Aikoinaan Fellmannina tunnettu rakennus on ollut osa Lahden ydinkeskustan kaupunkikuvaa jo 30 vuotta. Viimeisen vuoden aikana uusi Fellmannia on rakentunut uudelleen avaraksi oppimisympäristöksi, jonka arjessa opiskelijat, tutkijat, opettajat ja kouluttajat ovat toiminnan ydintä. Kantavana ajatuksena on, että talo elää muutoksesta ja joustavuudesta, alati kehittyen ja muotoutuen käyttäjiensä tarpeiden mukaisesti.
Alun perin talo rakennettiin Lahden hotelli- ja ravintolakoulua ja kongressitoimintaa varten. Näitä palveluja Fellmanniassa tuotetaan yhä, korostaen oppimista perinteisiä rajoja rikkoen. Fellmannia-sanan alkuperä johtaa lahtelaiseen hovineuvos ja kapteeni August Fellmaniin (1839–1912). Fellman oli Lahden kartanon omistaja, joka perusti Lahden ensimmäisen kansakoulun ja tuki kansanopistoa sekä paikallista valistustoimintaa. Fellmannia on aivan uudenlainen, kaikille avoin oppimisen kohtaamispaikka. Palvelut muodostuvat opetuksesta ja ohjauksesta, alueen korkeakoulujen yhteisistä tieto- ja kirjastopalveluista, verkko-opetuksen kehittämisestä sekä ravintola- ja kahvilapalveluista. Kirjaston ja kahvilan palvelut ovat saatavilla lukuvuoden aikana viikon jokaisena päivänä, arkisin aamuvarhaisesta iltamyöhään. Ylimpien kerrosten tilat on suunniteltu opetuskäyttöön. Seminaari- ja kokousvieraista pitävät huolen asiakas- ja aulapalvelut sekä tietysti ravintola.
Talon sisustaminen on osoitus opiskelijoiden ja muiden talon käyttäjien sekä arkkitehdin hyvästä yhteistyöstä. Opiskelijoiden kädenjälki on vahvasti esillä visuaalisissa seinäprinteissä, kirjaston erikoiskalusteissa ja vanhan uudistamisessa: kalusteista suurin osa on kierrätettyjä ja Koulutuskeskus Salpauksen opiskelijoiden kunnostamia. Opiskelijoiden aktiivista osallistumista toimintaan ja kehittämiseen halutaan tulevaisuudessakin vahvistaa. Tieto- ja kirjastopalvelut opastaa tiedonjanoisia
Fellmanniassa asiakkaita palvelee Korkeakoulujen yhteiskirjasto, joka on ammattikorkeakoulun ja yliopistokeskuksen yhteinen palvelukeskus. Yhteiskirjasto palvelee myös toista astetta ja lukiokoulutusta. Palveluissa painotetaan tietoa, tiedonhallintaa ja tiedonhankinnan ohjausta.
Fellmanniaan rakentuva virtuaalihuone ja tilojen isot seinänäytöt tuovat globaalit tietoaineistot aiempaa näkyvämmin esille. Osassa seinänäyttöjä hyödynnetään pelikonsolitekniikkaa siten, että asiakas voi ohjailla näytön tapahtumia kättään heilauttamalla. Huomionarvoista on, että nyt ensimmäistä kertaa asiakkaana on myös internetin aikakaudella syntynyt ikäluokka. Näiden diginatiivien palveleminen on sekä haaste että valtava mahdollisuus: yhdessä opimme katsomaan maailmaa uusista näkökulmista. Tärkeimpien kotimaisten ja ulkomaisten digitaalisen aineistojen lisäksi asiakkaiden käytössä on kattava kurssikirjallisuusvalikoima. Fellmannian erikoisaloja ovat:
- Matkailu - Muotoilu ja viestintä - Kuvataide (Lahden ammattikorkeakoulu)
- Kasvatus - Liiketalous - Yhteiskuntatieteet (Lahden yliopistokeskus)
- Estraditaide - Kulta, kaiverrus ja metallikalusteet – Liiketalous: tieto- ja kirjastopalveluala - Tekstiili ja vaatetus - Viestintä (Koulutuskeskus Salpaus)
Toimintaympäristössä korostetaan palvelujen saavutettavuutta, välittömyyttä ja mutkattomuutta.
Henkilökunta ohjaa opiskelijoita tietoaineistojen käytössä ja tiedon kriittisessä arvioinnissa. Virtuaalihuoneessa opastetaan digitaalisten aineistojen käyttöön. Asiakas voi myös poiketa tiedonhankintaklinikalle, jossa oman alan tietokantoihin ja tiedonhankinnan kysymyksiin perehdytään yhdessä informaatikon kanssa.
Fellmannian asiakkaan käytössä ovat koko maakunnallisen toimipisteiden verkon tietovarannot ja palvelut. Palveluverkon yhteisiä toimipisteitä on Lahden lisäksi Heinolassa, Nastolassa ja Orimattilassa. Palvelut tuottaa Päijät-Hämeen koulutuskonsernin Tieto- ja kirjastopalvelut.
Fellmannia [KARTTA]
Kirkkokatu 27, 15140 Lahti
ma-pe 8-21 | la-su 10-16
www.fellmannia.fi
Tieto- ja kirjastopalvelut
tietokeskus@phkk.fi
www.phkk.fi/tietokeskus
Puh. 03 828 3880
Asiakas- ja aulapalvelut
asiakaspalvelu@fellmannia.fi
puh. 03 828 3822
Ravintola Fellmannia
ravintola@fellmannia.fi
Puh. 03 828 3824
tekstin toim. Anita Vartiainen
kuvat Anna Räikkönen
Kommentit