Meidän lehteä tekemässä – Kreodi-työpaja 2.11.2017

11.12.2017

Osa toimituskunnasta hassuttelee Suomenlinnassa.

Oli kaunis, mutta jäätävän tuulinen marraskuinen aamu, kun Kreodin vasta valittu toimituskunta odotteli Suomenlinnan lauttaan pääsyä. Päätoimittaja Minna ja kahdeksan aluetoimittajaa kokoontuivat ensimmäistä kertaa tarkoituksenaan visioida Kreodin tulevaisuutta ja luoda puitteet uuden Kreodin julkaisupolitiikalle. Mukavaa oli, että kaikki olivat päässeet mukaan maantieteellisistä etäisyyksistä huolimatta, joku yöjunalla, joku aamukoneella paikalle pyrähtäen.

Suomenlinnan lautta saapuu laituriin.

CoCo Cosmos ajatusten sparraajana

Suomenlinnassa meitä odotti tunnelmallinen Bastion Bistro. Työpajan fasilitoijana toimi Laurean palvelumuotoilun asiantuntija Outi Kinnunen, joka haastoi meidät heti aamusta CoCo Cosmos -pelin ääressä pohtimaan Kreodin kohderyhmiä, markkinointia, julkaisusuunnitelmaa, haasteita ja mahdollisuuksia. Pelin lomassa tulimme luontevasti tutuiksi. Monet meistä tiesivät toisensa vain niminä tai kasvoina, siksi oli mukava tutustua vapaamuotoisesti keskustellen yhteisestä asiasta ja välillä vähän asian vierestäkin.

Julkaisusuunnitelmaa tekemässä CoCo-cosmoksen avulla
Ajatus lähti lentoon ja työskentely oli rentoa. Outi on innostava ja osaava kouluttaja, ja lempeän napakasti hän haastoi meitä kysymyksillään ja johdatteli tuottamaan Kreodin julkaisusuunnitelman rungon. Iltapäivään mennessä olimme huomaamattamme, posket innosta hehkuen, tuottaneet melkein valmiin suunnitelman.

Julkaisusuunnitelman pohjaksi kävimme läpi muutamia jo ilmestyneitä Kreodin artikkeleita aluetoimittajien Tiina Mäntylän (Lappi) ja Terhi Kaipaisen (Itä-Suomi, Jyväskylän seutu ja Kaakkois-Suomi) johdolla. Pohdiskelimme yhdessä, mikä jutuissa on hyvää, ja kehitimme juttutyyppejä eteenpäin. Olimme yhtä mieltä siitä, että otsikon tulee herättää lukijan mielenkiinto ja että väliotsikoita pitäisi käyttää rytmittämään tekstiä. Juttutyyppien pitää olla keskenään vaihtelevia, ja raportoivan tyylin sijaan pitäisi pyrkiä löytämään asiasta keskeinen sisältö.  Kuvien pitää olla mielenkiintoisia, hauskojakin, ja niissä pitäisi olla ihminen ja toiminta keskipisteenä. Visuaalisesti kiinnostava ja korkealaatuinen lehti innostaa lukijan myös tekstisisällön pariin.

Meidän lehti nostaa profiiliaan

Yhden päivän aikana voi saada ihmeellisiä asioita aikaan, kun tunnelma on hyvä ja porukka puhaltaa yhteen hiileen. Nopeasti pääsimme asian ytimeen, ja saimme tuotettua jo melkein valmiiksi jalostettuja ajatuksia Kreodin kehittämiseksi. Kreodi on jatkossakin Meidän lehti eli amk-kirjastokentän oma lehti, johon on matala kynnys kirjoittaa.


Kreodin profiilia nostetaan sisällöllisesti kiinnostavammaksi niin,  että mielenkiintoiset jutut houkuttelevat lukijoita myös amk-kirjastojen ulkopuolelta. Asiajuttujen oheen halutaan myös haastatteluja, pakinoita, kolumneja tai vaikkapa sarjakuvia. Lisäksi juttujen kielelliseen tasoon kiinnitetään jatkossa lisää huomiota. Kolmas kehittämiskohde on aktivoida lukijoita kommentoimaan ja antamaan palautetta. Kreodin markkinoinnissa luotetaan sosiaaliseen mediaan ja toivotaan myös, että jokainen amk-kirjastolainen jakaisi Kreodin juttuja omissa verkostoissaan.

Aluetoimittaja tulee, oletko valmis?

Kirjoittajia pyritään saamaan entistä laajemmin mukaan koko amk-kirjastosektorilta ja vaikkapa sen ulkopuoleltakin. Toimituskunnan jäsenten tehtävänä on toimia oman maantieteellisen sekä osaamisalueensa koordinaattoreina. Toimituskunta järjestää kirjoittajakoulutuksia ja voi auttaa kokemattomampia kirjoittajia tekstien tuottamisessa. Aluetoimittajat toimivat omien alueidensa kirjoittajien sparraajina. Ole siis valppaana – oma aluetoimittajasi saattaa ottaa yhteyttä!

Mitä sinä haluaisit lukea Kreodista ja mihin suuntaan toivoisit lehteä vietävän? Sana on vapaa!

Kommentit

Jätä kommentti