Jytinää Norjassa : koulutusraportti Oslon Staff Mobility Weekilltä 17.- 20.5.2015

14.10.2015

Osallistuin Oslo and Akershus University College of Applied Sciencesin (HiOA) ja Oslo Universityn (OU) yhteistyössä järjestämälle Staff Mobility Weekille Oslossa toukokuussa.  Oslon kolmipäiväisestä International Staff Training -osuudesta ensimmäinen puolisko järjestettiin HiOAn Pilestredet-kampuksella lähellä pääkatu Karl Johans Gatea ja toinen puolisko Oslon Yliopiston Blindern-kampuksella. Viikolle osallistujat oli jaettu kolmeen eri ryhmään, Summer School Trackiin, Employability Trackiin ja Library Trackiin. Jokaisessa ryhmässä oli kymmenkunta osallistujaa ja niiden päiväohjelmien sisällöt oli pääsääntöisesti räätälöity erilaisiksi, poikkeuksena aloitus- ja lopetustilaisuudet sekä mahdolliset iltaohjelmat.

Kansallispäivä 17.5.
Viikko oli ajoitettu alkamaan Norjan kansallispäivän 17.5. jälkeen. Vieraita oli kuitenkin ohjeistettu saapumaan jo kansallispäivän aikana sunnuntaina,
jotta voitaisiin vapaamuotoisesti verkostoitua juhlallisuuksia seuratessa. Hauskaa kyllä, suuri osa kutsutuista oli järjestänyt saapumisensa jo sunnuntaiksi - vaikka se eräillä tarkoittikin vähiä yöunia ja saapumista tungoksen keskelle juhlien jo alettua.

Seuraamassa paraatia yliopistolla

Puitteet juhlalle olivat komeat: kansallispäivän 60 000 koululaisen paraatia saatiin seurata ns. paraatipaikalta pääkadun vieressä sijaitsevalta yliopiston Domus Academica -rakennukselta. Iltapäivällä yliopiston mieskuoro esiintyi ja vieraillakin oli mahdollisuus osallistua kansantansseihin, joihin perinnesoittimia soittanut orkesteri poimi tanssijoita yleisön joukosta. Meitä oli jo etukäteen ohjeistettu pukeutumaan rahtusen huolellisemmin, ja aamusta saimme kukin Norjan lipun ja koristenauhan.
Virittäydyn juhlatunnelmaan annetun rekvisiitan avulla

Maanantai 18.5. HiOA

Viikon virallisempi ohjelma alkoi maanantaiaamuna HiOAn Pilestredet-kampuksen juhlasalin tervetulotilaisuudesta. HiOA on kolmen kampuksen, 16 000 opiskelijan ja lähes kahdentuhannen suuruisen henkilöstön University college, Norjan suurin.

Oppimiskeskus, Eva Balkets Hus

Lupsakasta alkutilaisuudesta kirjastolaiset siirtyivät Eva Balkets Husin oppimiskeskuksen tiloihin. Kirjastoryhmälle oli varattu kiirettä ja kuhinaa kuvaava Vepsebolet ("Ampiaispesä") -ryhmätyöhuone ryhmäläisten organisaatioesittelyjen ajaksi, kahvitauoilla taasen saimme nauttia naposteltavista eri puolilta Eurooppaa.

Ampiaispesässä kahvin kanssa tarjottavia makeisia, joita osallistujia oli pyydetty tuomaan mukanaan. Tarjolla Pihlajaa, Mariannea, Kalevia, gummibärcheneitä... Jamón serranoakin oli viimeisenä päivänä

2/3 suomalaisedustuksesta esittelee organisaatiotaan. Laurea käyttää viestinnässään veikeitä pingviinejä, sekä Facebook-sivuillaan Star Wars -hahmoja."

Kiersimme kirjastonjohtaja Anne-Berit Gregersenin opastuksella kahdessa eri kerroksessa olevan oppimiskeskuksen tilat, lukusalit ja ryhmätyöhuoneet, TV-studion sekä editointihuoneen. Myös kirjastohenkilökunnan työtiloja käytiin vilkaisemassa.

Ana Madridista tutustuu pressDisplayhyn kiinteältä päätteeltä
Miten onnistuimme tänään?

HiOAn kirjaston palvelutiski oli sulautettu muuhun sisustukseen ja pienennetty aikaisemmasta tilaa hallinneesta isosta tiskistä. Lainaus- ja palautusautomaatit sekä varausten itsepalvelunoudot oli otettu käyttöön ja tämä jaettujen pisteiden strategia oli pienentänyt tarvetta aikaisemmalle keskitetylle tiskikokonaisuudelle, jota kirjastohenkilökunta luonnehti Berliinin muuriksi. Opiskelutiloja, -pöytiä ja liikuteltavia hyllyjä oli lisätty. Kokonaisuus koettiin valoisammaksi ja asiakasystävällisemmäksi.

Lukutilaa

Alakerran tietokoneiden yhteydessä päivysti IT-opiskelijoiden miehittämä palvelutiski tietotekniseen apuun ja AV-välineiden (myös iPadien) lainaukseen.
Ripeät opiskelija-assistentit helpdeskissä

Tiistai 19.5. HiOA / OU
Tiistaina erikoiskirjastonhoitaja Mari Kannelonning piti esityksen kirjaston web-sivujen uudistuksesta ja kirjaston markkinoinnista. Kirjaston www-etusivua oli muutettu käyttäjälähtöisemmäksi valitsemalla 6 klikatuinta aihetta kirjaston sivuilla ja kasaamalla aihekokonaisuudet niiden ympärille. Facebookissa esiintyivät viikoittainen Serious Wednesday ja Funny Friday, jolloin virallisempaa aihetta (esim. asiakastyytyväisyyskyselyt tms.) seurasi hauskempi päivitys, esim. kirjastoaiheinen meemi tai vastaava.

Tiedonhaun tueksi HiOAn kirjasto oli julkaissut oman 40-sivuisen Studer Smart -julkaisunsa.
Anne-Berit Gergersen esittelee Studer Smart -julkaisua, oppimisympäristöistä vastaava Gry Bettina Moxnes pahvisena.

Kirjaston oppimispalveluista vastaava Ingunn Nielsen kertoi esityksessään mm. oppimispalveluiden isännöimästä vertaisarviointiin perustuvasta tieteellisen kirjoittamisen mentoroinnista opiskelijoille. Mentorointi oli rajattu opiskelu-, stressinhallinta- ja kirjoittamistekniikkoihin. Oppimispalvelut kouluttavat tuntipalkkaa ohjauksestaan saavat opiskelijamentorit (2015 mentoreita oli kymmenen). Hyötyinä pidettiin matalampaa kynnystä kysyä neuvoa toiselta, jo pidemmälle ehtineeltä opiskelijalta. Varsinaista oikolukua tai arviointia ei tarjottu.

Yliopisto

Lounaan jälkeen siirryimme Oslon yliopiston tiloihin Blindern-kampukselle ja siellä sijaitsevaan Science Libraryyn. Matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa on jäseniä henkilökunta mukaan luettuna 8000 henkeä, ja sitä palvelevassa Science libraryssä henkilöstöä 48 (kirjaston henkilökunta, IT-tuki, webmaster, opiskelija-avustajat), jotka palvelevat vuorollaan palvelutiskillä. Kirjaston vuosibudjetti on 12 miljoonaa euroa, joista painettuun aineistoon on jyvitetty 7 %.

Science library oli saatu aikaan yhdistämällä kahdeksan tiedekuntakirjastoa, ja yksi kirjaston hauskimmista kokoelmista oli alun perin lahjoituksena saatu Science Fiction library, jota oli alettu kehittämään osana muuta kokoelmaa.
 
Henkilökunnan työtiloissa oli luovan kaaoksen keskellä scifi-esineistöä ja aivojumppaan kannustavia vekottimia, rubikin kuutioita ja vastaavia, joita työntekijät voivat ratkoa tauoillaan. Kirjaston tilat toimivat opiskelijoiden tapahtumien ja debattien pitopaikkana, tiedekunnat tarjoavat kirjastossa avoimia asiantuntijaluentosarjoja populaareista aiheista.
Bente Rasch ja Live Rasmussen esittelevät Science Libraryä Dr. Who -teemalla somistetussa työhuoneessa

Kuulimme kirjastossa järjestettävän viikottain myös konsertteja,ja ainakin yhden kerran on kirjasto kuulemma muutettu keskellä päivää tunnin ajaksi diskoksi pimentämällä tila ja hankkimalla paikalle DJ sekä AV-laitteisto. Tilaisuuksiin voidaan myös yhdistää usein ilmainen ruokailu. Kirjastossa pidetään perjantaisin Fruitful Friday, jolloin asiakkaille on tarjolla hedelmiä - Laurea käyttää samankaltaista ideaa tarjoamalla kirjaston aukioloaikoina teetä ja vedenkeittovälineet.

Science Libraryn palvelutiski, takana asiakaspäätteet ja opiskelija-avustajan helpdesk IT-kysymyksiin

Huolella tehty näyttely, resurssia löytynee?

Muita tapahtumia kirjastossa on esim. PhDDay, jolloin kandit esittelevät väitöskirjojensa aiheita medialle ja muulle yleisölle.

Keskiviikko 20.5. University of Oslo
Kolmas ja viimeinen kurssipäivä vietettiin kokonaan Blindern-kampuksella. Tällä kertaa tutustuimme Georg Sverdrups Husin Humanistis-yhteiskuntatieteelliseen kirjastoon osastonjohtaja Turid Nielsenin johdolla. Kirjasto toimii yliopiston pääkirjastona ja on Norjan suurin tieteellinen kirjasto kahden ja puolen miljoonan niteen kokoelmalla. Henkilökuntaa on noin sata. Opiskelijoita yliopistolla on 25 000

Kirjastolaisia kierroksella, some noise MUST be anticipated!

Kirjastotyötekijöiden ja asiantuntijoiden lisäksi (noin. 80 hlöä) kirjasto työllistää opiskelijoita, jotka pitävät kirjastoa illat ja sunnuntait auki. Asiakaskäyntejä päivässä on lähes neljä tuhatta.

... ja opiskellessa saa syödä!


Kirjastossa oli huomiota herättävän suuri käsikirjasto suomalaisine tietosanakirjoineen. Myös yliopiston kirjaston yleisöltä suurimmaksi osaksi suljetut valtavat varastotilat kirjoille sekä kirjaston kopiokone tulivat tutuiksi. Henkilökunnalla oli kellarikerroksessa käytössään lisäksi pingispöytä ja pienehkö kuntosali, jonka taustamusiikkivalikoima oli enimmäkseen perinneheavyä.

Jo hivenen väsyneitä Library Trackille osallistujia kolmannen arkistosalin jälkeen Saksasta, Virosta, Itävallasta, Espanjasta ja Kreikasta. Ainoastaan norjalainen (jotain muuta kuin kirjastoalaa opiskeleva) KV-assistentti on skarppina"

Yliopiston kirjastonjohtajan Halvor Kongshavnin vision mukaan kirjasto tulee käymään lähivuosina muutoksen - tilaa muutetaan oleskelu- ja opiskelutilaksi sekä fyysiset kirjat vähenevät. Viikko loppui (tällä kertaa myös ruoan osalta) omakustanteiseen farewell dinneriin jossakin Oslonvuonon rannan laiturikioskissa.

Lopuksi
Viikko oli lyhyydessäänkin yllättävän raskas, virallisen ohjelman loputtua ehti juuri ja juuri käydä hotellilla valmistautumassa iltaan. Paikallinen KV-osasto kulki mukana ohjaamassa vieraita kiitettävällä tarkkuudella, vaikka muutoksia ohjelmaan ja aikatauluihin tuli äkistikin. Muiden kirjastovieraiden kanssa oli aikaa vaihtaa rauhassa kokemuksia usein vasta iltatilaisuuksissa ja niiden jälkeen. Omalla kohdallani varsinaiset kontaktit Oslon kirjastoväkeen olivat kirjastojaan esitelleet ja päivän aikana tutuiksi tulleet hahmot, muita yli sataa HiOAn ja UO:n kirjaston työtekijää ei tilaisuuksissa juuri näkynyt?

Tuliaisiksi tuodut Turun AMK:n kahvi- ja suklaapaketit saatiin toki toimitettua, laurealaiset toivat lisäksi Laurea-kangaskassit ja Helsinki-matkaoppaat, taisimmekin olla ainoat lahjoja tuoneet kirjastot osanottajista. KV-väeltä saimme palautetta, että suomalaisten kanssa oli mukava viettää KV-viikkoa, koska olimme niin puheliaita. Tämä kehu hiljensi kolme suomalaista osallistujaa hetkeksi!



Mikael Salo
tietopalvelusihteeri
Turun ammattikorkeakoulu

Kommentit

Jätä kommentti