja vinkkejä omaan työhön.

 

Kirjoittaja:

Terhi Kaipainen, tietoasiantuntija, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu

 

Lue lisää:

ECIL 2018 ohjelma: https://www.conftool.pro/ecil2018/sessions.php

ECIL-abstraktikirja: http://ecil2018.ilconf.org/wp-content/uploads/sites/7/2018/09/ecil2018bookofabstracts.pdf

Laurean Hakuammuntaa -blogi.

Samkin Kirjavaa -blogi

Kommentit

Jätä kommentti