IFLA Global Vision - tavallisen kirjastolaisen ääni kuuluviin strategiaan

20.09.2017

Suomen keskusteluun osallistunut ryhmä. Kuva: Suomen kirjastoseura.

Kirjastoalan kansainvälinen järjestö IFLA (International Federation of Library Associations) järjestää tänä vuonna eri maissa keskustelujen sarjan, joiden tulosten pohjalta rakennetaan alalle visio ja tavoitteet työlle. Global Vision -työ alkoi IFLAn kesäkonferenssissa Puolassa ja alkusyksystä eri maissa järjestetään kansallisia keskustelutilaisuuksia. Suomen keskustelutilaisuus käytiin 20.9.2017 Kaisa-talossa Helsingissä.

Kaisa-talon neuvottelutilaan seitsemännessä kerroksessa oli kokoontunut kirjastoalan ihmisiä eri sektoreilta ja erilaisista tehtävistä kaupunginkirjaston johdosta kirjastovirkailijoihin. Lähtökohta keskusteluun oli hyvä: paikalle saapuneet olivat itse ilmoittaneet olevansa kiinnostuneita vaikuttamaan.Työskentely tapahtui neljässä ryhmässä, joiden keskustelua avusti fasilitaattori.

Suomen keskustelussa hahmotimme yhteiskuntamme ajankohtaisia haasteita sekä kirjastojen mahdollisuuksia. Aihetta lähestyttiin kuuden kysymyksen kautta:

  1. Mitkä ovat kirjastojen tärkeimmät arvot?
  2. Missä kirjastot ovat erityisen hyviä?
  3. Mitä kirjastojen pitäisi tehdä enemmän?
  4. Mitä pitäisi tehdä vähemmän?
  5. Mitkä ovat keskeiset yhteiskunnalliset haasteet Suomessa tänään?
  6. Entä miten kirjasto vaikuttaa näihin haasteisiin?

Ryhmissä valittiin viisi keskeistä kohtaa ranking-listauksena. Lopuksi kaikki yhdessä äänestivät tärkeimmät kohdat kustakin kysymyksestä. Näin saatiin luotua suomalaisten mielestä tärkeimmät arvot, kirjastojen vahvuudet, yhteiskunnalliset haasteet ja kirjaston vaikuttamismahdollisuudet.

Avoimuus, demokratia ja eriarvoistumisen ehkäisy

Ryhmisissä nousi yllättävän samankaltaisia näkemyksiä. Kirjaston tärkeimmiksi arvoiksi nähtiin avoimuus, demokratian, erilaisten lukutaitojen, tasa-arvon ja sivistyksen edistäminen sekä suivatsemattomuuden ja syrjäytymisen ehkäisy. Kriittisiäkin ääniä kuultiin: Monen mielestä kirjasto oli hyvä kokoelmakeskeisessä asiantuntijuudessa, mutta rohkeutta kokoelmakeskeisyyden ulkopuolella astumiseen esim. markkinointiin ja verkostoitumiseen kirjastoalan ulkopuolelle tarvitaan. Samoin kritisoitiin kyvyttömyyttä tiimityöhön; yhden osallistujan kommentti jäi pitkäksi aikaa mieleen: "Olemme yksin hyviä, emme yhdessä."

Mitä tilaisuudesta jäi käteen?

Materiaali lähetetään IFLA:lle ja valitut teemat otetaan mukaan yhteisen vision muodostamiseen niin, että eri maista tulleista keskusteluista pyritään rakentamaan yhteinen visio kirjaston arvoista, roolista ja tehtävistä tulevaisuudessa. Voit osallistua äänestämiseen 30.9. mennessä IFLAn sivuilla. Yhteisöjä ja työpaikkoja rohkaistaan jatkamaan keskustelua ja loppuraportti Suomen työpajasta tulee Kirjastoseuralta seuraavalla viikolla. Loppuvuodesta koostetaan IFLAn Global Vision.

Tilaisuudessa kirjastolaisilla oli vahva usko siihen, että kirjasto voi vaikuttaa vahvasti yhteiskunnallisiin ongelmiin - tai se oli sisäänkirjoitettuna IFLAn tehtävänantoon. Fasilitaattorina tuli mieleen se, että käyttäjän ja ei käyttäjän näkökulma jäi kuulematta. Olisiko kansalaisen usko yhtä vahva kirjaston vaikuttavuuteen keskeisissä yhteiskunnallisissa kysymyksissä?

Kommentit

Jätä kommentti