Resepti vaihtelua kaipaavalle: ropposellinen kirjastoa ja kupposellinen saippuaa

16.04.2019

Olen palkansaaja ja yrittäjä. Valmistelen tunteja ja saippuakiisseliä. Rakennan oppimisympäristöjä ja uusia reseptejä. Skannaan kuitteja korkeakoulun palkanlaskentaan ja omalle kirjanpitäjälle. Autan asiakasta löytämään tutkimuskirjallisuutta ja näppyläisen ihon tehopuhdistajan.

Olen kirjastolainen toisessa sukupolvessa. En oikeastaan koskaan aikonut kirjastoon töihin. Aloitin informaatiotutkimuksen opinnot vakaana aikomuksenani työllistyä mihin tahansa muualle kuin kirjastoon. Nyt on menossa 15. vuosi korkeakoulukirjastossa. Tässä vaiheessa voi kai jo tunnustaa, että ihan hyvä ammatinvalinta.

Yrittäjän ura on vasta aluillaan. Kiinnostus luonnonkasveihin taisi tulla äidinmaidossa. Luonnoskosmeettiset kokeiluni aloitin jo silloin, kun siankärsämö oli vielä viheliäinen rikkaruoho eikä supertrendikäs villiyrtti. Palasaippuoista yrttisellä tvistillä syntyi harrastus ja valmiit tuotteet kiinnostivat muitakin. Yrittäminen oli kiehtonut jo vuosia. Luontoalan koulutus ja niihin liittyvät yrittäjyysopinnot antoivat lopullisen sysäyksen.

Nyt voin tituleerata itseäni sivutoimiseksi yrittäjäksi. Päivät paiskin töitä kirjastossa, illat saippuapajalla. Näyttää työläältä, kun sen tuosta lukee, mutta tunnustan nauttivani koko paketista. Minulta on kysytty, miksi olen päätynyt tällaiseksi työelämän kaksoisagentiksi. Yksiselitteistä vastausta ei ole.

Raha ei ole motiivi yrittämiselle; en siis näe itseäni saippuamiljonäärinä. Ikäkriisi voi olla yksi selitys; tyytyäkö olemassa olevaan vai alkaako toteuttaa itseään?  Taidan kallistua jälkimmäiseen.

Yrittäjänä voin totisesti toteuttaa itseäni. Saan upottaa käteni saveen ja keskittyä tekemiseen. Voin tyydyttää uteliaisuutta, suunnitella tulevaa, toteuttaa visioita, hullutella, ottaa riskejä ja suunnata resurssini juuri sinne, minne itse haluan. Minulla on mahdollisuus nähdä työni tulokset, ratkoa ongelmia ja kokea merkityksellisyyttä. En sano, etteikö monia näistä asioista saa ansiotyössäkin, mutta jokin vimmainen vapaudenilluusio yrittäjyyteen sisältyy.

Yrittäjyys on saanut tutkailemaan korkeakoulumaailmaa uudesta näkökulmasta. Huomaan olevani etuoikeutettu, kun osaan hankkia tietoa sujuvasti - kiitos asiantuntijatyöni korkeakoulukirjastossa. Tietoa yrittäjä todellakin tarvitsee ja tiedon vapaa saatavuus on pienyrittäjälle kova juttu. Avoin tiede ja TKI on alueellista ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta parhaimmillaan.

Tutkittu tieto on myös yrittäjän paras kaveri. Saippuabisnes on tarkoin säädeltyä hommaa, jota valvotaan sekä EU:n että kansallisella tasolla. Yrittäjälle se tietää työtä ja kustannuksia, ja niistä minäkin purnaan niin kuin yrittäjä ainakin. Vastuullinen minäni on kuitenkin huojentunut. Säätely nojaa tutkimustietoon kosmetiikan ainesosien ja materiaalien koostumuksesta ja turvallisuudesta ja sen tarkoitus on suojella niin kuluttajaa kuin valmistajaa.

Päivätyössäni opetan tiedonhankintaa muun muassa liiketalouden koulutuksissa. Omakohtainen yrittäjäkokemus on antanut roppakaupalla lisäpontta opetukseen. Kun opiskelijatiimin kanssa hahmotellaan liiketoimintasuunnitelmaan liittyviä tiedontarpeita, tunnen olevani kaikin puolin omalla mukavuusalueella.

Ammattikorkeakoulussa koen työskenteleväni ympäristössä, jossa yrittäjä on kumppani ja voimavara korkeakoululle. Lyhyellä yrittäjäntaipaleella olen saanut siitä jo omakohtaista kokemusta. Yhteistyökuvioita on vireillä ja löytyypä korkeakouluyhteisöstä myös kannustava asiakaskunta.

 

Tietenkään kaikki ei ole ruusuilla tanssimista. Kärsin kroonisesta aikapulasta. Liiketoimintaa on hankala kehittää, kun siihen on käytettävissä vain jokunen tunti viikossa. Rahaakin saisi virrata enemmän, jotta voisin toteuttaa visioitani ja ostaa osaamista.  

 

Koen kuitenkin, että teen valintoja täysin omien arvojeni pohjalta. Nautin siitä, että saan ideoida mielin määrin, toteuttaa sen mihin aika, raha ja jaksaminen riittävät ja olla asiantuntijana osa mukavaa työyhteisöä. Tässä reseptissä on hyvät ainekset.

 

Tietoa kirjoittajasta


Annamari Pudas
Lapin korkeakoulukirjasto

annamari.pudas(at)ulapland.fi

Väre Naturals
www.varenaturals.fi

 

 

Kommentit

Jätä kommentti