Yliopiston palveluja Kajaanin ammattikorkeakoulun kirjastosta

14.04.2014

Kajaanin opettajankoulutuslaitoksen kirjasto sulkeutui opettajankoulutuksen lakkautuksen myötä. Yliopistokirjastopalvelujen lakattua ammattikorkeakoulun kirjasto on ottanut tehtäväkseen palvella Oulun yliopiston Kajaaniin jääviä yksiköitä.

Kajaanin yliopistokeskuksen kirjasto sulki ovensa perjantaina 14. kesäkuuta 2013 ja ensimmäiset yliopistokirjaston asiakkaat ilmestyivät kyselemään yliopiston kirjoja Kajaanin ammattikorkeakoulun kirjastosta heti seuraavana maanantaina.  Siinä vaiheessa yliopistolta siirretyt noin 4200 kirjaa olivat vielä siirtämättä tietokantaan, mutta ne olivat jo kauniisti paikallaan yliopistolta tuoduissa hyllyissä, jotka kohosivat korkeina ammattikorkeakoulun matalampien hyllyjen keskellä. KAMKin kirjastoon siirrettiin varhaiskasvatusta, koulutusta ja psykologiaa käsitteleviä teoksia. Näiden alojen opetus jatkuu Kajaanissa aikuiskoulutuskeskus AIKOPAn kautta, jossa tällä hetkellä opiskelee mm.  23 varhaiskasvatuksen pääaineopiskelijaa. Lisäksi aineistoa ja palveluita tarvitsevat CEMIS-Oulun tutkijat, joita Kainuuseen jäi noin 80 henkilöä. CEMIS-Oulu käsittää mittaustekniikan ja analytiikan toimintoja Kajaanin yliopistokeskuksessa. Kirjastossa on käytettävissä kaikille asiakkaille yksi tietokoneasema, jolta on pääsy Oulun yliopiston eri alojen elektronisiin aineistoihin.

Myös Kajaaniin jääneet opettajankoulutuksen graduvaiheen opiskelijat löysivät pian tiensä ammattikorkeakoululle. Muutama otti jopa suoraan yhteyttä rehtoriin ja kysyi mahdollisuutta käyttää kirjaston tiloja opinnäytetyönsä viimeistelemiseen. Ahkerimmat ovatkin työskennelleet kirjaston atk-luokassa viime kesästä tänne saakka.

Vaikka Oulun yliopiston kirjaston palvelupiste Kajaanissa on pieni, on yhteistyökuvioiden ja -käytäntöjen hiominen kirjastojen välillä vaatinut aikaa ja kärsivällisyyttä puolin ja toisin. Tosin kanssakäymistä on helpottanut se, että yhteistyötä kirjastojen välillä on tehty jo aikaisemmin, ja käytäntöjä on jo aiemmin yhtenäistetty mm. maksujen osalta.

Molempien organisaatioiden asiakkailla on mahdollisuus pyytää kirjoja lainaksi Oulusta. Ammattikorkeakoulun opiskelijat tekevät pyynnöt yhteislainapyyntöinä ja yliopiston opiskelijat sekä henkilökunta voivat tehdä aineistopyynnöt suoraan OULA-tietokantaan. Kirjalainojen kuljetus tapahtuu KAMKn ja Oulun yliopiston kirjaston välillä kolme kertaa viikossa. Aluksi olikin tarkkuutta vaativaa, kun kirjastojen välillä kulki kaukolainoja, yhteislainoja ja aineistopyyntöjä myös vanhan toimipisteen ajalta. Lisäksi KAMKissa kirjat lainattiin aluksi kuiteilla, joten kirjan palautuessa piti tarkistaa KAJAKKI, OULA ja kuittilainat. Nyt on jo päästy vähän selkeämpään tilanteeseen, mutta edelleen vaatii tarkkuutta erottaa erityyppiset lainat toisistaan.  

Töitä tehdään ristikkäin organisaatioiden välillä. KAMKssa työskentelevä osa-aikainen Oulun yliopiston informaatikko osallistuu asiakaspalveluun ja tiedonhankinnan opetusta järjestetään yhteistyössä niin ammattikorkeakoulun kuin yliopistonkin asiakkaille.  KAMKin henkilökunta vuorostaan palvelee yliopiston asiakkaita. Lisäksi tarvittaessa on mahdollisuus käyttää esim. erikoistuneiden tieteenalainformaatikkojen palveluja Oulusta.

Yhteistyösopimus Oulun yliopiston kirjaston palvelujen tarjoamisesta Kajaanin ammattikorkeakoulun kirjaston kautta on voimassa 31.7.2014 asti.  Koska Oulun yliopiston toiminta jatkuu Kajaanissa AIKOPAn ja  CEMIS-Oulun kautta, yliopiston kirjastopalveluille Kajaanissa on suuri tarve. KAMKN kirjastoon yliopistokeskuksen kirjastosta siirtynyt osa-aikainen informaatikko Hilkka Axelsen jää syksyllä eläkkeelle, joten mietittävää riittää miten palvelut jatkossa järjestetään. Kysyntää niille kyllä on!

Syksyllä järjestimme tiedonhakijoille avoimien ovien päivän yhteisiin palveluihin tutustumista varten. Kahvitarjoilun lomassa esittelimme uusia ja entisiäkin palveluitamme.

Kuvassa keskellä Oulun informaatikko Hilkka Axelsen, vasemmalla Aikopan koulutussihteeri Saara Korhonen ja oikealla johtaja Tuula Honkanen.

 

Kirjoittajat:  Hilkka Axelsen, informaatikko Oulun yliopiston kirjasto ja Riitta-Liisa Karjalainen kirjastonjohtaja Kajaanin ammattikorkeakoulun kirjasto

Kommentit

Jätä kommentti