Kirjastoalan tulevaisuus ja uusi avoimuuden julistus
13.06.2025

Tulevaisuus kiehtoo, varmasti paljolti siksi ettei sitä tunneta. Tulevaisuus muodostuu joka päivä, ja voimme vaikuttaa sen suuntaan vain osittain, esimerkiksi asettamalla tavoitteita ja edistämällä niitä omassa arjessamme. Miltä näyttää kirjastojen tulevaisuus? Entä mitä kuuluu jatkossa avoimelle tieteelle?
Tässä lehdessä kirjastoalan tulevaisuuteen kurkistetaan monen eri näkökulman kautta, ääneen pääsevät niin uudet työntekijät ja opiskelijat, kirjastoalan kouluttajat kuin sitten jo pitkään alalla toimineetkin. Artikkeleissa toistuu samoja teemoja, kirjastolaisten ammattitaito on tarpeellista ja sen arvostus niin alan sisällä kuin yhteiskunnassa on tärkeää. Tekemisen tavat ja teknologia muuttavat arjen käytänteitä, mutta tarve esimerkiksi kriittiselle tiedon arvioinnille ei poistu, vaan jopa vahvistuu. Kirjasto- ja tietoammattilaisen vahvuutena on jatkuva oppiminen ja utelias asenne uusia toimintatapoja ja teknologioita kohtaan sekä vahvat yhteistyön perinteet ja verkostot. Myös työilmapiiri kirjastoissa on hyvä, vaalikaamme sitä!
Toinen lähitulevaisuutta ja toimintatapoja korkeakouluissa linjaava dokumentti, Avoimen tieteen ja tutkimuksen julistus vuosille 2025-2030, julkaistiin avoimen tieteen kesäpäivien yhteydessä 26.5.2025. Julkaisutilaisuudessa avoimen tieteen kesäpäivien yhteydessä Avoimen tieteen ja tutkimuksen pääsihteeri Henriikka Mustajoki nosti esiin julistuksen keskeisimmät uudistukset ja muutokset, haastaen ensin kuulijoita pohtimaan avoimen tieteen käsitettä. Onko avoin tiede jotain mitä jälkikäteen avataan, olisiko sopivampaa puhua tieteen avaamisesta, jossa jokaista tutkimuksen vaihetta tarkastellaan avoimuuden kautta?
Uutta julistuksessa on turvallisuuskysymyksien huomiointi muuttuneen geopoliittisen tilanteen myötä. Viime vuonna avoimen tieteen yhteydessä on puhuttu yhä enemmän turvallisuudesta, ”niin avointa kuin mahdollista, niin suljettua kuin välttämätöntä” -ohjenuora auttaa myös turvallisuusnäkökulman arvioinnissa. Tämä ei poista perusajatusta siitä, että avoimuudella on merkitystä yhteiskunnassa. Avoimen tieteen kysymykset liittyvät myös tutkimuksen vapauteen ja sananvapauteen, avoin tiede osaltaan mahdollistaa tutkijoiden työn ja sen tulosten julkaisemisen. Toinen paljon puhuttu kokonaisuus on tutkimuksen huoltovarmuus, miten huolehditaan, että tutkimustuotokset ovat yhteiskunnan käytössä myös suuren murroksen aikana. Avoimuuden avulla varmistetaan, ettei olla yhden luukun varassa, jos joku palvelu sulkeutuu, toinen vielä sisältää tarvittavan tiedon. Arvopohjana se, että yhteisesti rahoitettu on aina myös yhteisesti hyödynnettävissä.
Tulevaisuutta on vaikea ennustaa, mutta muutosten pysyminen osana maisemaa näyttää todennäköiseltä. Kirjastoalan ammattilaiset pääsevät osaltaan työskentelemään niin uusien teknologioiden korkeakouluympäristöön tuomien muutosten kuin avoimen tieteen ja tutkimuksen päivittyneiden painopistealueiden kanssa varmasti tulevina vuosina. Nyt edessä siintää kuitenkin kesä, joka toivottavasti tuo mukanaan hengähdystauon ja lataa akut tulevaisuuden varalle. Aurinkoista kesää kaikille Kreodin lukijoille!
Kirjoittajat

Riikka Sinisalo
Tietoasiantuntija
Riikka Sinisalo toimii tietoasiantuntijana LUT-yliopistoa ja LAB-ammattikorkeakoulua palvelevassa LUT-tiedekirjastossa.
Kirjoittajan muut artikkelitArtikkelin tiedot
Kirjoittaja: Riikka Sinisalo
Numero: 2/2025
URN: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025061367956
Tagit: Avoin tiede ja tutkimus, tulevaisuus
Lisenssit
Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä.
Tulosta sivu
Kommentit