Maailman mysteerejä Mikkelin Akatemiassa

06.02.2018

Mikkelin akatemia pohti maailman mysteerejä. Se järjestettiin jälleen Mikkelin kesäyliopiston toimesta. Mysteereitä pohtivat niin tutkijat kuin taiteilijatkin.

Kehitysbiologian professori Hannu Sariolan aihe oli muodossa Mitä elämä on? Hän vastasi, ettei tiedä. Elämän piirteitä voidaan kuvata monella tavalla: itsenäisyys, lisääntyminen, aineenvaihdunta, ravinto, kompleksisuus, organisaatio, kasvu ja kehitys, informaatiosisältö, laitteiston ja ohjelmiston sekoittuminen, pysyvyys ja muutos. Elämän syntymisen edellytyksiä ovat energia, suoja ja aineiden rikastuminen paikallisesti. Elämän synty oli epätodennäköistä. Epätodennäköinen muuttuu todennäköiseksi, jos on aikaa ja jos reaktioiden määrä on rajaton.

Psykiatrian emeritusprofessori Johannes Lehtonen otsikoi oman esityksensä Miten ihmismieli syntyy. Ruumis on aivojen alusta ja aivot mielen alusta. Ruumiin tarpeet organisoivat aivojen toimintaa. Toinen perustava organisaattori muodostuu vuorovaikutuksesta ympäristöön, jotka muokkaavat mielen ja aivojen verkostoja. Mielellä on kaksi isäntää, ruumis ja ulkomaailma. Aivot rakentuvat geneettisen koodin mukaan niin kuin muukin ruumis. Muusikkojen aivot ja urheilijoiden aivot eroavat toisistaan.

Helposti lähestyttäviä monumentaalisia installaatioita

”Olen tyyppiesimerkki ihmisestä, jolla on mieli, joka katsoo sisään ja ulospäin ja reagoi ympäristöön.” aloitti taiteilija Kaarina Kaikkonen esityksensä Taide elämän tulkkina. ”Taiteilijana piirrän omaa kuvaani. Tulkitsen omaa elämääni.” Aikanaan toiset halusivat työnsä esiin Taidehalliin ja minä halusin olla ulkopuolella, kohdata ihmisiä. Tämä vaikutti ensimmäisen ison työn ripustukseen ylös katujen päälle. Sen perusteella pyydettiin Hakaniemen metroasemalle iloinen ja kaunis työ. Toteutus koottiin savolaisista soutuveneiden poikkisahatuista puolikkaista. Amerin galleriaan tuli esille ensimmäisen kerran miesten pikkutakkeja 1987. Siihen vaikutti kuolevan isän katse 10-vuotiaan tyttären suuntaan. Ihmiset näkevät taustansa kautta mitä tarvitsevat. Amerilta irtisanottu ja miestä löytämätön nainen reagoivat tuohon näyttelyyn. Vuonna 1994 tapahtui Estonian onnettomuus ja sen innoittamana syntyi Hangon niemeen Kotimatka, jonka tausta-ajatuksena oli paremmin toimiva pelastusvene. Teokset syntyvät kauttani tästä ajasta, mutta eivät ole minun.

Äiti oli kauneutta rakastava iloinen ihminen, nautiskelija. Rikoin ja tapoin äidin tavarat, joista tuli työ Muuttolintusen tie sen virren mukaan jota laulettiin äidin hautajaisissa. Rikotuista äidin kengistä syntyi ”ötököitä”, jotka perustuivat painajaisiini ötököistä silmässä. MAMK:n  Mikpoli-rakennuksen ulkoseinälle kattiloista ja muista ruokailuvälineistä koottu Suuntana syvemmät vedet, avarammat ulapat kuvastaa sitä että koulun on johdettava opiskelijat maailmalle.

Minulle on tärkeää että olen saanut tehdä teoksen. Se ei ole merkittävää ostaako sen joku tai että se tuhotaan. En huoli uutta vaatetta vaan vain käytettyä. Jokaiselle vaatteelle on oltava tarina. Sillä on symbolinen merkitys. Se tuo oman tarinansa teokseen.

Metsänhaltijoita ja papukaijoja

Kansanlääkintää ja noituutta Perun Amazoniassa sekä ympäristöriskien sosiaalista dynamiikka Suomessa tutkinut Matti Kamppinen Turun yliopistosta ilahdutti meitä perulaisella ”laululla”, joka pyynnöstä kuultiin toisenkin kerran. Tuutulaulut ovat samantyyppisiä eri puolilla maailmaa, vastaavasti ovat parannusloitsut. Sielu karkaa, jos lapsi pelästyy. Lapsi on rauhoitettava, jotta sielu voi palata. Metsänhaltijaan törmääminen voi olla pelästymisen syy. Tupakan savu ja raaka viina ovat oleellisia parannusvälineitä.  Antropomorfiset selitykset liittävät ihmisenkaltaisia ominaisuuksia selittämismekanismeihin ja hyödyntävät arkipsykologista käsitteistöä kuten tuntea, vihata, suunnitella, tietää, muistaa, rakastaa, nähdä, kuulla tai epäillä. Siksi evolutiivinen selitys epävarmuuden vallitessa tuntuu järkevältä.

Uskonnot käyttivät antropomorfisia selityksiä; abstraktit oliot (jumala) –konkreettiset oliot (metsänhaltijat). Selityksiä rapauttava kolmio: hyvinvointi, kulutusyhteiskunta, tiede. Hyvinvointi tuo sosiaalista ja taloudellista turvallisuutta, pitkä eliniänodote jne. ”Kun ihmisillä menee huonosti, uskonnolla menee hyvin.””Tiede käsittelee olemassa olevaa todellisuutta, uskonnot puhuvat tuonpuoleisesta tai siitä mikä on oikein ja väärin.”

Tieteenfilosofiaa Helsingin yliopistossa tutkiva Tomi Kokkonen oli esitysten innoittamana kääntänyt oman juttunsa uuteen uskoon ja se kantoi otsikkoa Evoluutio ja mielen teoria toiminnan rationaalisuuden selittäjänä.  Kokkosen esityksestä jäivät erityisesti eläinesimerkit mieleen: Jos tehdään niin hyvin suljettava roskalaatikko, ettei kea-papukaija saa sitä auki, ei ihminenkään saa sitä auki; näin Uudessa Seelannissa. Uuskaledonialaisella varislajilla on kumulatiivinen työkalukulttuuri.

AJAX –jumala?

Jo muinaiset kreikkalaiset – on hyvä alku, arvioi egyptologi Jaana Toivari-Viitala, joka sai puhelinsoiton Mikkelistä Egyptiin ollessaan kenttätöissä Luxorissa. Toivari-Viitala jatkaa: Homeroksen Ilias-teoksesta löytyy varhaisin maininta Egyptistä. Arkkitehtuuri, monumentit, lääketiede olivat ihmetyksen aiheita. Gizan pyramidit laskettiin Antiikin ihmeiksi. Kreikkalaiset sanoivat, että pyramidit muistuttavat vehnäkakkuja ja siitä tuli rakennelmalle nimi pyramides. Egyptistä tuli matkakohde kreikkalaisille. Opin 10 vuotta Hollannissa työskennellessäni mikä on suomalaista itsestään selvyyttä, mikä hollantilaista. Ollaan oman syntymäpaikkamme muokkaamia yksilöitä. Kun tulevaisuuden arkeologit kaivavat Euroopassa ja löytävät Ajax-pulloja niin ajattelevat että onpa ollut uskonnollista; Ajax on jumalan nimi. Ei se kyllä ihan niinkään ole. Kun mitataan kiloja tai senttejä niin se on fakta, suomalainen pitää siitä. Englannissa puhuttiin miten kiva sää on. Suomessa sanotaan, että on 2 astetta tai 3 astetta. Fyysisen kehon turvaaminen iankaikkista elämää varten, oli pyramidien tarkoitus. Pyramidi ei ole yksittäinen vaan osa suurempaa kokonaisuutta. Ei ollut veroja mutta jokainen oli velvollinen osallistumaan työhön, työpalvelua valtiolle. Asuivat pyramidialueen taloissa. Jos yritti kadota, joutui jatkuvaan palveluun. 2011 NASAn satelliittikuvaus: Gizan alueelta löytyy useita ennen tuntemattomia pyramideja. Tekemistä riittää. Monet ihmisen perusasiat ovat samoja kuin ovat olleet 5000 vuotta. Ajateltiin että kukaan egyptiläinen ei ole olemassa ilman faaraota. Faarao antaa elämän henkäyksen. Virkamiehille erityisenä suosion osoituksena tarjottiin hautapaikka lähelle faaraota. Allah säätelee nykyegyptiläisen elämää varsin vahvasti.

…muistiin kirjasi Kirsti, jolle esitettiin useampikin toive muistiinpanojen jakamisesta

Kommentit

Jätä kommentti