Oamkilaiset haastavat kuvaamaan amk-kirjastoarkea vuonna 2018

11.12.2017

Oulun Pikisaaressa on lunta. Kuva: Oulun kaupunki.

Miltä mahtaa näyttää elämä oman kirjaston ulkopuolella, erityisesti muissa amk-kirjastoissa? Ensi vuonna se saattaa selvitä, jos lähtee mukaan Oulun ammattikorkeakoulun kirjastolaisten heittämään haasteeseen.

Marraskuun alkupuolella eräänä pimeänä perjantaina Oamkin kirjastolaiset heräsivät vakavaan puutteeseen: amk-kirjastojen säkenöivää ja monipuolista (joskus myös vähän vastuksellistakin) arkea on esitelty kuvamuodossa ihan liian vähän! Puutteen korjaamiseksi päätimme julkaista ensi vuoden aikana 52 kuvaa amk-kirjaston arjesta sosiaalisessa mediassa.

Haastamme lisäksi mukaan kaikki AMKIT-verkoston kirjastot floodaamaan sosiaalinen media amk-kirjastoarjen timanttisilla yksityiskohdilla, sillä onhan amk-kirjasto nyt ehkä alan paras paikka työskennellä. Kirjastoammattilainen saa venyä milloin mihinkin tehtävään (ja yllättyä positiivisesti taidoistaan ja joustavuudestaan), kun palvelun rajapintoina toimivat alati kehittyvä koulutus ja TKI-toiminta.

Kuvat kerätään Kreodin ensi vuoden numeroihin koko kansan ja kollegojen ihasteltaviksi. 

Tässä tarkemmat ohjeet haasteeseen osallistumisesta:

  1. Ilmoittaudu mukaan haasteeseen kommentoimalla tätä juttua sivun alaosassa

  2. Ota kuvia amk-kirjastosi arjesta vuonna 2018 mieluiten joka viikko uusi eri aiheesta. Kuvausaiheita löydät esimerkiksi täältä >>

  3. Julkaise kuva mieluiten joko Twitterissä tai Instagramissa. Mikäli sinulla tai kirjastollasi ei ole tiliä kummassakaan mediassa, kuvat voi julkaista myös AMK-kirjastojen Facebook-sivulla, ei kuitenkaan ainoastaan kirjastosi omalla Facebook-sivulla, jotta saamme lisättyä kuvat myöhemmin myös Kreodiin.

  4. Merkitse kuvan yhteyteen ainakin #kreodi #amkkirjastolife2018 sekä tarvittava määrä muita relevanteiksi katsomiasi hashtageja esim. oma ammattikorkeakoulu.

Haaste käynnistyy heti kun vuosi vaihtuu, ja ensimmäinen koonti amk-kirjastoarjesta julkaistaan vuoden ensimmäisessä Kreodin numerossa. 

Ennen kuvatalkoita kuitenkin hengähdämme joulun vietossa ja toivotamme kollegoille ympäri Suomen rauhallista ja rentouttavaa joulun aikaa ja vuoden vaihdetta!

 

Oulun ammattikorkeakoulun kirjasto

Kommentit

Jätä kommentti