Tulevaisuuden oppimisen olohuone – kirjastosta oppimisympäristöksi

14.10.2015

JAMKin (Jyväskylän ammattikorkeakoulun) Lutakon kampuskirjasto koki täydellisen muodonmuutoksen kesän 2015 aikana, kun kirjaston tilat uudistettiin ja RFID-järjestelmä otettiin käyttöön. Kirjaston uudistettuja tiloja voi nyt käyttää oppimiseen, ohjaukseen ja oleiluun aiempaa joustavammin. Toiveita ja tarpeita kartoittamalla tehostettiin monipuolista tilankäyttöä erilaisilla sermi- ja akustiikkaratkaisuilla. Näin saatiin kirjastotilaan hiljaisen työskentelyn tiloja ja tiimi- ja projektioppimisen tiloja sekä koneita ja lähteitä tiedon etsintään ja opiskeluun. RFID mahdollisti omatoimikirjastoon laajemmat aukioloajat, ja uudistetut upeat tilat ovat vetäneet asiakkaita kirjastoon aikaisempia vuosia enemmän – kirjastossa on nyt sykettä. Erillinen muunneltava Uuden oppimisen tila on suosittu ja kovassa käytössä.

Kevään ja kesän 2015 aikana Lutakon kampuskirjaston henkilökunta urakoi kahta erillistä projektia: JAMKin oppimisympäristöjen kehittämisprojektissa uudistettiin kirjaston tiloja ja RFID-hankkeessa kirjastoautomaatiota. JAMKin kirjastoista myös Pääkampuksen kirjasto siirtyi kesän 2015 aikana RFID-järjestelmään.
Kirjasto ennen.
Kirjasto jälkeen remontin.
Lutakon kampuskirjasto (perustettu vuonna 2003) sijaitsee Arkkitehtitoimisto Arto Sipisen suunnittelemassa IT-Dynamo-talossa. IT-Dynamo on yksi teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekesin Terve Talo -projektin pilottikohteita. Kirjasto on kokenut monia muutoksia: alun perin kirjasto palveli IT-Instituutin kirjastona. Vuosien aikana koulutusohjelmat ovat vaihtaneet ahkerasti kampusta ja kirjat ovat aina seuranneet mukana. Viimeisen kahdeksan vuoden aikana aineistoja on käynyt kääntymässä IT-Dynamossa lähes joka vuosi. Viime vuonna (2014) rakennustekniikka ja matkailu- ja ravitsemisala siirtyivät Pääkampukselle kirjastoaineistoineen, ja hyllytilaa vapautui yli 200 hm. Samana vuonna 2014 Hyvinvointiyksikkö siirtyi Lutakon kampukselle, mutta nyt pohdinnassa oli, siirretäänkö laaja sosiaali- ja terveysalan kokoelma Lutakon kampuskirjastoon. Laskelmat osoittivat, ettei aineisto mahtuisi kirjaston olemassa oleviin hyllyihin vaan joutuisimme hankkimaan uusia hyllyjä yli sadan hyllymetrin verran. Kirjastosta tulisi ns. kirjahyllykirjasto. Samaan aikaan talossa oli pula opiskelu- ja opetustiloista sekä opiskelijoiden yhteisistä kokoontumistiloista, hiljaisista tiloista ja ryhmä- ja projektityöskentelytiloista.

Oppiminen muuttuu, tilat myös
JAMKissa on tehty opetussuunnitelmien uudistustyötä jo vuodesta 2010. Oppimisen muutos vaikuttaa myös muutoksiin tilojen käytössä ja tulevaisuuden oppimisympäristöissä. Osallistuin OPS-työhön ja seurasin innolla luentoja uudenlaisesta tilojen käytöstä. Suvi Nenosen (2010) diasarjassa Tila muuttaa tarkoitustaan esiteltiin kirjasto uudenlaisena oppimisympäristönä, muuttuvana tilana, kohtauspaikkana ja olohuoneena. Dioissa oli myös monia innovatiivisia ja luovia ratkaisuja.

Maaliskuun viimeinen päivä saimme tiedon, että JAMKin oppimisympäristöjen uudistamisprojektiin oli valittu Lutakon kampuskirjasto. Voi sitä riemua!  Nyt saisimme suunnitella unelmien kirjasto-oppimisympäristön, ja yhteistyössä koulutuksen kehittämispalveluiden ja toimitilapalveluiden kanssa, jotka toimivat myös projektin suunnittelu- ja ohjausryhmänä. Koska projekti oli suuri ja kirjastotila oli haastava, kapea ja korkea, saisimme käyttää suunnittelussa apuna arkkitehtitoimisto LPV:tä

Keväällä samaan aikaan olimme siirtymässä RFID-järjestelmään, joten lisähaasteita Lutakon kampuskirjaston henkilökunnalle toi koko kirjastoaineiston konvertointi ja uuden järjestelmän käyttöönotto. Tämä erillinen, pienempi projekti piti pitää erillään varsinaisesta uudistusprojektista. Olimme kuitenkin niin onnellisia tulevista muutoksista, että ylimääräinen työ tehtiin hyräillen ja hymyissäsuin.
Konvertointia
Lähtökohtana muunneltavuus
Uuden tilan suunnittelu käynnistyi huhtikuussa. Projektiryhmä kokoontui ja aikatauluksi määriteltiin - valmista elokuussa. Nyt piti määritellä toiveet ja tarpeet. Haastattelimme opiskelijoita, henkilökuntaa ja pyysimme aloilta kommentteja. Esteettömyys huomioitiin haastattelemalla Hyvinvointiyksikön opiskelijoita ja pyörätuoliopiskelijaa. Kaikki ideat otettiin käyttöön, koulutuksen kehittämispalveluiden päällikkö Hannu Ikonen toi esille oman näkemyksensä uudenlaisesta tilankäytöstä. Ja toimitilapalvelut antoivat vinkkejä tilasuunnitteluun liittyen. Nenosen diat otettiin tarkasteluun: Muunneltavuus oli avainsana. Kalusteiden tuli olla helposti liikuteltavissa erilaisiin tapahtumiin ja tilanteisiin. Pois vanha asiakaspalvelupiste, turha tilanviejä.  Pois jouti myös koko julkisivun peittävä Kastanjaviini. Kasvi oli upea, mutta allergisoi yhä enemmän asiakkaita ja henkilökuntaa. Nyt haluttiin valoa!  Arkkitehti Senni Autere piirsi kolme erilaista luonnosta, joista valitsimme sopivimman, tosin aika suurin muutoksin.

Seuraavaksi piti miettiä värejä, kalusteita sekä muu varustelu. IT-Dynamo-talossa on paljon lasia, kiveä ja puuta. Värimaailma on grafiitinharmaa, musta, valkoinen ja punainen ja arkkitehdin kanssa päätimme noudattaa sitä, tosin hänen ehdotuksestaan lisättiin auringon värejä mukaan. Keltaisen me kirjastolaiset hylkäsimme. 
Osa olemassa olevista kalusteista jätettiin, alkuperäiset, ajattomat LITTBUSS-hyllyt, grafiitinharmaat Lastu-tuolit sekä harmaat työpöydät. Sohvat ja nojatuolit puuttuivat, samoin pöydät. Hyvinvointiyksikön opiskelijat olivat toivoneet työpöytiä, joissa voisi työskennellä seisten. Siis tarvitsimme sähköpöytiäkin. Opetus- ja ohjaustilanteisiin piti olla esityslaitteistoa. Hiljaisia tiloja varten tarvittiin myös muita akustisia ratkaisuja, sermejä.  Olin toivonut arkkitehdiltä jotain WAU-efektiä, jotain josta kirjasto jatkossa tunnettaisiin. Arkkitehti ehdotti ensin korkeaan, kaikuvaan tilaan akustoivia levyjä. Mutta kun hän löysi akustoivat RUMPU-valaisimet, olin ihan myyty ja niin taisivat olla kaikki muutkin.
Tilassa ei aikaisemmin ollut valvontakameroita, nyt niitä tarvittiin talon järjestelmään ja omatoimikirjastoa varten. Sähkösuunnittelua piti myös tehdä sekä RFID-järjestelmään että kirjaston uudistukseen, jo pelkästään valaisinten sähkösuunnittelu oli haastavaa.

Arkkitehti Senni teki kalustemäärittelyt ja niiden pohjalta kävimme tuote tuotteelta läpi kalusteet ja verhoilut suuressa kalustekokouksessa. Kustannusarvio näytti, että projekti menee raameihin ja saman tien lähtivät tarjouspyynnöt ja heti perään tilaukset.

Tila alkaa hahmottua
Toteutus oli hektistä. Touko-kesäkuussa Lutakon kampuskirjaston henkilökunta konvertoi aineistoja samalla siirtäen niitä väliaikaisiin hyllyihin. Näin saisimme siirrettyä kirjastoon jäävät LITTBUSS-hyllyt uuden pohjapiirroksen mukaisille paikoille ja taas siirrettyä niihin kirjat. Kirjoja meillä on edelleen noin 300 hyllymetriä. Kun kirjat viimein olivat lopullisilla paikoillaan, oli meillä 11 kappaletta ylimääräisiä hyllyjä sekä muita kalusteita pyörimässä jaloissa ja lutakkolaiset antoivat kirjastolle uuden nimen: Lutakko Labyrinth Library.  

Heinäkuu: Kalusteiden osatoimituksia, Rumpu-valaisimien asennuksia, uusi palvelupiste, akustoivat sermit. Olin niin innoissani tästä projektista, että minua ei haitannut lainkaan lomalla käydä valvomassa töitä.
Rumpu-valaisimet.
Elokuu: Loput kalusteet löysivät paikkansa, tietokoneet asennettiin uusille paikoille, esityslaitteistot tuotiin uuteen tilaan, uudet hyllynpäätyopasteet, roskikset ja Marimekon tyynyt oli hankittu.  RFID-järjestelmä portteineen ja automaatteineen oli myös valmis käyttöönottoon. Myös me olimme valmiina, väsyneinä mutta onnellisina J.

Uuden oppimisen tila
Näin syntyi Lutakon kampuskirjaston avoin oppimisympäristö sekä Uuden oppimisen tila. Erillinen Uuden oppimisen tila muuttuu eri käyttötarkoituksiin, luentoihin, tapahtumiin ja ryhmätöihin, helposti ja nopeasti. Tilassa on

•           8 liikuteltavaa pöytää ja noin 25 istumapaikkaa (koko tilassa istumapaikkoja 45-58)
•           2 siirreltävää seinäkettä, jossa fläppitaulu, valkotaulu tai heijastuspinta
•           4 siirreltävää irtosermiä
•           siirreltävä taulu-tv, myös Apple-TV ja langaton kuvannäyttö (Android ja Windows 10).

Muunneltavat tilat ovat kaikkien jamkilaisten käytössä. Toistaiseksi tilavaraukset tehdään valkotauluun ja kirjaston henkilökunta auttaa tarvittaessa.

Uudessa tilassa on jo järjestetty erilaisia tapahtumia, kuten JAMK:n avajaiset ja neuvottelukunnan kokous, JIO:n (Jyväskylän insinööriopiskelijoiden), rekrytointitilaisuus sekä henkilöstön perehdyttämistilaisuuksia. Yhä enemmän varauksissa näkee pienryhmien ja tiimien varauksia, samoin opettajien varauksia luentoja varten.

Markkinointia ja palautetta
Markkinointia on tehty paljon: Ennakkomarkkinointi/tiedottaminen aloitettiin heti keväällä opiskelijoille ja henkilöstölle. Elokuussa Avoimet ovet – tapahtumaan kutsuttiin JAMKin henkilökunta, myös muilta kampuksilta. Lutakon kampukselle tiedotus henkilökunnalle tapahtui sähköpostijakeluna. Uudet opiskelijat tutustuivat tilaan orientaatioviikolla opiskelijatutoreitten johdolla ja ensimmäisellä tiedonhankinnan kontaktilla syyskuun alussa he saivat lisäinfoa tilasta. Jatkaville opiskelijoille on yritetty saada tietoa info-tv:n ja opiskelijajärjestöjen kautta. Opiskelija-ja henkilöstöintrassa on tietoa tilasta, myös kirjaston www-sivuilla, eikä paperisia tiedotteita unohdettu. 

Palaute on ollut positiivista: selkeä, kätevä käyttää, helposti varattavissa ja muunneltavissa, palvelee erilaisia toimintoja, viehättävä ja houkuttava. Myös upea valaistus on saanut paljon huomiota. Lisäksi akustoivat Rumpu-valaisimet ovat vähentäneet taustahälyä selvästi.

Yhteistyö eri toimijoiden kanssa on ollut antoisaa, sekä ohjausryhmän, arkkitehdin, myös kaikki Lutakon kampuskirjaston uudistamiseen osallistuneet toimijat, vahtimestarit, siistijät, kiinteistönhuolto, atk-tuki ja erityisesti toimitilapalvelut ansaitsevat kiitoksen, joten kiitos.

 Lisätietoja tilasta saa projektivastaavalta Pirjo Pohjolaiselta.
Väsyneet onnelliset.

 

 

Kommentit

Jätä kommentti