Hyvää kesää! - Tunnelmakuvia AMK-kirjastopäiviltä

19.06.2014

Lähdön hetkellä hyvissä tunnelmissa.

Amk-kirjastopäivät vietettiin Helsingissä neljän vuoden tauon jälkeen ja mukavaa oli. Ohjelma oli hyvin suunniteltu ja toteutettu ja oli ihana nähdä hymyileviä kollegoita ympäri Suomea. KVAK-palkinnot ja Move-palkinnot jaettiin. Standeillä esiteltiin konsortion ryhmien toimintaa ja yhteistyökumppaneiden tarjontaa. Kahden vuoden päästä ollaan Vaasassa, toivottavasti sinne pääsevät nekin, jotka tällä kertaa olivat estyneitä.
  YT- ja irtisanomisuutisia kuuluu ympärimaan myös amk-kirjastosektorilla. Väkeä voi vähentää moni perustein. Suurimman ihailuni saavat ne organisaatiot, jotka onnistuvat säilyttämään väkensä ja tiivistämään toimintaansa. Kaikilla on edessään muutosten vuosia, mutta helppoheikkimäiset ratkaisut, joissa henkilöstöä supistetaan, vaikkei työ vähene, ovat tuomittuja epäonnistumaan. Niillä saadaan kassaan korjauksia, mutta juuri nyt kun työtä on valtavasti kaikissa kirjastoissa, ne ovat monelle kohtalokkaita. Monessa amkissa on samaan aikaan johdossa tapahtunut merkittäviä muutoksia, ovatko tilalle tulleet johtajat, jotka eivät näe kirjastojen merkitystä opiskelijan oppimisprosessissa kollegiaalisena opetuksen kanssa?

No suvi tulee kumminkin. Aamulla radiossa hyttystutkija ei suostunut ennustamaan tuleeko hyvä itikkavuosi vai ei. Hyvänä vuotena hyttyset kumuloituvat, eli munia kehittyy hyttysiksi aikaisempien vuosienkin tuotoksista. Eli peräkkäisinä kesinä ei ole huippuvuosia samassa paikassa hyttysten suhteen. Olipa itikoita tai ei, niin nautitaan kesästä. Lomat on palautumista varten ja opetellaan tulevaan työvuoteen taas palautumista myös kesken päivän.

Hauskaa kesää ja lomaa Kreodin lukijoille ja kommentoijille!

Seuraavan lehden dead line on 10.10.2014

Hanna-Riina Aho

Kommentit

Jätä kommentti