Kreodin uusi toimituskunta esittäytyy

20.09.2017

Kreodin toimituskunta Suomenlinnassa.

Kreodin toimituskuntaan valittiin kesäkuussa ilahduttavan suuresta hakijamäärästä kahdeksan kirjoittajaa, valintakriteereinä oli alueellinen edustavuus ja kirjoittajakokemus. Ensimmäisessä kokouksessa toimituskunta järjestäytyi aluetoimituksiksi. Keitä ovat uudet toimittajat ja kuka toimii oman maakuntasi aluetoimittajana?

 

Hellevi Hakala

Hellevi on työskennellyt kirjastoalan eri sektoreilla lähes 30 vuotta ja viimeiset kuusi vuotta Metropolian kirjaston tietopalvelupäällikkönä. Erityisen kiinnostuksen kohteena on ollut informaatiolukutaidon opetuksen kehittäminen, vaikka nykyään esimiestyö ja kirjastopalveluiden kehittäminen täyttävät työpäivät. AMKIT-konsortiossa Hellevi toimii talousvastaavana eli pyörittää konsortion maksuliikennettä ja vahtii budjettia.

- Kreodin toimituskunnassa edustan esimiestyön näkökulmaa ja ehkä myös tutkimuksellista tapaa kirjoittaa. Kirjoittaminen ja käsikirjoitusten lukeminen on alue, jossa minulla on annettavaa ja osaamista, jos ajatellaan erilaisia AMKIT-konsortion toimintamuotoja. Siksi hakeuduin toimituskuntaan, kertoo Hellevi. Hellevin tehtäväksi Kreodin toimituskunnassa määrittyi kirjoittaa juttuja konsortion johdon toiminnasta kentälle.

Harrastuksena Hakalalla on väitöstutkimuksen teko Tampereen yliopistoon, aiheena on kotimaisen nuortenkirjan kehittyminen kirjallisuuden lajina 1920-ja 1930-luvulla. Tutkimuksen kohteena on Aili Somersalon ja Jalmari Saulin teokset.

- Liikuntaa harrastan aina kun ehdin. Tällä hetkellä erityisesti jooga ja tanssi ovat mieluisia liikunnan muotoja.

Terhi Kaipainen

Terhi työskentelee informaatikkona ja palveluvastaavana Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun (Xamk) kirjastopalveluissa. Työpäivät koostuvat tiedonhankintataitojen opettamisesta, Xamkin julkaisutoiminnan koordinoimisesta yhdessä kollegan kanssa ja lisäksi Terhi vastaa myös Mikkelin kampuskirjaston asiakaspalvelun ohjauksesta ja suunnittelusta sekä osallistuu asiakaspalveluun. Osa työajasta menee Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden (ESSOTE) Ammattikirjaston palveluiden tarjoamiseen.  

- Kreodin toimitukseen lähdin mukaan, koska kirjoittaminen on ollut minulle aina tärkeää. Olen opiskellut niin luovaa kuin journalistista kirjoittamista. Ajattelin, että Kreodin kautta pääsee verkostoitumaan uudella tavalla eri puolella Suomea työskentelevien kollegoiden kanssa. Toimituskuntaan kuuluminen virkistää ja antaa omaan työhön uutta intoa, Terhi kertoo motiiveistaan.

Terhin alueiksi valikoitui Xamkin lisäksi Itä-Suomi ja Jyväskylän seutu. ”Omat juureni ovat Itä-Suomessa, Jyväskylässä opiskelin ja opiskelen taas tänä syksynä ja Kaakkois-Suomeen on nyt tutustuttu yli neljän vuoden ajan fuusion myötä.”

- Ennen töitä ja töiden jälkeen tykkään käydä kuntosalilla sekä harrastaa mm. lenkkeilyä ja spinningiä. Pidän uusien lajien kokeilusta. Yhtä lailla myös sohva vetää välillä puoleensa kera kirjallisuuden tai sitten katsomme puolison kanssa sarjoja, leffoja tai urheilua. Kotonamme soi aina musiikki ja useamman kerran vuodessa tulee keikkapaikkojakin koluttua.

Pirjo Kangas

Pirjo Kangas työskentelee Humakissa informaatikkona ja Kreodissa jatkossa Turun ja Satakunnan aluetoimittajana. Pirjo kertoo työstään Humakissa tavalla, joka kuvaa hyvin monen muunkin amk-kirjastolaisten työn luonnetta:

- Työnkuvaan kuuluu pienessä organisaatiossa vähän kaikkea, eli vastaan yksin Humakin Turun alueen kirjastopalveluista ja muun kirjastotiimin kanssa Humakin valtakunnallisten palvelujen suunnittelusta. Lisäksi minulla on esim. Theseukseen, Voyageriin, ATT-hankkeeseen, Urkundiin, KITT-tilastoihin ja tiedonhankinnan opetukseen liittyviä työtehtäviä. Aika ei ainakaan käy pitkäksi!

- Mitä muuta teen elämässä: Pienen lapsen vanhemmalla vapaa-aikaa ei liialti ole, mutta koitan ehtiä säännöllisesti astangajoogata, juosta ja lisäksi teen tällä hetkellä web designer -opintoja.

Miksi Pirjo lähti mukaan toimituskuntaan? ”Olen kirjoittanut Kreodiin juttuja melko säännöllisesti ja on kiva päästä pohtimaan Kreodin suuntaa laajemmastakin näkökulmasta kuin yksittäisten juttujen kirjoittajana”, Pirjo pohtii.

 

Minna Marjamaa

Minna on Laurean informaatikko ja AMKIT-konsortion Theseus-koordinaattori. Mieluisia tehtäviä ovat erityisesti avoimeen julkaisemiseen ja aineistonhallintaan liittyvät tehtävät: "Avoimuuden evankelista", hän luonnehtii itseään.

Minna on tehnyt pitkään töitä Kreodin kanssa niin toimituskunnassa kuin Newscoop-alustan käyttöönotossa, kehittänyt alustaa HAMKin teknisen asiantuntijan kanssa sekä toiminut Hanna-Riinan apuna. Nyt tuntuu hyvälle alkaa itse luotsata lehteä ja innostaa toimituskuntaa työhön. Minna hoitaa pääkaupunkiseutua ja päätoimittamista.

- Rakkaudesta kirjoittamiseen ja oman alan kehittämiseen tätä tekee, Minna kertoo motiiveistaan.

Monella tulee varmaan mieleen, ettei naisella ole elämää työn ulkopuolella. Työ ja vapaa-aika sekoittuvatkin pahasti: Vapaa-ajallaan Minna tekee Kreodia ja STKS:n Signumia, juoksee, on merellä ja kalastaa.

 

Tiina Mäntylä

Tiina toimii informaatikkona Lapin korkeakoulukirjastossa. Ennen kirjastouraa hän työnteli suomen kielen, äidinkielen ja viestinnän opettajana eri oppilaitoksissa ja välillä hän on palannut näihin tehtäviin myös informaattikkoaikanaan. Tiina kertoo viestinnän ja kielen olevan hänelle edelleen kiinnostuksen kohteista korkealla: hän lukee paljon ja kirjoittaa. Parin viime vuoden aikana hän on lisäksi opiskellut kirjoittamista Jyväskylän avoimessa, ja aikoo jatkaa opintoja edelleen.

- Kreodin toiminnassa olen ollut mukana jo aiemmin, ja halusin jatkaa. Pohjoisen äänen kuuluminen amk-kirjastojen yhteisessä lehdessä on minusta asia, josta on pidettävä huoli, Tiina kertoo vaikuttimistaan hakea toimituskuntaan mukaan.

Marjo Pekola

Marjo Pekola on informaatikko Centria-ammattikorkeakoulusta Kokkolasta, vuodesta 1999 lähtien. Hänen työtehtäviinsä kuuluu muiden pienten kirjastojen tapaan kaikenlaista: asiakaspalvelu ja opiskelijoiden ohjaus vie kreivin osan työajasta. Opiskelijoiden kanssa työskentely on Marjon mielestä aina mukavaa. Hän toimii sosiaali- ja terveysalan aineistovastaavana sekä päivittää webbisivuja ja libguideja. Voyagerin systeemiasioiden parissa hän on työskennellyt alusta asti. Lisäksi hän toimii varsinaisen työajan ulkopuolella Averkossa informaatiolukutaidon opintojakson tutorina.

- Tällä hetkellä Centriassa on ajankohtaista kampuksen peruskorjaus, jonka yhteydessä kirjasto muuttaa kaupunginkirjaston tiloista kampukselle. Elämme jännittäviä aikoja, Marjo kommentoi työtään.

Marjolla on vankkaa osaamista julkaisemisesta ja tiedottamisesta: hän vastaa Centrian julkaisutiedonkeruusta, ja tietopalvelupäällikön kanssa koordinoi julkaisusarjaa. Uuden verkkolehden Centria Bulletinin toimituksessa hän on aktiivisesti mukana. Marjo tekee kirjastotiedotteet, minkä lisäksi Marjo on tuurannut ajoittain Centrian tiedottajaa.

Onko Marjolla elämää työajan ulkopuolella?

- Siviilielämässä olen kahden jo omillaan asuvan aikuisen lapsen äiti. Asun onnellisesti avoliitossa. Vapaa-aikana yritän pitää itseni liikkeessä. Lenkkeily on kuulunut elämääni jo useita vuosia, ja käyn myös kuntosalilla ja vesijuoksemassa. Kuntoilun vastapainoksi tykkään hyvästä ruoasta ja iloisista hetkistä ystävien kera. Ja aina säännöllisin väliajoin täytyy päästä matkustelemaan joko kotimaahan tai ulkomaille.

- Kreodin toimituskuntaan hakeuduin puhtaasta mielenkiinnosta kirjoittamista ja toimitustyöskentelyä kohtaan. On myös kiinnostavaa tutkailla mitä muualla tehdään, ja saada niistä hyviä ideoita oman kirjaston kehittämiseen. Maantieteellinen vastuualueeni kattaa oman ammattikorkeakoulun lisäksi rakkaat naapurit eli Seinäjoen ja Vaasan ammattikorkeakoulut.

Riikka Sinisalo

Informaatikko Riikka Sinisalo suunnittelee työkseen LAMKin kirjaston sisäistä ja ulkoista viestintää sekä vastaan informaatiolukutaidon opintokokonaisuudesta. Lisäksi Riikka toimii osana tutkimus- ja julkaisupalvelutiimiä, erityisesti metriikan ja tiedeviestinnän parissa.

- Hain toimituskuntaan, koska kirjoittaminen on osa työtäni ja haluan kehittyä siinä edelleen. Kirjastoala on mielenkiintoisessa murroksessa, ja ammattikorkeakoulukirjastojen ketteryys tuo meidät eturintamaan. Uskon, että toimituskunnassa pääsen tuomaan ammattikorkeakoulujen hienoa työtä laajemmin esille sekä pääsen näköalapaikalle ammattikorkeakoulukirjastojen hyviin käytänteisiin. Toimituskunnassa alueeni on Häme ja Pirkanmaa, kertoo Riikka.

Riikan vapaa-aika kuluu koiraharrastuksen, valokuvauksen, lukemisen ja erilaisten pelien parissa, vaikka tällä hetkellä taaperoikäinen poika taitaakin olla se keskeisin vapaa-ajan aktiviteetti.

Tiina Tolonen

Tiina Tolonen on Oamkin informaatikko ja hän työskentelee lähiesimiehenä Kotkantiellä päävastuualueena musiikki. Tämän lisäksi Tiina toimii AMKIT-konsortion Theseus-asiantuntijana, tässä roolissa myös Kansalliskirjaston Julkaisuarkistojen asiantuntijatyöryhmässä. Musiikkipuolella Tiina on ollut ammattikorkeakoulukirjastojen musiikin luetteloijien muodostaman AMMUS-ryhmän toiminnassa alusta saakka sekä edustaa amk-kirjastoja Kansalliskirjaston Musa-Melinda -työryhmässä.

- Musiikki on vahvasti elämässä mukana sekä arjessa että työssä, musiikkiopintoja ja -harrastusta on takana yli 40 vuoden ajalta. Minulla on mies ja kaksi lasta, joista nuorempi on enää kotona. Olen myös ihastuttavan kohta viisivuotiaan Hilja-neidin mummu. Pidän pitkulaisista asioista kuten mäyräkoirat ja sukellusveneet. Toinen niistä minulla jo onkin, perheeseemme kuuluu myös lyhytkarvainen mäyräpoika Kaapo, Tiina kertoo.

- Vapaa-ajallani tykkään ulkoiluttaa sisäistä Shakiraani, käyn sekä Zumba että Zumba Toning -tunneilla. Miehen kanssa harrastamme kaikenlaista kultturelliä: konsertteja, elokuvia ja teatteria. Minut löytää usein myös kirpputoreilta ja huutokaupoista.

Miksi Tiina lähti mukaan toimituskuntaan?

- Olen aina pitänyt kirjoittamisesta, se on minulle luonteva tapa ilmaista itseäni. Suoritin avoimessa yliopistossa journalistiikan ja viestinnän perusopinnot, nyt on kiva päästä kirjoittamaan juttuja ihan ”oikeasti”. Theseus-työhön liittyy paljon asioita, joita on hyvä tuoda esille tämän yhteisen lehden kautta.

Tiinan kirjoittaa Kreodiin Theseus-asioista sekä kalastelee juttuja niin Oulun kuin Kajaanin ammattikorkeakouluista. Alue on siis Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu.

Anki Åvall

Mitt namn är Ann-Kristin (Anki) Åvall. Jag jobbar som informatiker vid Arcadas bibliotek sedan 2009.

På jobbet sysslar jag främst med undervisning, handledning, marknadsföring samt utveckling av bibliotekets e-tjänster

Fritiden går till att sporta, odla (har en kolonilott tillsammans med några kompisar), gå på kulturevenemang och umgås med vänner.

Mitt uppdrag är att få fler svenska bidrag till Kreodi. Kastar härmed bollen till Novia och Högskolan på Åland! Vi på Arcada ska givetsvis också bidra med skriverier. Och vem som helst som kan svenska är förstås välkommen att skriva på svenska oavsett var man är anställd.

Får energi och inspiration av att samarbeta med kolleger både när och fjärran. Jag är nyfiken på vad som händer på andra bibliotek.  Det ska bli roligt att ingå i Kreodis redaktion.

Mitt ansvarsområde innefattar de svenskspråkiga biblioteken i landet inklusive Åland. Ser fram emot intressanta skriverier från er!

Toimituskunta
Päätoimittaja: Minna Marjamaa (pääkaupunkiseutu)
Hellevi Hakala (amkit-jory)
Terhi Kaipainen (Itä-Suomi, XAMK, Mikkeli)
Pirjo Kangas (Turku, Satakunta)
Tiina Mäntylä (Lappi)
Marjo Pekola (Keski- ja Etelä-Pohjanmaa)
Riikka Sinisalo (LAMK, HAMK, TAMK, POLAMK)
Tiina Tolonen (Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu, DIAK)
Ann-Kristin Åvall (ruotsinkieliset amk-kirjastot ja Åland)

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit

Jätä kommentti