Pian juhlitaan! AMKIT-konsortio täyttää 20-vuotta

03.10.2021

Kuva: Pixabay CC0

AMKIT-konsortion 20-vuotisjuhlat järjestetään 3.12.2021. Ohjelmassa on luvassa muun muassa työpajoja Laurean Tikkurilan kampuksella sekä esityksiä ja iltajuhla Heurekan tiloissa. Teemana on tulevaisuus. Tervetuloa mukaan!

Ammattikorkeakoulujen kirjastoyhteistyökonsortio (AMKIT-konsortio) perustettiin marraskuussa 2001. Vetreä konsortio on kohta siis jo kaksikymppinen. Lähestyvä merkkipäivä on huomioitu sille kuuluvalla vakavuudella, ja 20-vuotisjuhlien suunnitteluun perustettu ryhmä aloittikin urakkansa jo viime syksynä. Alati kehittyvä koronatilanne on tuonut sopivasti jännitystä projektiin.

Suunnitteluryhmä on tavannut säännöllisesti Teamsin välityksellä toiveikkaana, että pääsemme vihdoin näkemään toisemme kasvokkain suurena juhlapäivänä 3.12. Alusta asti olemmekin järjestäneet ensisijaisesti lähitapahtumaa, jotta AMK-kirjastolaiset pääsisivät yhdessä juhlimaan samoissa koordinaateissa. Kaikilla on kuitenkin mahdollisuus osallistua päivän ohjelmaan, sillä iltapäivän esityksiä voi seurata maksutta etänä.

Konsortion 20-vuotissynttärit ovat sopiva sekoitus ammatillista asiaa, verkostoitumista ja juhlintaa. Teemana on tulevaisuus kaikessa kirjossaan, ja aiheina ovat muun muassa kokoelmien saavutettavuus ja avoimuus, työkulttuuri ja viestintä. Koko päivän kestävä tapahtuma alkaa työpajoilla Laurean Tikkurilan kampuksella. Loppupäivä vietetään tiedekeskus Heurekassa, jossa on vuorossa keynote-puhuja Otto Tähkäpään esitys ja muita kiinnostavia puheenvuoroja. Iltajuhlaan osallistuvat pääsevät nauttimaan herkullisesta ruoasta ja rennosta ohjelmasta. Juhlijat voivat samalla myös tutustua Heurekan näyttelyihin.

Toivotamme kaikki AMK-kirjastolaiset lämpimästi tervetulleiksi konsortion 20-vuotispäiville. Merkatkaapa kalentereihinne siis 3.12. varatuksi!

AMKIT-konsortion 20-vuotisjuhlat

Paikka ja aika: Tikkurila, 3.12.2021

Ohjelma ja ilmoittautuminen: Tarkempi kuvaus päivän ohjelmasta ja ilmoittautumislinkki lähetetään amk-kirjastot-sähköpostilistan kautta. Ohjelma löytyy myös AMKIT-konsortion verkkosivuilta.

Osallistumismaksu: koko päivään 50 €, iltapäivän esityksien seuraaminen etänä on maksutonta.

Suunnitteluryhmä: Terhi Kaipainen (XAMK), Anna Laakkonen (Laurea), Noora Montonen (Laurea), Katja Pihkasalo (JAMK), Kirsi Rönnqvist (Savonia), Kaisu Sallasmaa (Metropolia)

 

Kommentit

Jätä kommentti