Kari Tiainen – Karelia-ammattikorkeakoulun kirjastonjohtaja eläkkeelle

15.12.2020

Toukokuussa 2020 Savitaipaleen Kuolimojärvellä. Kuva: Kari Tiainen.

Kari Tiainen on tehnyt pitkän uran kirjastoalalla eri sektoreilla ja on nyt jäämässä hyvin ansaitulle eläkkeelle. Tässä haastattelussa Kari kertoo uransa eri vaiheista ja siitä, mitä mielekästä puuhaa eläkepäivät tuovat tullessaan.

Olen syntynyt vuonna 1960 Kiteellä Närsäkkälän kylässä. Vanhempani olivat maanviljelijöitä, meillä oli maitotila ja kymmenkunta lehmää, sekä jonkin verran metsää. Lisäksi oli kanoja ja nuorkarjaa sekä 70-luvun alkuun asti myös hevonen. Minulla on kaksi isoveljeä ja yksi pikkuveli, synnyimme kaikki neljä seitsemän vuoden sisällä, joten hulinaa riitti!

Miten alun perin päädyit kirjastoalalle?

Pitkän prosessin kautta. Lukiossa en vielä tiennyt, mitä ammatikseni tekisin. Opinto-ohjaajan testeissä kävi ilmi, että työ kulttuurin parissa olisi minulle ominaista, mutta en osannut hahmottaa, mitä sellainen työ voisi olla. Ylioppilaaksi kirjoitin 1979 ja sen jälkeen suoritin varusmiespalveluksen. Armeijan jälkeen lähdin ulkomaille ja Israelissa kibbutsilla sekä sen jälkeen Kreikassa vierähti puolitoista vuotta.

Kotiin Kiteelle palasin kesällä 1981 ja isoveljeni oli matkusteluni aikana mennyt Kiteen kirjastoon töihin. Hänen kauttaan sain kuvan siitä, mitä työ kirjastossa voisi olla ja hän kannusti minua hakeutumaan alalle. Hainkin heti seuraavana vuonna yliopistoon, mutta ensimmäisellä kerralla ovet eivät vielä auenneet. Opiskelin vuoden Pohjois-Karjalan opistossa sosiologiaa ja kirjallisuutta ja vuonna 1983 pääsin Tampereen yliopistoon lukemaan kirjastotiedettä ja informatiikkaa.

Jo opiskeluaikana tunsin, että olen löytänyt paikkani. Olen aina ollut kiinnostunut taiteesta ja visuaalisesta kulttuurista ja yliopistossa oli paljon samanhenkisiä ihmisiä. Nautin myös Tampereen kattavasta kulttuuritarjonnasta ja kävin esimerkiksi useassa elokuvakerhossa. Yliopistossa opiskelu avarsi maailmaani monelta kannalta!

Olin myös varma, että yleinen kirjasto tulee olemaan paikka, jossa urani teen - siellä saisin hyödyntää kiinnostustani kulttuuriin. 1980-luvulla työtilanne oli loistava ja kirjastoalan opiskelijoita revittiin töihin jo opiskeluaikana. Itsekin työskentelin vuosina 1986 ja 1987 päätoimisesti sekä Joensuun kaupunginkirjastossa että Kontiolahden kunnankirjastossa, opinnot olivat sen aikaa tauolla. Olisin voinut jatkaa työskentelyä Kontiolahdella, mutta halusin suorittaa opintoni loppuun ja valmistuin maisteriksi vuonna 1989.

Minkälaisissa paikoissa olet työskennellyt?

Valmistumisen jälkeen hain useita työpaikkoja ja valinnanvaraa paikkojen suhteen oli. Päätin valita Savonlinnan kaupunginkirjaston aikuistenosaston johtajan paikan, siinä saisin hyödyntää omia kiinnostuksen kohteitani ja kirjastoalan osaamistani. Jo muutaman kuukauden työskentelyn jälkeen päädyin edellisen johtajan yksilöllisen varhaiseläkkeen vuoksi kirjastotoimenjohtajan paikalle ja sitten hakuprosessin kautta varsinaiseksi kirjastotoimenjohtajaksi, ilman varsinaista johtajakokemusta. Viihdyin Savonlinnassa 9 vuotta ja pidin työstä kovasti. Sain tehdä kulttuurityötä ja esimiestyötä ihmisten parissa.

1998 vaihdoin Savonlinnan Rovaniemeen – Lapin yliopistossa aukesi tilaisuus, jota en voinut jättää käyttämättä. Lapin yliopiston taiteiden tiedekuntaan oltiin perustamassa uutta kirjastoa EU-hankerahoituksella ja sinne haettiin taidekirjastosta vastaavaa kirjastonhoitajaa. Sain rakentaa uuden kirjaston ihan konkreettisesti alusta asti. Ensimmäiset työpäiväni istuin kirjastoprojektista vastaavan rakennusmestarin kanssa tyhjästä hallista sermeillä erotetussa tilapäisessä työhuoneessa ja laskin, kuinka monta kirjahyllyä tilaan tarvittaisiin. Rovaniemen vuosieni aikana ehdin olla mukana myös suunnittelemassa toista taidekirjastoa, kun taiteiden tiedekunnalle valmistuivat kokonaan uudet tilat vuonna 2006. Viimeisenä vuotenani Rovaniemellä työskentelin koko Lapin yliopiston kirjastonjohtajana ja olin mukana Lapin korkeakoulukonsernin suunnittelun aloituksessa.

Elokuussa 2009 aloitin silloisen Taideteollisen korkeakoulun kirjastonjohtajana ja Aalto-yliopiston aloittaessa 2010 työnkuvani muuttui fuusioiden myötä hr-asioista ja viestinnästä vastaavaksi päälliköksi. Elämä kuitenkin heittelee. Vuonna 2011 puolisoni sairastui parantumattomaan ALS-tautiin ja jäin vuorotteluvapaalle hänen omaishoitajakseen. 2012 kesäkuussa, kun vuorotteluvapaani päättyi, puolisoni menehtyi. Työskentelin Aallossa vielä muutaman kuukauden, mutta kaipasin maisemanvaihdosta ja halusin myös ”takaisin kotiin”, lähemmäs jäljellä olevaa perhettäni. Marraskuusta 2012 lähtien olen työskennellyt Karelia-ammattikorkeakoulussa kirjasto- ja tietopalvelupäällikkönä.

Varsinkin 80-luvulla ja varmaan osittain vielä tänä päivänäkin esimiesasema kirjastossa ei ole ollut se kaikkein halutuin työ ja varsinkin urani alussa koin lempeää painostusta esimiestyöhön. Vaikka alkuni esimiestyössä oli varsinainen heitto syvään päähän, oivalsin äkkiä, että tätä haluan tehdä. Varsinainen esimiestyö on ollut samankaltaista joka paikassa, ympäristö vain on vaihtunut. Olen ollut onnekas, koska olen saanut tehdä pitkän uran eri sektoreiden kirjastoissa - vain erikoiskirjastossa työskentely jää värisuorasta puuttumaan.

Kirjastoala on muuttunut yli 30 vuoden mittaisen urasi aikana paljon. Mitkä ovat olleet kaikkein suurimpia muutoksia?

Tietoteknistyminen ehdottomasti. Vuonna 1984 olin opintoihini kuuluvassa harjoittelussa Kuopion kaupunginkirjastossa ja siellä alettiin juuri rakentaa kirjaston atk-järjestelmää. Kovin pitkällä työ ei tosin vielä ollut, koska harjoittelijat pantiin työskentelemään pahvisten arkistokorttien kanssa – tehtävänämme oli upottaa kortteja oikeisiin paikkoihin pitkissä arkistolaatikoissa. Opinnoissani Tampereella joissain harjoitustehtävissä käytimme upouusia MikroMikkoja ja teimme hakuja kansainvälisistä tietokannoista. Hakujen tekeminen jännitti kovasti, koska jokainen haku maksoi ja opettajat painottivat, että se on hyvin kallista.

80-luvulla kirjastojen toiminta oli hyvin paikallista ja monet asiat olivat muutaman ihmisen muistin varassa. Erilaisia paperisia valikoimaluetteloita ja tietosanakirjoja käytettiin myös ahkerasti. Paperisten luetteloiden ja arkistokorttien siirtäminen sähköisiksi tietokannoiksi tietokoneille oli valtava työ. Ei silloin osattu visioidakaan nykyisen kaltaisesta maailmasta, jossa mikä tahansa tieto on lähes kenen tahansa saatavilla muutamassa sekunnissa!

Olet ollut urallasi monessa mukana. Millaisia kohokohtia vuosien varrelle mahtuu?

Lapin yliopiston taidekirjaston (eli taiteiden tiedekunnan tiedekuntakirjaston), perustaminen oli työ ja projekti, joka on jäänyt ehdottomana yksittäisenä tähtihetkenä mieleen. Hyvin harvoin saa olla mukana rakentamassa uutta kirjastoa täysin tyhjästä aina aineistojen valinnasta lähtien. Harvoin saa myöskään yhdistää omaan työhönsä rakasta harrastusta tällä laajuudella, eli minun tapauksessani visuaalista kulttuuria ja taidetta. Sain myös nähdä konkreettisesti kätteni jäljen ja kirjaston vaikutukset opiskelijoiden arkeen, koska työskentelin taidekirjastossa yhteensä 11,5 vuotta. Pienempiä, mutta esimiestyön kannalta merkityksellisiä hetkiä, on ollut useita. Joskus esimerkiksi joku vaikea asia on ratkennut odottamattomalla tavalla tai joku arkinen, mieltä vaivannut asia on selvinnyt. Hienoa on ollut myös nähdä työkavereiden osaamisen kehittymistä, uusista asioista innostumista ja oivaltamista. Tällaisia kehityskaaria olen nähnyt jokaisessa työpaikassa ja uskon, että esimiehen roolilla on ollut näissä merkitystä.

Lapin yliopiston taidekirjaston muuttopuuhissa kesällä 2006. Kuva: Markku Halvari

Näin pitkälle ajanjaksolle mahtuu epäilemättä myös aallonpohjia ja hankalia tapauksia. Onko tällaisia jäänyt mieleen?

Kyllä on. Pahin tällainen tapahtuma sattui Savonlinnan vuosinani. 1990-luvulla Savonlinnassa oli vielä Joensuun yliopiston yksikkö, jossa toimi opettajankoulutuslaitos ja tietysti samassa yhteydessä myös harjoittelukoulu. Tuohon aikaan Savonlinnassa keskusteltiin paikallispoliittisena kuumana perunana ohitustien rakentamisesta ja eräs harjoittelukoulun opettaja oli antanut oppilailleen tehtäväksi visioida sitä, miltä Savonlinnan keskusta näyttäisi ohitustien rakentamisen jälkeen. Opettaja otti yhteyttä kirjastoon ja kysyi, voisiko kirjastoon koota näyttelyn oppilaiden töistä. Vastasin että totta kai voi, enkä ajatellut asiaa sen enempää.

Näyttely koottiin ja jo samana iltana sain puhelun apulaiskaupunginjohtajalta, joka oli kuullut jotain kautta näyttelystä ja joka toimi silloin esimiehenäni varsinaisen esimieheni poissa ollessa. Apulaiskaupunginjohtaja kutsui minut ja kulttuuritoimenjohtajan puhutteluun seuraavaksi aamuksi kello 7. Puhuttelussa apulaiskaupunginjohtaja löi nyrkkiä pöytään ja vaati purkamaan näyttelyn heti, kirjastossa ei sellaista saisi missään nimessä esitellä! Ei siinä sitten auttanut muu kuin purkaa näyttely.

Juttu kuitenkin paisui ja päätyi lopulta Helsingin Sanomiin asti ja yleinen mielipide oli kirjaston puolella, apulaiskaupunginjohtajaa vastaan. Esimiehen puhutteluun päätyminen oli kuitenkin kova paikka silloin kolmekymppiselle, suht tuoreelle kirjastonjohtajalle. Apulaiskaupunginjohtaja ei myöskään unohtanut juttua, vaan muisti aina myöhemmin erilaisissa yhteisissä kokouksissa ottaa näyttelyasian esille. Ohitustiekin rakennettiin, mutta vasta vuosia myöhemmin ja virallisesti taidettiin puhua rinnakkaisväylästä.

Entä erilaiset hassut sattumukset ja tilanteet, niitäkin varmaan on ollut?

Kyllä, tosin erilaisista asiakkaisiin liittyvistä tilanteista ei tietenkään voi tarkemmin kertoa. Yleensä ne ovat kuitenkin johtuneet erilaisista väärinymmärryksistä tai sisältäneet tahatonta komiikkaa. Joskus on pitänyt jopa paeta asiakaspalvelutiskistä työhuoneeseen suljetun oven taakse nauramaan.

Savonlinnan aikana sattui kuitenkin eräs tapaus, jonka voi julkisestikin kertoa. Savonlinnassa kirjasto sijaitsi tuolloin Nälkälinnanmäellä, tuulisella paikalla ja kirjastossa oli suuret ikkunat, joista veti. Ikkunoiden vedosta oli valitettu paljon ja asia oli luvattu korjata. Lopulta ikkunat päätettiin vaihtaa ja eräänä helmikuisena päivänä töihin päästyäni huomasin, että ikkunoita oli alettu vaihtaa. Pakkasta oli tuolloin yli -30 astetta ja kun hiukan ihmettelin vaihdon ajankohtaa, minulle vain vastattiin että ”nyt on paras aika vaihtaa ikkunat, keskellä talvea”. Ei siihen sitten ollut muuta vastaansanomista ja työskentelimme jääkylmässä kirjastossa ikkunoiden vaihdon ajan.

Mitä uskot erityisesti jääväsi kaipaamaan työelämästä eläkkeelle lähdettyäsi?

Ihmisiä ja työyhteisöä. Olen aina ollut työorientoitunut ihminen ja koska mitään työtä ei tehdä yksin, on työyhteisön merkitys todella suuri. Luulen, että tämä konkretisoituu vasta myöhemmin, kun olen ollut töistä pois jonkin aikaa. Työssä vietetään niin suuri osa ajasta, että on jopa vähän vaikea kuvitella elämää ilman työtä.

Erilaisissa korkeakouluissa pitkään työskennelleenä jään kaipaamaan myös opiskelijoita ja muutenkin oman talon henkilökuntaa. Konkreettisia työtehtäviä tuskin jään kaipaamaan, ainakaan laskujen hyväksymistä ei tule ikävä. Lounasravintolaa, sen ruokia ja ruokailuseuraa, sekä pöytäkeskusteluja sen sijaan jään todella kaipaamaan!

Millaisia suunnitelmia sinulla eläkepäivillesi on?

Hyvin konkreettisia ja suuria muutoksia on luvassa heti alkuun. Muutan alkuvuodesta Joensuusta Espooseen uuteen kotiin ja sen sisustaminen on ensimmäinen ja hyvin mieluisa projekti. Haluaisin myös jatkaa visuaalisen kulttuurin opintojani jollain tavalla. Olen opiskellut taidehistoriaa Tampereella 80-luvulla ja opintojen jatkaminen kiinnostaa. Myös nykykreikan kielen opiskelua aion jatkaa ja se tarkoittaa myös matkustamista kielen syntysijoille Kreikkaan, kunhan matkustaminen taas on mahdollista ja turvallista.

Rakkaat harrastukseni ovat olleet pitkään hiukan taka-alalla ja eläkkeellä ollessani aion paneutua niihin huomattavasti enemmän. Pääkaupunkiseudulle muuttaminen mahdollistaa myös museoiden ja gallerioiden entistä ahkeramman käytön ja oman taidekokoelmani kartuttamista aion jatkaa myös. Lisääntynyt vapaa-aika tarkoittaa myös sitä, että voin jatkossa viettää entistä enemmän aikaa saarikodissani Savitaipaleella, Villa Leinlahdessa. Mökki on minulle tärkeä ja rakas paikka ja olen iloinen siitä, että saan jatkossa olla siellä nykyistä enemmän.

 

Kiitos haastattelusta ja antoisia eläkepäiviä!

 

Kirjoittajat

Noora Kontturi

Tietoasiantuntija

Karelia-ammattikorkeakoulu

Kirjoittajan muut artikkelit

Kommentit

Mira Juppi ke jouluk. 16 19:05:52 2020

Ihana juttu jossa Karin oma ääni tuli esille mainiosti. Joviaalia ja sydämestään sivistynyttä Karia tullaan kyllä kirjastokentällä kaipaamaan! Leppoisia eläkepäiviä!

Kari Tiainen to jouluk. 17 08:39:31 2020

Kiitos, Mira. Nyt alkaa jo olla hieman haikea mieli lähtijällä.

Jätä kommentti