Pääkirjoitus: Kreodin juhlavuosi 2019

16.02.2019

Södra Trutklippanin sammutettu loisto ja hankikelit. Kuva: Minna Marjamaa

Vuosi 2019 on Kreodin juhlavuosi: AMK-kirjastojen lehti täyttää kunnioitettavat 20 vuotta. Vaikka lehti on ohittanut pahimman murrosikänsä, muutoksia ja menoa on parikymppisellä edessään: lehdelle hankitaan uusi sisällönhallintajärjestelmä ja toimintaa kehitetään eteenpäin. Sokerina pohjalla loppuvuodesta järjestetään Kreodin 20-vuotisjuhla, johon kaikki amkilaiset ovat tervetulleita.

Kreodia hyvin palvellut sisällönhallintajärjestelmä Newscoop tuli tiensä päähän keväällä 2018 – Ohjelmistokehittäjä Sourcefabric ilmoitti, etteivät he enää kehitä järjestelmää eteenpäin. Avoimen lähdekoodin sisällönhallintajärjestelmä Newscoop otettiin käyttöön vuonna 2012 talkoovoimin. Järjestelmä oli aikaansa edellä aikakaudella, jolloin monet järjestöjen lehdet perustuivat pdf:formaattiin ja joissa kommentointi ja yhteys sosiaaliseen mediaan ei vielä toiminut. Toimitus on saanut vuosien myötä useampia yhteydenottoja alustan mahdollisesti käyttöönotosta eri organisaatioihin.


Loppuvuodesta 2018 AMKIT-konsortion yleiskokous varasi rahaa uuden järjestelmän hankintaan ja toimituskunta lähtee etsimään uutta – luultavimmin WordPress -pohjaista – alustaa. Toiveena on, että uusi sisällöhallintajärjestelmä mahdollistaisi Newscoopin tapaan juttujen tasa-arvoisen nostamisen etusivulle, kuvallisen viestinnän laajat mahdollisuudet, kommentoinnin ja sosiaalisen median jaot. Samalla uudistetaan lehden graafinen ulkoasu.

Loppuvuodesta järjestetään taas AMK-kirjastojen verkostopäivät 21.–22.11.2019 Oulussa. Ensimmäisenä päivänä järjestetään Kreodin 20-vuotisjuhlaseminaari ja iltajuhla. Toimituskunta alkaa suunnitella juhlaseminaaria tällä viikolla. Jos sinulla on ideoita Kreodin juhlaseminaariin, ota ihmeessä yhteyttä.

Kevään dealinet ovat seuraavat:

  • 31.1.
  • 31.3.
  • 15.5. Kevään viimeinen lehti on teemanumero, teemana kirjastopedagogiikka.

Kohtaa kollega -webinaarit jatkuvat myös keväällä. Ajankohdat ja teemat seuraavat:

  • maaliskuu: Vuoden amk-kirjastojen haastattelu best practices -näkökulmasta
  • huhtikuu: Theseus-webinaari
  • huhtikuu: Kirjastopedagogiikka

Hyvää hiihtolomaa!

Kommentit

Jätä kommentti