Hyvää kesälomaa kaikille!

17.06.2015

Kirjoitin joskus aikaa sitten runon keväästä tai alkukesästä, siitä hetkestä, jolloin kaikki on edessä ja varmaa on vain lupaus alkavasta kesästä. Kaikki on edessä, koettavana ja ihmeteltävänä. En enää muista, miten se runo meni, mutta samalla lailla odotan tätäkin kesää. Samaa intoa koin syksyllä, kun suunnittelimme yhteistyötä opettajien kanssa Tutkimuksen tekeminen ja raportointi -kurssin osalta. Ja se into ja odotus, jokaisesta läsnäolon hetkestä on se, joka itseäni aina pisimmälle kantaa. Se on se sisäinen motivaatio.

Meillä on talossa menossa POD-koulutus, josta on saanut myös kovasti motivaatiota ja oppia. Olemme opetelleet käyttämään monenmoisia softia, joilla on värkätty videoita, esityksiä, tehty cv:tä tai kirjoitettu blogia. Siihen kuuluu myös kehittämistehtävä, joka on erilainen eri ryhmillä. Olen ollut tyytyväinen, kun pääsin koulutukseen mukaan ja eniten sen takia, että olen saanut tehdä yhteistyötä eri opettajien kanssa. Monenlaista kehitelmää on ilmassa. Lupauksia tulevasta niissäkin.

Oma POD-koulutus tavoitteeni on olla läsnä jokaisessa opetustuokiossa ja ohjaustilanteessa 100%. Se ei aina ole ihan helppoa, mutta koen itse aika hyvin onnistuneeni. Omasta työstään saa aina enemmän irti myös olemalla enemmän läsnä!

AMKIT-konsortion kevään yleiskokouksessa kukitettiin kaksi eläkkeelle jäävää kirjastonjohtaja: Sirkku Blinnikka Lahden amkista ja Gunilla Jansson Noviasta. Kollegojen eläkkeelle jääminen nostaa aina tunteita pintaan eikä vähiten siksi, että tässä amk-kirjastonjohtajien joukossa tehdään tiiviisti yhdessä töitä ja opitaan tuntemaan toisiamme paljonkin. Ihmisille syntyy rooleja ja toimintatapoja tässä ryhmässä niin kuin muissakin ryhmissä. Joku ottaa kantaa aina samantyyppisiin asioihin, toinen kysyy samasta asiasta vaikka tilanteet ja aiheet muuttuvatkin. Jollekulle sallitaan asiattomampikin huomauttelu tai kärkevyys helpommin kuin toiselle. Toinen osuu asian ytimeen ja palauttaa keskustelun keskiöön, jos se harhautuu sivupoluille. Ja kun ryhmästä jää joku pois niin tutut toimintatavat muuttuvat. Tällä kertaa molemmat kirjastonjohtajat jättävät allekirjoittaneen sydämeen tyhjän paikan, jonka täyttyminen kestää tovin. Kiitos Sirkku ja Gunilla mukavasta, syvästä ja lämpimästä yhteistyöstä!
Kuvissa Gunilla Jansson, Marita Ahola (VAMK) ja Kari Tiainen (Karelia)Hyvää kesää kaikille kollegoille ja hyvää lomaa niille, jotka sitä pitävät! Seuraavan lehden dead line on lokakuun 10. päivä.

Hanna-Riina Aho

 

 

Kommentit

Jätä kommentti