Omasta päästä: Kreodi päivitettiin uuteen ulkoasuun

23.11.2016

Hanna-Riina

Muutosta, muutosta, siinä on se ajan henki ja trendi. On monenlaista yhdistymistä korkeakoulusektorilla ja kirjastomaailmassa. Kreodinkin ulkoasu muuttui. On uutta taustajärjestelmää kilpailutuksessa ja tulevaisuutta pitäisi osata ennakoida ja aavistaa. Jotenkin kuitenkin muistaa samalla se asiakas ja kohtaaminen, opiskelijan arki ja oppimisen monimuotoisuus. Melkoista tilkkutäkkiä tämä työelämä, oppia uutta, jättää vanhaa, valita ja poisoppia. Itse ihailen R-kioskeja.

R-kioskit elävät ajassa. Ne ottavat hoitaakseen uusia tehtäviä, kun tarvitaan. Ne huolehtivat päivittäistavarakaupasta, postista, passeista, lipuista, lahjakorteista ja veikkauksesta. Ja jos me jämähdetään paikoillemme, emmekä tajua vastata asiakkaiden tarpeisiin niin varmaan korkeakoulukirjastoistakin. Ärrät ovat auki laajasti, niitä on siellä missä ihmisiäkin. Ärrällä on usein jonoa, mutta asiakkaat eivät valita siitä. Koska sieltä saa monenlaisia palveluita.

Niin no en tarkoita, että me ryhdytään kilpailemaan R-kioskien kanssa mutta oppia voitas ottaa. Kine-päivillä eli kirjastonjohtajien neuvottelupäivillä (ei neulontapäivillä kuten eräs kollega-vääräleuka vääntelee) Alkon asiakaskokemuspäällikkö Erika Stude, kertoi Alkon palvelukulttuurin kehittämisestä. Tuli mieleeni siinä kuunnellessani yksi tavattoman yksinkertainen ja helppo asia Alkossa asioimisessa. Menenpä mihin tahansa Alkoon missäpäin tahansa Suomessa niin hahmotan helposti, missä on minkälaisia juomia. Hintaluokatkinon aina samalla lailla eli alempana on halvemmat viinit. Kuvitelkaapa kuinka helppoa olisi asioida missä tahansa kirjastossa, jos opastukset ja luokitukset olisivat samalla tavalla. Kuitenkin me nykyään, luulen, tuijotetaan sitä luokitusta enemmän paikkana kuin hakuelementtinä.
Kokkolan kaupunginkirjasto ja Centrian kirjasto

Kirjavinkkinä kaikille antaisin Hanna Lahtisen väitöskirjan. Lukekaa edes tiivistelmä, johtopäätökset ja tulokset. Ai niin löytyy etunimellä Johanna. Tai suoraan tästä linkistä.

Siinä on niin mukavasti kerrottu tietoasiantuntijoiden roolista meille kaikille mietittäväksi ja pohdittavaksi myös omaa rooliamme. Odotellaanko me vaan yhä vai ollaanko aktiivisia toimijoita ja uuden tiedon luojia hankkeissa ja muissakin töissämme.

Kreodin ulkoasu päivitettiin vaihtamalla Newscoopin uuteen teemaan. Nyt toimii mobiililiittymä ja kuvatekstit saatiin lopultakin sellaisiksi kuin oli toivottu. Joululehteen on tulossa vielä lisää parannuksia: Tilastoja kehitetään ja kommentointimahdollisuuksia, jahka saadaan aikaiseksi.

Eteenpäin käy elävän mieli!

Hanna-Riina Aho
Seuraavan jouluKreodin dead line on 4.12.2016.

Kommentit

Jätä kommentti