Vierailu Kaupunkiverstaalla kannattaa

13.04.2014

Kaupunkiverstas on Helsingin kaupunginkirjaston tuottama palvelu, jossa kaupunkilaiset voivat toteuttaa omia ajatuksiaan, uniikkeja tuotteita ja tapahtumia. Verstas toteuttaa osaltaan keskustakirjaston uutta toimintatapaa osallistavaa budjettisuunnittelua.

Kävimme tutustumassa maaliskuun alussa verstaalla kolmen Taiwanin yliopiston opiskelijan kanssa, jotka opiskelevat Suomessa kevätlukukauden ajan. He opiskelevat eri tieteenaloja, mutta tekevät tiivistä yhteistyötä. Näin he oppivat jo opiskeluaikana työelämän asiantuntijataitoja, eikä tiedonhankintaa ja tuottamista nähdä yksilöllisenä prosessina vaan jaettuna asiantuntijuutena.  Kirjastoalan opiskelija Chrystal toimi porukan koordinoijana vierailukäynnin aikana, mutta ajatuksia ja kokemuksia jaettiin kiihkeästi ja yhteisiin näkemyksiin päädyttiin erilaisia näkökulmia yhdistelemällä.

Kaupunkiverstastaan toimintaa ja ideaa esitteli meille esimiehenä toimiva Lotta Muurinen. Näimme, miten oranssinen muovilanka muuttui 3D-tulostimessa esineeksi. Näimme myös, miten grafiikkatulostin tuotti T-paitaan uniikin kuvan. Vieressä joku ompeli ja naapuripöydillä skannattiin dioja ja digitoitiin vanhoja videoita. Kaiken aikaa tilassa soljui tasainen porina, kun eri ikäiset ja näköiset ihmiset keskustelivat. Osa oli saamassa opastusta omaan yksilölliseen ongelmaansa kun taas toiset suunnittelivat yhdessä tulevaa tapahtumaa. Kaupunkiverstaalla on tiloja ja välineitä erilaisten neuvottelujen ja opastusten järjestämiseen. Tunnelman aisti kihelmöivänä, että täällä tapahtuu, että täällä on mahdollista tehdä, saada apua ja ehkä jotain odottamatontakin voi tapahtua. Ehkäpä juuri se oivallus, joka on vain odottanut sopivaa ajankohtaa pulpahtaakseen pinnalle.

Opiskelijoiden tavoitteena on kevään aikana perehtyä erityisesti ikääntyvien ihmisten kotona selviytymiseen, joka on Taiwanissa merkittävä haaste samoin kuin Suomessakin. Kaupunkiverstas antoi taiwanilaisille opiskelijoille ajatuksia ja ideoita, miten kirjasto voisi osaltaan edistää lähialueen yhteisöjen hyvää elämää. Kirjastoon on helppo tulla, eikä kukkaroakaan tarvitse olla ensimmäisenä kaivamassa esiin. Kirjaston palvelua myös arvostetaan, sekä perinteistä että uudenlaista toimintaa. Huoli kirjaston ja kirjastoammattien tulevaisuudesta oli havaittavissa myös taiwanilaisesta puheesta. Kirjastoalalla on meneillään muutos, jossa mietitään uudenlaisia toimintatapoja, palveluja ja tehtäviä.

Tämä muutos koskee myös meitä AMK-kirjastoja. Muutoksesta samoin kuin käyttäjien osallistumisesta palveluiden kehittämiseen sekä työn ilosta kaiken muutoksen keskellä puhutaan AMK-kirjastopäivillä kesäkuussa. Päivien aikana kuullaan, koetaan ja keskustellaan näistä aiheista.

AMK-kirjastopäivien yhteydessä järjestetään tutustumiskäynti Kaupunkiverstaalle 12.6. klo 17-17.45. Verstas sijaitsee keskeisellä paikalla Mannerheimintiellä, Lasipalatsin toisessa kerroksessa. Lasipalatsi sijaitsee lähellä Kiasmaa, jossa ilta jatkuu sujuvasti hyvän ruoan, juoman ja kollegojen seurassa.

Lisätietoa Kaupunkiverstaasta http://www.kaupunkiverstas.fi/kaupunkiverstas/

 

Teksti ja kuvat Hanna Lahtinen, Laurea-ammattikorkeakoulu

Kommentit

Jätä kommentti