Lähitulevaisuus yliarvioidaan ja kaukainen tulevaisuus aliarvioidaan

Otsikon lause tunnetaan Wiion lakina tulevaisuuden ennustamisesta. Sama ajatus tunnetaan myös Roy Amaran lakina: We tend to overestimate the effect of a technology in the short run and underestimate the effect in the long run. Ajatus on hyvä pitää mielessä, kun mietitään tulevaisuutta. Mikä on amk-kirjastojen tai laajemmin korkeakoulukirjastojen tai vielä laajemmin tietopalveluiden tulevaisuus?

Tieto on valtaa

Yksilön toimintamahdollisuuksien kannalta tietoon pääsy on kautta aikojen merkinnyt valtavasti. Tieto on suoraan vallankäytön väline. Se on ollut sitä kaukana historiassa ja se on sitä vielä tänä päivänä. Enkä usko, että se tulee muuttumaan tulevaisuudessakaan. Hyvin moni voi pitää nykyajan ilmiönä dis- ja misinformaatiota, mutta eiköhän molempia ole ollut ja myös levitetty kautta ihmiskunnan historian. Nykyisessä verkottuneessa sosiaalisen median maailmassa ne vain tavoittavat suuret ihmisjoukot alta aikayksikön.

Antiikissa ja keskiajalla tietoon pääsy oli rajattu pienelle eliitille. Valtaa oli heillä, joilla oli pääsy tietoon. Kirjapainotaidon kehittyessä tiedon levittämisen mahdollisuudet laajenivat merkittävästi. Samaan aikaan lukutaidon kehittyessä yhä useammilla oli mahdollisuus hyödyntää saatavilla olevaa tietoa. Kehitys vahvistui 1800- ja 1900-luvuilla julkisten koulutusjärjestelmien kehittyessä ja sanomalehtien yleistyessä. Yksilöiden vaikutusmahdollisuudet sekä omaan elämäänsä (mm. ammatinvalintaan) että yhteiskuntaan vahvistuivat merkittävästi. Tietoon pääsy ei enää ollut pienen eliitin etuoikeus.

Niukkuudesta ylitarjontaan

1990-luvulla alettiin perinteisen teollisuusyhteiskunnan rinnalla puhua tietoyhteiskunnasta, ja sen jälkeen digitaalisesta vallankumouksesta. Hyvin lyhyessä ajassa tieto olikin kaikkien saatavilla. Internet ja älylaitteet mahdollistavat lähes rajattoman tiedonsaannin. Sosiaalinen media antaa yksilölle äänen. Ja hetkessä olemme tilanteessa, jossa monenlaista ”tietoa” on tarjolla enemmän kuin kukaan pystyy vastaanottamaan tai käsittelemään. Informaatiotulvan keskellä yksilön pitäisi nopeasti ja luotettavasti pystyä arvioimaan käsillä olevan tiedon – tekstin, kuvan tai äänen – tuottajan tarkoitusperä. Mitä tiedolla halutaan saavuttaa, miten sillä halutaan vaikuttaa? Dis- ja misinformaatiolla on historian aikana liikuteltu kansanjoukkoja. Sama on nähtävissä edelleen. Mikä siis on muuttunut – vai onko mikään?

Alle sadassa vuodessa ihmiskunta on informaation saatavuudessa siirtynyt niukkuudesta ylitarjontaan. Ylitarjontaa on niin luotettavasta ja tutkitusta tiedosta kuin dis- ja misinformaatiosta. Yksilön haasteet ovat siinä rytäkässä suurin piirtein kääntyneet päälaelleen.  Ongelma ei näytä enää olevan varsinaisesti pääsy tietoon käsiksi. Tietoa on niin paljon tarjolla, että informaation ylitarjonnasta on vaikeaa erottaa ja tunnistaa luotettava tieto dis- ja misinformaatiosta.

Kuluneen kevään aikana Euroopassa on laajasti hämmästelty Yhdysvaltojen tilannetta Donald Trumpin toisen virkakauden alettua. Näyttää siltä, että valkoista väitetään häpeilemättä mustaksi, jos se on eduksi omalle asialle. Totuudella ja tutkitulla tiedolla on merkitystä vain, jos se palvelee sanojan päämääriä. Dis- ja misinformaatiota levitetään laajasti ja tarkoituksellisesti omien päämäärien saavuttamiseksi. Toki sama toimintatapa on ollut käytössä koko ajan autoritaarisissa valtioissa. Häkellyttävää on ollut se, kuinka paljon dis- ja misinformaatio ovat saaneet sijaa, näkyvyyttä ja kuuluvuutta myös demokratioissa, ja kuinka lopulta helpon näköisesti sillä on saatu kannattajajoukkoja liikkeelle.

Opetuksen ja tutkimuksen tuki

Oppimisen ja koulutuksen kautta ihmisille kehittyy lukutaito. Enää ei riitä perusluku- ja kirjoitustaito. Tarvitaan monilukutaitoa, joka pitää sisällään ”laajemman ymmärryksen ja taidon käsitellä, arvioida, soveltaa ja tuottaa tietoa erilaisissa tilanteissa ja konteksteissa” (Opetushallitus, 2025).

Korkeakoulukirjastojen päätehtävän sanoituksessa on viimeisten ehkä noin reilun kolmenvuosikymmenen aikana tapahtunut merkittävä muutos. Aineistojen hankinta ja käyttöön asettaminen ovat saaneet väistyä palvelujen tuottamisen tieltä. Sanoituksen lisäksi useilla kirjastoilla tehtäväkenttä on selkeästi myös laajentunut uusiin erilaisiin oppimisen ja tutkimuksen tuen tehtäviin. Esimerkiksi Helsingin yliopiston kirjaston tehtävänä on ”tuottaa kansainvälisesti korkeatasoisia tietoympäristön palveluja yliopiston tutkimuksen, opetuksen ja oppimisen tarpeisiin” (Helsingin yliopiston kirjasto, n.d.). Kirjasto- ja tietopalveluiden sijasta huomio keskitetään laajempaan kokonaisuuteen, tietoympäristöön.

Kurssikirjat, painetut tai verkkokirjat, ovat joillakin aloilla edelleen merkittävin kirjastojen tuottama palvelu opetukselle. Informaatiolukutaidon opetus ja ohjaus ovat kasvattaneet merkitystään ja ovat monesti jo kysytympi palvelu kuin perinteiset kurssikirjat.

Avoimuuden vaade tieteessä ja tutkimuksessa on kasvanut viimeisinä vuosina merkittävästi erityisesti Euroopassa. Yksi tämän ajan merkittävistä kysymyksistä on, kuinka julkisesti rahoitetun tutkimuksen tulokset saadaan avoimesti kaikkien saataville taloudellisesti kestävällä tavalla. Painettujen tiedejulkaisujen hankinnasta on siirrytty digitaalisten julkaisujen käyttöoikeuksien hankintaan. Samaan aikaan julkaisujen hinnat ovat käytännössä karanneet käsistä. Tiedeyhteisön pitäisi saada aikaan kaksi merkittävää muutosta: julkaisujen kokonaiskustannustason leikkaus ja siirtyminen avoimeen julkaisemiseen.

Ammattikorkeakoulukirjasto kymmenen-viidentoista vuoden kuluttua

Tulevallakin vuosikymmenellä ammattikorkeakoulukirjastot vastaavat omalta osaltaan luotettavien aineistojen saatavuudesta ja saavutettavuudesta. Työ, mikä sen eteen on tehtävänä, voi olla jo muuttunut. Saatavilla olevan tiedon kuratointi voi jo olla merkittävä osa luotettavan ja tutkitun tiedon saavutettavuuden eteen tehtävää työtä. Niin tieto- kuin tutkimusaineistojen metatietojen ylläpitäminen on entistä tärkeämpää, ja sitä tehdään laajemmin kansainvälisenä yhteistyönä. Kalliiden hankintatilausten hallinnointi on voinut jo muuttua avoimen julkaisemisen alustojen ylläpitämiseen ja osittain myös julkaisupalvelun tuottamiseen.

Painettujen kokoelmien pienennyttyä kirjastojen tiloista on muodostunut korkeakoulujen yhteisölliset työskentely- ja olohuonetilat, jonne sovitaan sekä työskentelyyn että rentoutumiseen liittyviä tapaamisia. Paikallisia yhteisöjä pyritään vahvistamaan, jotta ne tukisivat koko korkeakouluyhteisön hyvinvointia.

Monilukutaitoa kehittävät, tukevat ja ylläpitävät palvelut ovat toivon mukaan merkittävästi kehittyneet. Yhdessä tiedonhaun ja -hallintataitojen opetuksen ja ohjauksen kanssa ne tukevat oppijalähtöistä korkeakouluopetusta. Opiskelijoista kehittyy osaavia monilukutaitoisia alansa ammattilaisia, jotka kykenevät rakentavaan argumentoitiin perustuvaan keskusteluun sekä alansa tutkimuspohjaiseen kehittämiseen.

Mikä on siis muuttunut? Ytimeltään tietoalan ammattilaisten tehtävien voi ajatella säilyneen pitkälti samoina kuin mitä ne ovat nytkin. Tekemisen tavat ja painotukset muuttuvat teknologioiden kehittyessä aivan varmasti.