KirjastoMOVEssa huudettiin tänä vuonna bingoa

03.12.2018

KirjastoMOVE kannusti myös sienimetsään. Kuva: Jaana Rummukainen

Tämän vuoden KirjastoMOVEn teemana oli hyvinvointi ja kilpailumuotona bingo. Kilpailun ideana oli täyttää bingoruudukkoa erilaisilla hyvinvointiin liittyvillä tehtävillä. Bingorivejä keränneet kilpailijat osallistuivat arvontoihin, joita pidettiin kolme kertaa kilpailun aikana. Joukkuesarjassa laskettiin lisäksi myös pisteitä sen mukaan, kuinka monta osallistujaa kirjastosta osallistui tehtävien suorittamiseen. Kilpailussa oli mukana yhteensä 100 kirjastolaista 13 eri kirjastosta. Kahdesta kirjastosta kilpailuun osallistui koko henkilökunta.

 

Joukkuekilpailun voitti Centria, hopeasija meni Xamkiin ja pronssi Diakiin. Mitalikolmikon takana kilpailu oli todella tasainen. Yksilökilpailijoista koko bingoruudukon sai täytetyksi 19 henkilöä, joista onnetar valitsi voittajaksi Henna Ristolaisen Xamkista. Voittajat palkittiin AMKIT-verkostopäivillä Tampereella 22.11.2018. Onnittelut voittajille ja kiitos kaikille mukana olleille!

 Kilpailun voittajat Henna Ristolainen Xamkista ja Hanna-Riina Aho Centrian joukkueen edustajana

 

Miksi syksyllä, hyvinvointia ja bingoa?

Karelian KirjastoMOVE-työryhmään kuuluivat Noora Kontturi, Leena Väyrynen ja Jaana Rummukainen. Kun aloimme valmistella MOVEa viime talvena, jo ensimmäisessä palaverissa päätimme, että tänä vuonna kokeilisimme kilpailuajankohtana syksyä. Halusimme taata kaikille tasapuoliset olosuhteet ulkoiluun ja toisaalta tarjota mahdollisuuden kerätä kilpailusuorituksiin erityyppisiä asioita kuin keväällä, esim. sienestystä ja marjastusta.

 

Lisäksi halusimme tuoda MOVE-kilpailuun uutta näkökulmaa: viime vuosina MOVEn kärkisijat ovat vaatineet aikamoisia liikuntamääriä, ja se on varmasti vähän karsinut osallistumisinnokkuutta. Liikunta on tärkeää, mutta sen lisäksi on paljon muitakin asioita, joilla voimme edistää omaa hyvinvointiamme.

 

Halusimme myös päästä eroon määrällisestä tuntien laskemisesta: suoritukseksi riittää, että tekee ja että siitä tulee hyvä mieli. Hyvinvointia ei voi oikeastaan mitata, ei ainakaan tuntimäärillä. Syntyi ajatus eritasoisten hyvinvointitehtävien tekemisestä ja bingoruudukon täyttämisestä niillä. Toivoimme, että jokainen voisi kampanjan aikana löytää (ja huomata arjessa) keinoja, jotka tuottavat itselle iloa ja hyvää oloa, ilman sen kummempaa suorittamista.

”Sai myös miettimään kaikkia kivoja eri mahdollisuuksia edistää omaa hyvinvointia.”


Osa bingotehtävistä oli helppoja ja ihan arkipäiväisiä. Terveellinen ravinto, riittävä uni ja sopiva määrä liikuntaa sekä palautuminen ovat jaksamisen perusedellytyksiä meille kaikille. Jokeriruutuja jokainen sai täyttää mieleisillään tehtävillä. Jotta kilpailussa olisi kuitenkin jotain haastetta, laitoimme mukaan muutamia pakollisia ja vähän vaivannäköäkin vaativia tehtäviä. Monet kertoivat ruuduttoman päivän olleen tosi haasteellisen!

”… kampanja auttoi tulla enemmän tietoiseksi arkeni rutiineista ja hyvinvoinnistani. Varsinkin tuo ruuduton päivä oli minulle ihan mahdoton saavutus. Myös pienen lapsen äitinä tuo hyvät yöunet -ruutu oli yllättävän vaikea kohta saavuttaa...”

”… tuli tartuttua uusiin haasteisiin ja motivoi lähtemään tutuista kuvioista keräämään rasteja.”

”Vähän enemmän vapaavalintaisuutta olisi voinut olla: ruuduton päivä ja joukkueurheilun katsominen olivat aika pahoja rasteja :)”

Kirjastolaiset osallistuivat moniin eri tapahtumiin KirjastoMOVEn aikana

Joukkuebingoon yritimme keksiä tehtäviä, joita olisi mahdollista tehdä yhdessä ja näin saada aikaan yhteisöllisyyttä. Myös joukkuekilpailussa oli mukana pakollisia tehtäviä sekä bingoruutuja, joihin joukkue sai vapaasti valita sopivaa tekemistä.

”Lisäsi ihan kivaa pöhinää työpaikalla, kun mietittiin yhteisiä juttuja. Ja joihinkin juttuihin myös "ei-mukanaolevat" joutuivat/pääsivät osallistumaan ;)”

”Oli hauska käydä yhdessä tekemässä juttuja.”

 

Bingo, bingo, bingo!

Meillä amk-kirjastolaisilla on paljon hyvinvointia tuottavia asioita, joista voi nauttia yksin tai yhdessä. Bingoruudut täyttyivät monenlaisista tehtävistä ja mm. nämä asiat raportoitiin: askartelu, itse tehty hyvä ruoka sisällä ja ulkona, näyttelyt, teatteri, elokuvat, konsertit, lukeminen, kirjoittaminen, kuunteleminen, käsityöt, monipuolinen liikunta, leipominen, ristikot ja sudokut, maisemien ja nähtävyyksien ihailu, leikkiminen, laulaminen, tanssiminen, jumppa, yhdessä hassuttelu, saunominen ja uiminen, luonnossa liikkuminen, sienestys, marjastus, retkeily ja vaellus, hevostelu, pelailu, herkuttelu, venyttely, puutarhanhoito, puutyöt…

 

Somessa jaettiin hienoja kuvia ja kannustettiin kanssakilpailijoita. Joukkuetehtäviä tehtiin, vaikka ei aina oltu edes samalla paikkakunnalla.

Taukojumppaa eri yhtäaikaa eri kampuksilla. 

Mielipiteitä bingosta ja terveisiä seuraaville järjestäjille

Bingo kilpailumuotona ja hyvinvointi teemana jakoivat kilpailijoiden mielipiteitä: Toiset toivoivat paluuta liikuntapainotteiseen MOVEen. Toiset taas pitivät hyvänä asiana, että kilpailussa oli muunkinlaista tekemistä.

”Bingo oli hauskaa vaihtelua perinteiseen heiaheiaan. Heiaheiahan perustui enemmän puhtaasti liikuntaa, kun nyt taas tuli tehtyä kaikkea muutakin mukavaa ja suoritettua enemmän jotain uutta. Bingon tehtävät voisivat olla jopa hieman haastavampiakin. Etenkin 1 pisteen tehtävät (ja osittain myös 2 pisteen tehtävät) sai täytettyä aika äkkiä ihan ilman erityistä panostusta. Pidin kuitenkin enemmän heiaheian täyttämisestä. Voisikohan nämä kaksi tapaa jotenkin yhdistää?!”

”Oli mukava vaihtoehto aiempiin vuosiin verrattuna.”

”Pidin sen tarjoamasta monipuolisuudesta vaihtoehdoissa.”

”Äärettömän hyvä idea tämä bingo. Vaihtelua pelkkään määrälliseen suorittamiseen.”

”Kiva kun järjestitte vähän erilaisen, mutta kaipaan silti vanhaa kunnon MOVEa.”


Ainakin tätä bingomuotoista kampanjaa oli mukavaa järjestää. Jätämme kilpailumuodon pohdittavaksi seuraaville MOVE-järjestäjille :)

Tässä erään anonyymin amkilaisen bingorivi 

Kiitokset kaikille!

Hyvistä suorituksista on ilo palkita ja sen mahdollistivat kampanjaamme runsain palkinnoin tukeneet Pohjois-Karjalan Osuuskauppa, Abloy, Taito Pohjois-Karjala, Unison Coffee sekä Karelia-amk. Kiitos sponsoreille!

 

Kiitokset myös omalle porukallemme, Karelian kirjastolaisille, joista jokainen pääsi jollain tavalla osalliseksi järjestelyistä. Luovutamme palkintopokaalin eteenpäin ja jäämme odottelemaan seuraavaa KirjastoMOVEa!

Kiitos sponsoreille

 

Kirjoittaja

Jaana Rummukainen, kirjastosuunnittelija, Karelia ammattikorkeakoulu

Kommentit

Jätä kommentti