Neljä vuotta AMKIT-konsortion sihteerinä – osana kansallista verkostoa
12.05.2025

AMKIT-konsortion sihteerinä toimiminen oli tärkeä osa työtäni viimeisten neljän vuoden ajan. Nyt pesti on ohi ja on aika reflektoida: mitä työ antoi, millaisia haasteita se asetti ja miltä tulevaisuus näyttää amk-kirjastoalalla?
Epämääräistä levottomuutta
Kun esihenkilöni Mira kysyi minulta syksyllä 2020, lähtisinkö hänen aisaparikseen AMKIT-konsortion johtoryhmään, ensimmäinen reaktioni oli epämääräinen levottomuus. Siinä vaiheessa olin työskennellyt ammattikorkeakoulukirjastossa viisi vuotta eikä minulla ollut kovinkaan paljon kokemusta amkien välisestä, saati sitten kansallisesta yhteistyöstä. Asia vaati harkintaa moneltakin kantilta. Onko kirjastollamme tarpeeksi resursseja, olemmehan henkilötyövuosina mitattuna varsin pieni kirjasto? Olisiko minulla riittävästi ammattitaitoa konsortion sihteeriksi? Haluaisinko hypätä uuteen ja tuntemattomaan? Lyhyen harkinnan jälkeen päätin vastata myöntävästi, sillä halusin kartuttaa omaa osaamistani ja saada uudenlaista työkokemusta.
Mielenkiintoisimmat "muut" tehtävät
AMKIT-konsortion sihteerin työtehtävät voi periaatteessa jakaa kahteen luokkaan: pakolliset (sääntömääräiset) työt ja muut tehtävät. Ydintehtäviä ovat johtoryhmän kokousten ja konsortion vuosikokousten sihteerinä toimiminen ja kokousmuistioiden kirjoittaminen, vuosikokousten järjestäminen sekä konsortion toimintakertomuksen laatiminen. Lisäksi työlistalla on paljon pieniä asioita, kuten konsortion toimintaan liittyvää kalenterointia, yhteydenpitoa ja viestintää. Näiden työtehtävien lisäksi on erinäisiä eteen tulevia projekteja, joihin osallistuminen riippuu pitkälti omasta halukkuudesta ja senhetkisen työtaakan suuruudesta. Itse koin nämä ”muut” tehtävät kaikkein mielenkiintoisimmiksi. Neljän vuoden aikana osallistuin mm. konsortion verkkosivujen ja logon uusimisprojekteihin, otin käyttöön konsortion uutiskirjeen ja olin mukana suunnittelemassa ja järjestämässä erilaisia tapahtumia ja webinaareja.
Mitä haasteita kohtasin?
Suurin haaste oli sihteerityön sovittaminen omaan työnkuvaan. Omat tehtäväni ja vastuuni kirjastossamme eivät vähentyneet toimiessani AMKIT-konsortion sihteerinä, vaan uuden roolin tuomat työtehtävät tulivat työnkuvani osaksi. Pidin kirjaa koko neljän vuoden ajan konsortiolle tekemistäni työtunneista, ja vaikka työtehtävät osittain vaihtelivatkin eri vuosina, työtuntien määrä pysyi suurin piirtein samana. Minulta kului vuodessa sihteerin työhön aikaa keskimäärin noin 220 tuntia. Tämä lisäsi priorisoinnin tarvetta, mikä käytännössä tarkoitti sitä, että asetin yleensä sihteerityöt ”normityön” edelle. Tästä puolestaan seurasi joskus huono omatunto, kun jouduin jättämään tekemättä joitakin oman kirjastomme ei-niin-kiireellisiä töitä.
Parasta yhteistyö ja osallisuus
Parasta konsortion sihteerin työssä on yhteistyö ja osallisuus. Sihteeri on olennainen osa konsortion johtoryhmää, joka nelivuotisen kauteni aikana käsitteli useita korkeakoulukirjastoille tärkeitä asioita. Johtoryhmässä sainkin hyvän kuvan siitä, mitä alalla tapahtuu ja mikä kirjastolaisia puhuttaa. Tuntui mielekkäältä työskennellä yhteisten asioiden eteen sekä osana johtoryhmää että laajempaa amk-kirjastokenttää. Yhteisten asioiden edistämisen merkitys kasvoi mitä enemmän yhteistyötä tein eri amk-kirjastoissa työskentelevien kanssa. Erityisesti kirjastolaisten tapaaminen kasvotusten erilaisissa lähitapaamisissa kuten vuosikokouksissa, työpajoissa ja AMK-kirjastopäivillä toi piristystä arkeen.
Miltä amk-kirjastokenttä näyttää vuonna 2035?
AMKIT-konsortiosta ja ylipäätään koko amk-kirjastokentästä muodostui minulle valtaosin positiivinen kuva työskennellessäni sihteerinä. Amk-kirjastot ovat yhteistyökykyisiä, aktiivisia, avoimia, eteenpäin suuntautuvia, toimintaansa kehittäviä ja moniin haasteisiin tarttuvia palveluntarjoajia. Kirjastoissamme työskentelee asiantuntevia, välittömiä ja mukavia moniosaajia, joista useat toimivat jollakin tavalla konsortion piirissä. Toivon, että myös jatkossa amk-kirjastolaiset jaksavat tehdä töitä yhteisten asioiden eteen oman organisaation vähenevistä resursseista huolimatta.
Yhteistyö niin amk-kirjastojen kesken kuin kaikkien kirjastosektorienkin välillä on yhä tärkeämpää tulevaisuudessa. Kehitys kirjastoalalla ei hidastu, vaan todennäköisesti kiihtyy entisestään. Kymmenen vuoden päästä amk-kirjastojen työtehtävät sekä niiden tarjoamat palvelut ja aineistot ovat väistämättä ainakin osin erilaisia kuin nyt. Korkeakoulut tulevat kilpailemaan yhä kovemmin pienenevistä rahoitus- ja opiskelijamääristä. Sen sijaan amk-kirjastot voivat pärjätä vain toimimalla resurssiviisaasti ja joukkovoimalla, eli tekemällä yhteistyötä.
Osana kansallista verkostoa
Nyt näin jälkikäteen tuntuu hassulta, että ensimmäinen reaktioni Miran pyyntöön ryhtyä konsortion sihteeriksi oli levottomuus, eli toisin sanoen pienoinen huoli ja pelko. Mutta ehkä juuri tuo tunne olikin tärkein syy ottaa pesti vastaan. Työkokemuksen ja osaamisen kartuttamisen lisäksi sain lisää itseluottamusta ja varmuutta oman työn tekemiseen. Oma pieni työyhteisöni myös laajeni kansalliseksi verkostoksi, jonka myötä ammatillinen työnkuvani kirkastui. Tunnen olevani osa amk-kirjastomaailmaa – ja ylpeä siitä.
Kirjoittajat

Artikkelin tiedot
Kirjoittaja: Kirsi Rönnqvist
Numero: 2/2025
URN: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025051240480
Tagit: AMKIT-konsortio, ammattikorkeakoulukirjastot, oppiminen
Lisenssit
Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä.
Tulosta sivu
Kommentit