Yhteistyötä työelämän toimijoiden kanssa - TAMKin kirjasto Mediapoliksessa

17.12.2015

Tampereen ammattikorkeakoulu
Tampereen ammattikorkeakoulussa (TAMK) opiskelee noin 10 000 opiskelijaa. TAMKilla on Tampereella kolme erillistä kampusaluetta (Pääkampus Kuntokadulla, Mediapolis Tohlopissa ja Musiikkiakatemia keskustassa). Päätoimista henkilökuntaa on 760 ja suoritettuja tutkintoja on vuosittain noin 2000. Koulutusvastuu kattaa seitsemän koulutusalaa (kulttuuriala, liiketalous, tekniikka, luonnonvara-ala, sosiaali- ja terveysala, matkailu- ja ravitsemisala, humanistinen ala). (Tampereen ammattikorkeakoulu 2015).

Tampereen ammattikorkeakoulun kirjasto- ja tietopalvelut
Kaikilla kolmella kampuksella on oma kirjasto. Henkilökuntaa kirjastolla on 20 ja rekisteröityjä asiakkaita n. 29 000. Painettuja niteitä on n. 83 000, e-kirjoja yli 135 000, paperisia aikakausilehtiä yli 400 kappaletta ja elektronisia lehtiä n. 145 000. Tämän lisäksi TAMKin musiikkiakatemian kirjastossa on noin 18 000 nuottia.


TAMKin Pääkampuksen kirjastoon on parin viimevuoden aikana yhdistetty rakenteellisten muutosten yhteydessä lukuisien pienempien toimipisteiden kirjastoaineistoa. Aikaisempien kaikkiaan 10 erillisen toimipisteen sijaan on kampuskirjastoja nykyään kolme. Fyysisiltä tiloiltaan, aineistomääriltään ja asiakasvirroiltaan ylivoimaisesti suurin on Pääkampuksen kirjasto.

Uudenlaista yhteistyötä eri toimijoiden kanssa
Tampereen Tohlopissa syksyllä 2014 aloittanut Mediapolis on suomalaisen tarinankerronnan ja digitaaliteollisuuden uusi keskus. Siellä luova ala ja teknologia yhdistyvät tavalla, mikä mahdollistaa median moderneja yhteistyöverkostoja, tuotantoja ja palveluja.

Kampuksen isäntänä toimii kiinteistöyhtiö Technopolis, jolle Yle myi Tohlopin kiinteistön v. 2012. Yle ja TV2 on edelleen Tohlopin vahva ja näkyvä vuokralainen studioineen ja monipuolisine tuotantoineen. Syksyllä 2015 kampuksella aloitti Tampereen Radio ja Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan keskus. Syksyn mittaan Mediapoliksen tiloihin on siirtynyt mm. Uusi Päivä –sarjan tuotanto. Tv:stä tuttuja siis vilisee!

Mediapoliksessa toimii myös yli 30 ict-alan ja sisällöntuotannon yritystä, monet näistäkin tv-tuotantojen parissa. Väkimäärältään suurimmat toimijat Mediapoliksessa ovat kuitenkin oppilaitokset Tampereen ammattikorkeakoulu TAMK (400 opiskelijaa) ja Tampereen ammattiopisto Tredu (100 opiskelijaa). Myös tiedeyliopistoilla on Mediapoliksessa tutkimustoimintaa ja innovaatioprojekteja.

 Mediapolis-yhteistyö aloitettiin vuonna 2012 Technopoliksen, TAMKin, Ylen ja Tampereen kaupungin ratkaisuna rakennemuutoksen vaatimaan keskittämiseen ja säästöihin sekä mediatalouden vahvistamiseksi paikkakunnalla. Samalla Länsi-Tampere on valittu kaupungin uudeksi kehittämisen alueeksi, jolla tavoitellaan alueelle monipuolista hyvinvointia ja houkuttelevuutta. Mediapolis on tässä hankkeessa mukana.

TAMKin medialan koulutus muutti Mediapolikseen lokakuussa 2014 Tampereen keskustasta Finlaysonilta (7 km) ja Virroilta (100 km). Paitsi että ops ja tilat ja toimintatavat olivat uudet, totuteltiin myös uusiin opiskelu- ja työkavereihin. Alku oli hieman sekavaa, sillä muutto toteutettiin nopeutetusti kesken lukuvuotta jokseenkin keskeneräisiin tiloihin. Säpinää riitti, kun tiloja remontoitiin, laitteita, luokkia ja studioita asenneltiin ja toimintoja suunniteltiin uusissa tiloissa.

TAMKin media-alan kirjasto muutti koulutuksen mukana Mediapolikseen. Kirjasto sai uudelta kampukselta 50 m2 tilan, joka oli aiemmin Finlaysonilla käytössä ollutta tilaa puolta pienempi. Muuttoa edelsi kokoelman tiivistäminen ja aineiston poistot. Kokoelma keskittyy nyt entistä tiukemmin vain median ja taiteen opinnoissa tarvittavaan aineistoon höystettynä oheismateriaaleilla. Muiden alojen aineisto tilataan sisäisillä kuljetuksilla pääkampuksen kirjastosta, josta varauksia kuljetetaan kahdesti viikossa.

Uudet tilat – alun haasteista kohti yhteistyöllä toimivaa kokonaisuutta
Uudessa toimipisteessä aloitettiin uudenlaisen konseptin kehittäminen. Kalusteita ja koneita ei aluksi kirjastossa ollut, niitä tilattiin ja haalittiin pikkuhiljaa. Kirjahyllyt ja kirjat oli kuitenkin saatu jo syysloman 2014 aikana muutettua, kuten myös lainausautomaatti, joten pikkuhiljaa peruslainaus saatiin käynnistettyä. Palautukset tosin piti ilmoittaa puhelimella muihin toimipisteisiin, kun palautukselle ei ollut asiakaspalvelussa konetta.

Mielenkiintoisia tilanteita aiheutti se, että kirjastotila oli avoin elokuvailmaisun opetustilaan. Kovaäänisten väkivaltaelokuvien katselu ja analysointi hirvitti informaatikkoa, toisaalta kirjaston satunnaiset äänet häiritsivät hiljaisten leffakohtausten kokemista. Joululoman aikana tilojen väliin onneksi ilmestyi väliseinä ja yhteiselo saatiin toimimaan. Opiskelijoiden ja elokuvaluokan sijoittuminen lähelle kirjastoa on tuonut opiskelijat alusta asti kirjastoon ja mahdollistanut läheisen kanssakäymisen. Erityisesti elokuvien lainaaminen on ollut vilkasta. Kun kirjastoaulaan saatiin kivat nojatuolit, opiskelijat siirtävät ne mielellään elokuvakatsomoonsa.

Hannele Timola siirtyi Mediapolis kirjastoon informaatikoksi toimittuaan 20 vuotta liiketalouden informaatikkona. Työskentely yksin toimipistekirjastossa edellytti uusia tapoja hoitaa asiakaspalvelua. Alusta asti oli selvää, että kirjaston tulee toimia pitkälti itsepalvelulla. Asiakkaat lainaavat pääasiassa itse aineistonsa lainausautomaatilla ja palauttavat lainat palautuslaatikkoon. Myös varattu aineisto ja kaukolainat noudetaan itse lainausautomaatin luota. Uusinnat hoituvat TAMK Finnassa, sähköpostitse tai puhelimitse. Pienessä toimipisteessä voidaan tietoja välittää helposti myös lappusten avulla. Ja aina on yhteydenoton päässä pääkampus, josta löytyy apu joko puhelimella, chatilla tai sähköpostilla.

Kirjaston säännöllisen arkiaukiolon klo 10 – 15 mahdollistaa myös se, että informaatikko työskentelee läheisessä yhteistyössä opinto- ja palvelusihteerin kanssa. Nämä kolme korkeakoulupalvelujen henkilökuntaan kuuluvaa jakaa yhteisen työhuoneen ja tuuraa toisiaan mahdollisuuksien mukaan. Kun esim. opintosihteeri on poissa, muut opastavat osaamisensa puitteissa ja antavat opiskelutodistuksia, opintosuoritusotteita, ateriatukikortteja ja matkatodistuksia. Kun informaatikko on poissa, muut avaavat kirjastotilan ja laittavat koneet päälle. Kirjastoasioissa voi aina ottaa yhteyttä pääkampukseen. Jos informaatikko on yli kaksi päivää poissa, pääkampukselta tulee Marjatta Ojala varalle palauttamaan aineistot ja hoitamaan muut välttämättömät kirjastotyöt.

Tiedonhakua, neuvontaa ja ohjausta on aina tarjolla, kun informaatikko on paikalla. Sisätyöaikaa ei Mediapoliksen avokonttorissa pysty järjestämään. Toisaalta asiakaspalvelun kysyntä ei ole ollut vuoden aikana niin vilkasta etteikö kaikkea olisi pystynyt hoitamaan sujuvasti. Palvelujen markkinointia tulee vielä lisätä, kunhan ensimmäinen toimintavuosi on kulunut ja on nähdään, miten toiminta lopulta sujuu uusien ja vanhojen TAMKilaisten ja uusien yhteistyökumppanien kesken.

Mediapoliksen muille toimijoille kirjastosta on viestitty kampuksen tiedottajan kautta. Itsetehty opaste ovessa on houkutellut YLEn toimijoita, yrittäjiä ja tredulaisen (Tampereen ammattiopisto) poikkeamaan kirjastossa. Ylen arkiston kanssa saatiin heti solmittua yhteistyösopimus, tosin yhteistoimintaa ei ole vielä paljon ehditty kehittämään. Toisinaan yleläiset saattavat käydä haastattelemassa ”kadun miestä” TAMKin kirjastossa, ja hauskaa apua on annettu eräälle tuotantoyhtiön edustajalle, joka tarvitsi mallia ja tarvikkeita (kalusteita ja poistolehtiä) kirjaston lavastamiseksi tv-sarjaan. Mukavaa on myös, kun Mediapoliksessa on TAMKin vieraita, heille yleensä esitellään pikku kirjastomme. Tamkilaiset ovat ylpeitä kirjastostaan!

Innokkaasti odotamme, miten Mediapolis kehittyy tavoitteiden mukaiseksi innovaatiokeskukseksi, jossa oppilaitokset, yritykset ja tuotantoyhtiöt luovat uusia yhteistyömalleja ja innovaatioita – ja miten TAMKin kirjasto sopii siihen mukaan!  www.mediapolis.fi.  

 

Kommentit

Jätä kommentti