Theseuksen tilastovuosi 2018

18.02.2019

Theseuksen uusi logo on graafikko Petra Boijen tekemä.

Vuosi 2018 oli Theseuksen toiminnassa historiallinen. Julkaisuarkiston toiminnan aloittamisesta pilottiammattikorkeakoulujen voimin tuli tuolloin täyteen 10 vuotta. Tasavuosia juhlittiin marraskuussa Tampereella järjestetyssä juhlaseminaarissa, joka oli osa kaikkien aikojen ensimmäisiä AMKIT-verkostopäiviä. Juhlavuosi toi uudistuksen myös Theseuksen ulkoasuun, joka on nyt edeltäjäänsä raikkaampi. Uutta on myös Theseuksen logo, joka muistuttaa mytologisesta Theseus-kuninkaasta. Loppuvuonna ylitettiin myös 150 000. tallennuksen raja.

 

Vuoden 2018 latauslukuja

Theseuksen tilastolukuja laskevan Simplestats-ohjelmiston käyttämää suodatusta hakurobottien ja tuplaklikkausten osalta tiukennettiin vuonna 2017 merkittävästi. Vuoden 2018 tilastolukujen pitäisi siis olla selkeästi luotettavampia kuin aikaisemmin, sen sijaan vertailukelpoisia aiempiin vuosiin ne eivät oikein ole, johtuen juuri em. muutoksista ja korjauksista laskentatavassa. Jonkinlaisia vertailuja kuitenkin voitanee tehdä, ainakin ladatuimpien töiden osalta.

Theseukseen tallennettuja julkaisuja ladattiin Simplestatsin mukaan vuonna 2018 25 480 668 kertaa. Tässä on aika huima ero edellisvuoteen, jolloin latauksia kertyi alle 17 miljoonaa. Latausmäärät ovat siis tilaston mukaan kasvaneet vuodessa lähes 9 miljoonalla latauksella. Theseukseen tehtiin tallennuksia viime vuonna yhteensä 19 059, joista muita kuin opinnäytetöitä 1 173. 

Ladatuimpien töiden tilastossa kiinnittyy huomio siihen, että vuonna 2017 eniten ladatun työn latauskertojen määrä oli hieman yli 50 000, mutta vuoden 2018 tilastossa eniten ladattua on ladattu lähes kolminkertainen määrä. Kokonaisuudessaan Top 10 -latausten määrä on huomattavasti kasvanut edellisvuodesta, tuolloin listan kakkoseksi pääsi 37 171 latauksella, nyt tuo määrä riittäisi vasta tilaston yhdeksännelle sijalle.

Ykköspaikkaa kaikkien aikojen ladatuimpien töiden listalla pitää edelleen Maarit Karppisen vuonna 2011 Vaasan ammattikorkeakouluun tekemä opinnäytetyö ”Strategic plan for a hotel”, jota on ladattu vuoden 2018 loppuun mennessä uskomattomat 233 109 kertaa. Huikeaa nousua ladatuimpien tilastossa on tekemässä vuoden 2018 ladatuin eli Patrick Owusun ja George Esselin Seinäjoen ammattikorkeakouluun tekemä työ ”Cause of students’ stress, its effects on their academic success, and stress management by students”, joka samalla sijoittuu kaikkien aikojen ladatuimpien töiden listalla neljänneksi. Tätä huhtikuussa 2017 Theseukseen tallennettua opinnäytettä on ladattu vuoden 2018 loppuun mennessä kaikkiaan jo 172 626 kertaa, joten saattaa olla, että vuoden 2019 tilastoja tarkistellessa kaikkien aikojen ladatuimpien töiden osalta kärkipaikka on vaihtunut.

Kymmenen eniten ladattua opinnäytetyötä vuonna 2018 olivat nämä:

Kuva 1. Top 10 -lataukset vuonna 2018

Google Analyticsin kertomaa

 

Yleiskatsaus Theseuksen käyttöön vuonna 2018 Google Analyticsin kautta kertoo käyttäjiä olleen kaikkiaan 18 795 266. joista uusia 18 590 778. Uudelleen Theseusta käyttämään palasi 204 488 käyttäjää.

 Kuva 2. Uusien ja palaavien käyttäjien suhde Theseuksen käyttäjistä

Yleisötietojen perusteella Theseuksen käyttäjistä yli 98 % eli reilut 18,5 miljoonaa tulee Suomesta. Seuraavaksi eniten käyttäjiä tulee Kiinasta, prosentuaalisesti vain 0.22 %, mutta lukumäärällisesti yli 41 000. Kolmanneksi sijoittuu Yhdysvallat 0.19 % eli hieman yli 36 000 käyttäjää. Kymmenen kärkeen sijoittuvat myös Ruotsi, Englanti, Intia, Filippiinit, Saksa, Malesia ja Australia. Analyticsin kautta pääsee pureutumaan jopa kaupunkitasolle. Tuolloin kymmenen kärkeen mahtuu vain yksi kaupunki Suomen ulkopuolelta, se on Peking.

Kaikilla Theseuksesta katsotuille sivuilla ei ole Google Analyticsissa kokoelmatietoa. Kymmenen katsoituimman sivun joukosta löytyvät hakusivu, syöttösivu, kirjautumissivu sekä sivu ”other”. Katsotuin ammattikorkeakoulu on Metropolia, jonka kokoelmasivu on tilastossa neljäs. Toiseksi eniten on katsottu Tampereen ammattikorkeakoulun kokoelmasivua, se sijoittuu tilastossa kuudenneksi. Kolmanneksi eniten katsottu kokoelma on Turun ammattikorkeakoulu sijalla yhdeksän. Kymmenen kärkeen mahtuu vielä Jyväskylän ammattikorkeakoulu, jonka kokoelmasivu on katsotuimpien listan sijalla 10.

 Kuva 3. Theseuksen käyttäjien geografinen jakautuminen vuonna 2018

Maailmankartta antaa hyvän käsityksen Theseuksen käytöstä. Tummimpana kartalla loistaa Suomi, josta käyttäjiä palveluun tulee eniten. Kun Google Analyticsissa vie hiiren kursorin tietyn maan päälle, ilmestyy näytölle maan nimi sekä käyttäjien määrä valitulta ajanjaksolta, tässä tapauksessa siis vuodelta 2018. Esimerkiksi kun vein kursorin Etelä-Amerikkaan siihen kohtaan missä arvelin Uruguayn sijatsevan, ponnahti näytölle tämä: Uruguay, käyttäjät: 57. Japanissa käyttäjiä oli ollut 2301, Mongoliassa 112 ja Islannissa 200. Keskellä Afrikkaa oleva valkoinen läiskä on Keski-Afrikan tasavalta. Tämä maa on yksi maailman köyhimmistä valtioista ja on kärsinyt usean vuoden ajan jatkuvista levottomuuksista. Näin ollen käyttäjien puuttuminen ei ole ihme.

 

Yli uuden rajapyykin

Theseuksen 100 000. tallennus tehtiin maaliskuussa 2016. Pikkuhiljaa on hiivitty kohti seuraavaa rajapyykkiä eli 150 000. tallennusta, joka tallennusten vuosittaisen määrän perustella oli odotettavissa vuonna 2018. Kun AMKIT-verkostopäivien ajankohta sovittiin marraskuulle, tuli välittömästi mieleen, että saisimmekohan tuolloin juhlia Theseuksen 10-vuotisen historian lisäksi myös uuden rajapyykin ylitystä. Seurasin tallennusmääriä ahkerasti koko syksyn ajan, mutta juhlapäivän koittaessa 21.11. oltiin vielä hieman vaille tuon. 150 000. tallennus tuli sitten joulukuun alussa, aivan tarkkaa päivää ei tällä kertaa tullut aikakirjoihin taltioitua. Kaikkiaan vuoden 2018 loppuun mennessä tallennuksia kertyi 152 899 eli hyvää vauhtia ollaan jo matkalla kohti 200 000. tallennusta.

 

Kommentit

Jätä kommentti