Tietoasiantuntija Pedaforumissa ihmettelemässä

03.10.2022

Pedagogiikkaa pohdittiin elokuun valossa. Kuva: Terhi Kaipainen, CC-BY 4.0.

Korkeakoulupedagogiikan päivät – Pedaforum 2022 – järjestettiin Helsingissä elokuun lopussa Haaga-Helia ammattikorkeakoulun ja Messukeskuksen tiloissa. Päivien teemana oli korkeakoulupedagogiikka 2030-luvulla. Paikalle saapui 600 opetuksen, ohjauksen, opintohallinnon asiantuntijaa sekä muita korkeakouluopetuksesta ja -tutkimuksesta kiinnostuneita osallistujia. Kirjastolaisia en suuresta joukosta kuitenkaan juuri huomannut. Päivien aikana sai valita oman ohjelmansa noin 130 esityksen joukosta. Jokaiselle löytyi päivien aikana siis varmasti jotain uutta ja innostavaa, myös tälle tietoasiantuntijalle.

Keskiviikon 23.8.2022 avasi keynote-puheenvuorollaan Etelä-Tanskan yliopiston professori Alf Rehn, joka laittoi kuulijoiden ajatukset taatusti heti aamusta liikkeelle. Hän puhui otsikolla “Olemattoman opettaminen – tulevaisuuden ja innovoinnin loputon muuttuvaisuus ja sen haasteet”. Rehnin puheenvuorossa korostui sen sietäminen, että emme voi tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Hänen mukaansa on hyvä tiedostaa, että muutos on aina ollut läsnä eikä oma aikamme täten eroa mitenkään aiemmasta.

Pedaforumin ensimmäinen Keynote Alf Rehn sai aikaan keskustelua. Kuva: Terhi Kaipainen, CC-BY 4.0.

Opetusta ja ohjausta tekeviä Rehn kannusti hyväksymään se, että emme voi tunnistaa kaikkia opiskelijoita kiinnostavia ilmiöitä tai tulevaisuussignaaleja. Hän kertoi esimerkkejä omasta kokemuksestaan, kun ei ollut lähtenyt rahoittajaksi opiskelijoiden startup-yritys ideoihin. Näistä on sittemmin muotoutunut niinkin pieniä yrityksiä kuin SoundCloud. Tämän vuoksi on opeteltava opettamaan olematonta, jolloin kuunnellaan aidosti opiskelijoita ja heidän ajatuksiaan, sekä tunnistetaan omat olettamukset. Kirjoittamisessa omasta tekstistä luopumista kuvataan termillä ”Kill your darlings”, ja tämä on Rehnin mukaan hyvä ohjenuora myös oman opettajuuden ja pedagogiikan pohdinnassa.

Tiedämme tulevaisuudesta Rehnin mukaan äärettömän vähän, jonka vuoksi hän toi esiin kolme pointtia, joita on hyvä pitää mielessä, kun pohditaan tulevaa:

  1. Tunne historiasi. Vain tuntemalla sen mitä on tehty ja ollut aiemmin, voimme ymmärtää tulevaisuutta.
  2. Opeta muita huomioimaan ja katsomaan asioita uudella tavalla. Opettajan tehtävä on ohjata opiskelijoita vapauttamaa ajattelua, jotta voidaan tunnistaa uutta.
  3. Kaikki on mahdotonta, kunnes se on normaalia. Käy reflektoivia keskusteluja tämän edistämiseksi niin opiskelijoiden kuin muun yhteisön kanssa.

Nämä ovat hyviä pointteja kenen tahansa työssä ja työn tulevaisuuksia pohdittaessa. Rehnin mukaan on hyvä tunnistaa myös tulevaisuudet, joita ei halua nähdä.

Digitaalisuus oppimisessa ja opetuksessa

Iltapäivän sessioissa kävin kuuntelemassa muun muassa Digivisio 2030 kuulumisia, joista korkeakoulukirjastolaisten on hyvä olla myös jossain määrin kartalla. Digivisio-puheessa korostuu digipedagogiikka, mutta oikeastaan pitäisi päästä jo tämän puheen yli ja keskittyä oppimisen ja opetuksen kehittämiseen, digin ollessa tässä mukana enemmän välineellisenä. Itse näen kirjaston asiantuntijoiden roolin keskeisenä esimerkiksi kehityksessä, jossa mietitään jatkuvaa oppimista ja ristiinopiskelua. Miten ja millaista oppimista tukevaa aineistoa jatkossa tarjoamme? Kuinka päästää irti korkeakoulukohtaisesta ajattelusta niin aineistojen kuin esimerkiksi tiedonhankintataitojen opettamisen suhteen. Tässä toki teemme jo hyvää yhteistyötä yli ammattikorkeakoulurajojen muun muassa avoimen oppimateriaalin suhteen.

Digitaalisuus ja verkossa toimiminen oli ymmärrettävästi suhteellisen isossa roolissa eri esityksissä. Pedaforumiin tarjottuja esityksiä oli kuitenkin työstetty Covid-19 pandemian jälkiaalloissa. Esimerkiksi kuunnellessani esitystä opinto- ja uraohjausta tukevasta ammatillisesta elämäkertaprosessista, tuli siellä esiin se, kuinka tämä rakennetaan digitaaliseksi tarinaksi. Toisessa saman session alustuksessa kerrottiin Tove-hankkeesta, jossa pohditaan ja kehitetään opettajankouluttajien ja opettajaopiskelijoiden tunnetoimijuutta ja vuorovaikutusosaamista digitaalisissa ympäristöissä.

Elinikäistä oppimista

Toisen päivän aluksi osallistuin sessioon, jonka ensimmäisessä esityksessä kerrottiin, miten teknisillä aloilla on viety oppimista työpaikoille palvelumuotoilun keinoja suunnittelussa hyväksi käyttäen. Esimerkit olivat Metropolia ammattikorkeakoulusta ja Oulun yliopistosta. Mitään kovin yllättävää oppimisen suhteen tämä esitys ei sinällään tuonut, mutta toi esiin selkeästi esiin jatkuvan kouluttautumisen tärkeyden teknisillä aloilla. Kuten muillakin aloilla ilmastonmuutos, uudet lait ja myös tämänhetkinen maailman tilanne muuttavat toimintaa. Tämä tarkoittaa tekniikan aloilla pyrkimystä nopealla aikataululla vähähiilisempään energiantuotantoon. Alojen uusia tuotantomuotoja ja niihin kouluttautumista tulee miettiä nopealla aikataululla, ja kouluttautumisen tulee olla mahdollisimman joustavaa. Itse jäin pohtimaan sitä, miten voisimme kirjastoissa tukea sellaisia opintoja, joissa koulutus viedään työpaikoille. Mikä on kirjaston rooli työelämäkumppanuuksissa.

Samassa sessiossa oli myös mielenkiintoiset alustukset niin korkeakoulujen kouluttajien ja kehittäjien kouluttamisesta kuin avoimen yliopiston maksuttomien opintojen kokeilusta. Kokko-hankkeessa (Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen korkeakoulupedagogiikan kouluttajien ja kehittäjien osaamisen kehittäminen) pyritään löytämään keinoja kehittää kohderyhmän osaamista ja löytää samalla toimivia kehittämismalleja. Alustajat korostivat hankkeen toimintamallien ja selvitystyön tutkimusperustaisuuden merkitystä. Hankkeessa on valmistunut alkukartoitus, jossa selvitettiin muun muassa korkeakoulun kouluttajien ja kehittäjien moninaisia nimekkeitä, sekä tapoja ylläpitää omaa pedagogista osaamistaan. Kyse on hyvin heterogeenisestä ryhmästä, johon myös kirjaston asiantuntijat kuuluvat. Alkukartoitusta rikastettiin tutkimustiedolla, ja jatkossa aiemmin löytyneitä teemoja syvennetään laadullisen tutkimuksen avulla. Kokko-hankkeen päätavoitteet ovat: vertaisoppiminen ja sen vakiinnuttaminen, jatkuvan oppimisen pedagogiikka, hyvinvoiva ja yhteisöllinen korkeakoulu ja pedagoginen johtamistoiminta. Mielenkiinnolla jään itse seuraamaan hankkeen seuraavia steppejä.

Aamun kolmannessa alustuksessa Helsingin avoimen yliopiston asiantuntijat pohtivat Covid-19 pandemian myötä tarjottuja maksuttomia verkko-opintoja otsikolla ”Harrastamista vai työllistymisen tueksi?”. Otsikko kuvasi hyvin maksuttomista opinnoista vuosina 2020 ja 2021 saatuja kokemuksia. HY:n avoin yliopisto tutki kurssi-ilmoittautumisten, palautekyselyn ja haastattelujen avulla, miten maksuttomien opintojen kokeilu toimi. Tulokset eivät olleet kovinkaan yllättäviä (esim. opiskelijat, joilla oli jo aiemmin yliopisto-opintoja, pärjäsivät paremmin; itseohjautuvuus on haasteellista), mutta antavat silti osviittaa siitä, miten avoimen yliopiston kursseja ja ohjausta voidaan tulevaisuudessa kehittää. Varsinkin opintoihin liittyvä ohjaus ja vertaisuuden vahvistaminen nousi jatkossa tärkeiksi pohdittaviksi kohdiksi. Samoista teemoista olemme käyneet keskustelua myös avoimen ammattikorkeakoulun puolella, joten haaste on korkeakoulukentän yhteinen.

Työpajat toiminnallistamassa päivien antia

Pedaforumin anti koostui keynote-puheenvuoroista, alustuksista, symposiumeista sekä työpajoista. Olin ensimmäisenä iltapäivänä itse järjestämässä kansallisen avoimen tieteen ja tutkimuksen, AVOTT:n, Oppimisen avoimuus asiantuntijaryhmän kolmen muun jäsenen kanssa työpajaa avoimiin oppimateriaaleihin liittyen. Olimme Anna Lindforsin (CSC -Tietotekniikkakeskus), Aino Helariutan (Laurea-ammattikorkeakoulu) ja Ilmari Jauhiaisen (TSV – Tieteellisten seurain valtuuskunta) kanssa suunnitelleet työpajan avoimien oppimateriaalien laadun arviointiin liittyen. Tavoitteena oli sekä esitellä avoimien oppimateriaalien laatukriteeristöä ja Avointen oppimateriaalien kirjastoa että saada osallistujilta palautetta näihin liittyen. Koska Pedaforumissa ei ilmoittauduta mihinkään sessioon etukäteen, meillä ei ollut tarkkaa käsitystä siitä, tuleeko paikalla 50 vai viisi osallistujaa. Työpajan alkaessa selvisi, että olemme lähempänä tuota viittä osallistujaa, joten lennosta muutimme työpajatyöskentelyn koko ryhmän keskusteluksi ja ajatustenvaihdoksi. Hyvin puolitoista tuntia meni näinkin ja saimme hyviä ajatuksia osallistujilta.

Työpajoissa päästiin itse tekemään ja ideoimaan uutta. Kuvat: Virpi Kultanen, kuvien muokkaus Terhi Kaipainen, CC-BY 4.0.

Osallistuin toisena seminaaripäivänä myös työpajaan, jotta päivään sai hieman vaihtelua. Työpajaa piti Helsingin yliopiston opinto- ja uraohjaajat otsikolla ”Vertaiset voimavarana opinto- ja uraohjauksessa - parhaita käytäntöjä, uusia ideoita”. Pääsimme pajassa alustuksen jälkeen miettimään ryhmissä uusia pien- ja vertaisohjausmalleja tai avauksia. Pajassa käytettiin Learning cafe -menetelmää, joissa seuraava ryhmä aina rikasti edellisen pohdintoja. Saimme aikaa neljä uutta mallia toteuttaa vertaisohjausta korkeakoulussa. Oman ryhmän avaus liittyi uusien opinnäytetyöohjaajien vertaisohjaukseen, joissa noviisiohjaajat pääsevät keskustelemaan ja kehittämään omaa ohjausosaamistaan yhdessä ja kokeneemman ohjaajan vetämänä. Työpajojen hyvä puoli on tällaisissa tilaisuuksissa se, että se antaa aina paremmin tilaa verkostoitumiselle kuin useita alustuksia sisältävät sessiot.

Päivän lopuksi vielä kaksi keynote-puheenvuoroa

Päivien lopuksi kokoonnuimme vielä yhteen kuulemaan professori Irene Sheridania Munsterin teknilliseltä yliopistolta (MTU:n) ja yliopettaja ja koulutuksen kehittämisen asiantuntija Taru Konstia Turun ammattikorkeakoulusta. Kumpikin esitys nähtiin verkon yli. Sheridan käsitteli puheenvuorossaan elinikäistä oppimista otsikolla ”Cooperating with employers to recognise and support lifelong learning – the challenge for Universities”. Hän avasi meille MTU:n tekemää työtä elinikäisen oppimisen ja ennen kaikkea työtä, jota tehdään yhteistyössä paikallisten yritysten kanssa. Vaikka puheen vuorossa oli paljon samoja elementtejä, mistä Suomessakin käydään keskustelua, nousi Irlannin erityisyytenä ehkä esiin se, että siellä hyvin suuri osa yrityksistä on pieniä.

Taru Konst pohti puheenvuorossaan kestävää korkeakoulupedagogiikkaa ja herätteli pohtimaan muun muassa: Mitä pyrkimys kohti kestävää tulevaisuutta tarkoittaa korkeakoulupedagogiikassa? Mistä muutostarpeet nousevat? Millainen on kestävä korkeakoulu ja millaista on kestävä korkeakoulupedagogiikka? Millaisia muutoksia korkeakoulupedagogiikassa tarvitaan ja miten niitä voidaan toteuttaa? Paljon kysymyksiä, joihin Kostin mukaan päästään ajattelun muutoksen, transformatiivisen oppimisen ja ylipäätään toiminnan muutoksen kautta. Itseäni herätteli ajatus siitä, että ei pidä miettiä millaista osaamista tarvitaan vaan millaisia ongelmia osaamisella halutaan ratkaista.

Iltajuhlassa viihdytti Sakurako Ishiyama Quartet. Kuva: Virpi Kultanen, CC-BY 4.0

Seuraavan kerran korkeakoulupedagogiikkaa Tampereella

Pedaforumissa suunnattiin tulevaisuuteen ja pääotsikoiden – kestävä korkeakoulupedagogiikka, korkeakouluyhteisön hyvinvointi, elinikäinen jatkuva oppiminen, analytiikka ja tekoäly oppimisessa ja opetuksessa sekä oppiminen, opetus ja ohjaus 2030 – alta löytyi hyvin monenlaisia esityksiä ja työpajoja. Päivien esitykset on koottu abstraktikirjaan, jonka sisällön Haaga-Helian Ammatillisen opettajakorkeakoulun johtaja Jari Laukia kuvailee esipuheessaan olevan ”elävä ja monipuolinen yhteenveto tulevaisuuteen katsovista korkeakoulupedagogiikan tutkimuksista”. Olin itse mukana päivillä toista kertaa ja toistamiseen voi todeta, että päivien anti antoi taas ajattelemisen aihetta ja aihioita oman työn kehittämisen tueksi.

Seuraavan kerran Pedaforum järjestetään kesäkuussa 2023 Tampereella ja tällöin nimeksi muuttuu Korkeakoulupedagogiikan päivät. Näkisimmekö täällä amk-kirjastolaisia ja heidän esityksiään? Ajankohta on ainakin parempi, kun päivät palaa takaisin kevääseen. Nyt samaan aikaa osui amk-opiskelijoiden aloitusviikko.

Kirjoittajat

Terhi Kaipainen

Tietoasiantuntija

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu

Kirjoittajan muut artikkelit

Kommentit

Jätä kommentti