Pari muuttujaa Savoniassa – ensimmäinen vuosi johtavana informaatikkona

27.09.2020

Savonia-päivä. Mira Juppi kuvassa toinen oikealta.

Vajaa vuosi sitten minulle kerrottiin Kreodin 20-vuotisjuhlassa, että uusien kirjastonjohtajien on tapana esitellä itsensä Kreodissa. Lupasin laittaa juttua tulemaan, mutta sitten tuli ”aina pari muuttujaa” vähän niin kuin elokuvassa Napapiirin sankarit, ja jutun kirjoitus siirtyi aina vain eteenpäin. Nyt kun katson taaksepäin ensimmäistä vuottani Savonian kirjaston johtavana informaatikkona, voin todeta tulleeni pestiini varsin ainutlaatuiseen aikaan. Takana on kyllä varsinainen mylleryksen vuosi!

Aloitin siis Savonian kirjastossa toukokuussa 2019. Olen valmistunut Tampereen yliopistosta vuonna 2004 pääaineenani informaatiotutkimus. Aiempaan kirjastohistoriaani mahtuu työtä niin Kajaanin kaupunginkirjastossa, Varastokirjastossa kuin Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksessa. Palasin valtion palveluksesta takaisin kuitenkin tuttuun organisaatioon, sillä olin ollut myös Savoniassa jo aiemmin informaatikkona. Entiset työkaverit ottivat minut vastaan lämpimästi kuin kadoksissa olleen ystävän, mikä tietysti olin tavallaan ollutkin.

Tehojoukko

Kirjastomme koostuu pienestä mutta tehokkaasta yhdeksän henkilön tiimistä, joka hoitaa kirjastoja ja tiedonhaun opetusta kolmella kampuksella ja paikkakunnalla Iisalmessa, Kuopiossa ja Varkaudessa. Porukkaamme kuuluvat asiakaspalvelun, hankinnan ja kuvailun taitavat tietopalvelusihteerit Aila Korhonen, Jaana Vaittinen, Riitta Saarela ja Tuija Antikainen. Tiedonhaun opetuksesta, kokoelmatyöstä, e-aineistoista, järjestelmistä ja julkaisemisesta huolehtivat informaatikkomme Anne Mikkanen, Anu Räty-Härkönen, Kirsi Rönnqvist ja Tanja Savolainen. Kaikki informaatikot opettavat ja ohjaavat, ja kaikki kirjastossa osallistuvat asiakaspalveluun. Omaan työnkuvaani kuuluvat lisäksi kirjaston kehittäminen, operatiivinen johtaminen ja esimiestehtävät ja kaikenlaisen avoimuuden edistäminen Savoniassa.

Savonian kirjaston porukka.

Joukkoomme kuuluu myös todella tärkeänä osana tietohallinnon Jouni Jääskeläinen, jonka osaaminen kirjastojärjestelmien kanssa on ihan omaa luokkaansa.  Jounilta löytyy yleensä ratkaisu kaikkiin tietojärjestelmiä koskeviin ongelmiin, ja jos ratkaisua ei vielä ole, se kohta kyllä keksitään. Jouni pelastaa kirjaston porukkaa säännöllisesti erilaisista pinteistä arjen tuoksinnassa.

Käytännössä kirjastossamme kaikki tekevät vähän kaikkea ja työnkuvamme ovat varsin monipuoliset ja vaihtelevat. Se helpottaa paljon asioiden riippuvuuksien ymmärtämistä ja päätöksentekoa. Palaveeraamme koko sakilla viikoittain ja teemme varsin paljon toimintaamme koskevia päätöksiä tällöin yhdessä.

Muutto

Aloittaessani työssäni pääsin heti alkajaisiksi mukaan suunnittelemaan Kuopion Savilahden kampukselle uutta kirjastoa ja muuttoa siihen lokakuussa. Entisestä sokkeloisesta hiukan sivussa sijainneesta kirjastotilasta siirsimme kokoelmat ja itsemme Savonian kampussydämen toiseen kerrokseen avaraan, meitä varten suunniteltuun tilaan. Kirjastosta on välitön yhteys niin kahvilaan, opiskelija- ja IT-palveluihin kuin kampussydämen ytimeen eli tilaan jossa kaikki suuremmat korkeakoulumme tapahtumat järjestetään. Kirjaston lehteriltä seurataan aitiopaikalta avajaiset, valmistujaiset, seminaarit ja pikkujoulut eli ei ole niin suurta juhlaa, etteikö kirjasto olisi mukana! Avara ja avoin tila on otettu opiskelijoiden ja henkilökunnan keskuudessa hyvin vastaan ja sitä käytetään ahkerasti varsinkin erilaisten ryhmätöiden tekemiseen. Tilaan on sovittu monet treffit ja oppituntejakin siellä järjestetään.

Toukokuussa tilaan muutettiin myös Opistotien kampuksen kirjaston kokoelmat. Opistotien kampus lakkautettiin kokonaisuudessaan kesällä 2020 ja kaikki Savonian toiminnot Kuopiossa on nyt sijoitettu samaan paikkaan, Novapoliksen rakennuskompleksiin Savilahden osaamiskeskittymässä, jossa toisella puolella naapurinamme on Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampus ja toiselle puolelle nousevat Savon ammattiopiston uudet tilat. Novapoliksessa ja lähialueella toimii myös lukuisia yrityksiä, virastoja ja tutkimuslaitoksia sekä yliopistollinen sairaala. Kaiken kaikkiaan Kuopion Savilahti on tällä hetkellä noin 20 000 ihmisen työ- tai opiskelupaikka ja alue kasvaa yhä.

Miraa kyyditetään uusiin tiloihin.

Opus ja Alma

Uuden kirjaston nimeämiseksi järjestettiin kilpailu ja monen hyvän nimiehdokkaan joukosta Opus valikoitui kirjastomme nimeksi. Samaa nimeä ehdottivat toisistaan tietämättä niin Savonian työntekijä, opiskelija kuin kirjastommekin edustaja. Vaikka Savonian viralliset kampussydämen avajaiset on nyt jouduttu siirtämään koronan vuoksi toistaiseksi tulevaisuuteen, ehdimme onneksi jo hiukan juhlistaa uusia tilojamme.  Ilonpitoon taipuvaisina ihmisinä omat tervetuliaiset vietettiin niin opiskelijoiden ja henkilökunnan kuin paikallisten kirjastokollegoiden kesken. Ilolla ja ylpeydellä toivotamme edelleen kaikki kulmilla liikkuvat kirjastoihmiset vieraiksemme ja ihan asioikseenkin saa tulla käymään!

Muuttojen keskellä vaihdoimme myös kirjastojärjestelmän. Pienessä kirjastossa projekti on ollut suuri ponnistus, jonka ajaksi kaikki se mitä ei ole heti pakko tehdä, on laitettu odottamaan Alman käyttöönoton jälkeistä aikaa. Onneksi joukkomme on kokenutta ja pitkähermoista porukkaa ja varsinkin projektipäällikkömme Jouni on edennyt tasaisen tehokkaasti kuin vaihtaisi järjestelmiä vuosittain, eikä vain joka seitsemästoista vuosi. Nyt Alma on jo käytössämme ja arki sujuu hyvin, vaikka toimintojen viilailu toki jatkuukin vielä jonkin aikaa.

Koronakevät

Alman lisäksi kevään 2020 teki historialliseksi tietenkin korona ja pikakomennus etätöihin. Jälkikäteen katsottuna siirtyminen sujui helposti niin asiakkaiden kuin kirjaston kannalta. E-aineistot ja etäohjaukset olivat asiakkaillemme jo ennestään tuttuja juttuja ja kirjaston väestäkin valtaosa oli jo tehnyt ainakin epäsäännöllisesti etätöitä. Ja eipä koskaan niin paljon huonoa, etteikö jotain hyvääkin. Korona osoittautui kaikessa karmeudessaan onnenpotkuksi Alma-projektille, jolle saatiin lisää aikaa peruuntuneista asiakaspalvelutunneista. Etäaikana joimme virtuaalikahvit yhdessä aina aamuisin ja jatkoimme siitä hommiamme yhdessä tai erikseen riippuen päivän ohjelmistosta. Tieto liikkui hyvin ja yhteisöllisyys säilyi, ja ehkä jopa lisääntyi, etätyön aikaan.

Olimme ensin hiukan huolissamme, kuinka voimme korvata painetun aineiston e-aineistolla, mutta tarpeet eivät olleet loppujen lopuksi niin suuria. Tämä johtui ehkä kevään ajankohdasta, jolloin teoriaopinnot olivat jo loppusuoralla ja opiskelijat olivat jo suuntaamassa harjoitteluihin. Upeaa oli myös se, kuinka kustantajat tulivat vastaan poikkeustilanteessa. Toukokuussa aloitimme taas uloslainauksen Novapoliksen aulasta. Kirjat paikannettiin asiakkaiden hyllyvarausten perusteella, lainattiin ja pussitettiin kärryyn asiakasta odottamaan. Elokuussa avasimme kirjaston tilat normaalisti ja nyt harjoittelemme arkea uusissa tiloissa, uuden järjestelmän kanssa koronan huomioiden. Asiakkaat ovat kuitenkin yhtä ihania kuin ennenkin ja yhdessäolo työkavereiden kanssa on juhlaa eristyksen jälkeen. On niin mukavaa olla taas melkein normaalissa kirjastoarjessa!

Savonian kirjasto Opus.

Pari muuttujaa pitää virkeänä

Tällainen on siis pestini alku Savoniassa ollut. Yksikään päivä ei ole vielä toistunut eilisen kaltaisena ja ”pari muuttujaa” tässä on ollut koko ajan. Mutta se toki sopii – työni on ollut mielenkiintoista, haastavaa, yllätyksellistä ja hauskaa. Suuri kiitos tästä kuuluu pysyvien muutosten lisäksi Savonian kirjaston henkilökunnalle, jonka kanssa on mahtavaa tehdä töitä. Uteliaana ja luottavaisena siis kohti uusia seikkailuja!

Kirjoittajat

Mira Juppi

tietopalvelupäällikkö

Savonia-ammattikorkeakoulu

Kirjoittajan muut artikkelit

Kommentit

Tiina Heino ke marrask. 04 12:14:32 2020

Ihana juttu MIra :)! Kunhan koronasta päästään, niin mekin tullaan tutustumaan <3!

Jätä kommentti