Kreodi arkisto


 Etusivu

 Artikkelit

 Lehdet

 Kirjoittajat

 Haku



Kreodi  4 / 2000 

 Lähikuvassa


"Mitä sisältöjä FinELibin kautta on saatavilla, millä hinnalla ja millä ehdoilla" - Lähikuvassa Pirjo Nironen 

Marja Widenius

  

Viimeisten kuukausien aikana ammattikorkeakoulukirjastoissa on saatu paljon Kansalliseen elektroniseen kirjastoon (FinELib) liittyvää sähköpostia. Viestien lähettäjä on Helsingin yliopiston kirjastossa suunnittelijana työskentelevä Pirjo Nironen, jonka tehtävänä on koordinoida ammattikorkeakoulujen, tutkimuslaitosten ja yleisten kirjastojen FinELib-aineistohankintaa. Aineistohankintojen koordinoinnin lisäksi Pirjon tavoitteena on kehittää FinELibin palvelutoimintaa yhteistyössä em. organisaatioiden kanssa.

- Paitsi että tiedotan ajankohtaisista asioista ammattikorkeakoulujen FinELib-yhdyshenkilöille - yrittäen kuitenkin pitää mielessä infoähkyn vaarat! - minuun otetaan yhteyttä monenlaisissa kysymyksissä.

Pirjo toteaakin, että aiheiden kirjo vaihtelee FinELibin aineistojen sisällöistä teknisiin ongelmiin. Myös erilaiset menettelytapakysymykset kuten aineistokonsortioihin liittyminen tai maksumenettelyt ovat yleisiä keskustelun aiheita.

- Voin kiteyttää yhteydenototot aika pitkälti lauseeseen "Mitä sisältöjä FinELibin kautta on saatavilla, millä hinnalla ja millä ehdoilla."

Pirjo Nironen pitää työstään ja hän kokee haasteellisena varsinkin pitkäjänteisyyttä vaativan lisensiointiprosessin, joka edellyttää sekä yksityiskohtaista tiedon hallintaa että laaja-alaista näkemystä. Pirjon pitää ymmärtää mm. lisenssipolitiikkaa ja tuntea yhteistyökumppaninsa. Erityisesti kansainväliset kontaktit palveluiden tarjoajiin ja muiden pohjoismaiden FinELibiä vastaavien hankkeiden henkilöstöön tekevät työn antoisaksi. Myös markkinointi, tiedottaminen ja yhteistyön kehittäminen ovat osa Pirjon työtä. FinELib esimerkiksi järjestää vuoden 2001 marraskuussa kansainvälisen ECOLC-konferenssin (European Coalition of Library Consortia).

Ammattikorkeakoulukirjastot tuttuja

Pirjo tuntee ammattikorkeakoulukirjastojen verkoston; vuosina 1997-2000 hän on ollut aktiivisesti kehittämässä nykyisen Espoon-Vantaan ammattikorkeakoulun Espoo-instituutin kirjastoa. Ammattikorkeakoulukirjastojen tavoitteet ja toimintatavat ovat tuttuja. Pirjo viittaakin ajankohtaisiin ammattikorkeakoulu-uudistukseen liittyviin teemoihin kuten pedagogiikkaan, jossa korostuu itsenäinen opiskelu, opiskelun ja harjoittelun vuorotteluun, vieraskieliseen oppimiseen ja tiedonhankintataitoihin. Näiden ammattikorkeakoulutuksen keskeisten muutosten ymmärtämisen lisäksi olemassa olevat kontaktit ja verkostot antavat nykyiselle työlle hyvän pohjan.

Koulutukseltaan Pirjo Nironen on elintarviketieteiden maisteri (ETM). Informaatikon pätevyyden hän on hankkinut Tietopalvelun ja tietoresurssien hallinnan kurssilla silloisessa TKK Täydennyskoulutuskeskuksessa. Pirjo kouluttautuu edelleen ja osallistuu parhaillaan Professional Development (PD) -koulutusohjelmaan TKK Koulutuskeskus Dipolissa keskittyen erityisesti aikuiskasvatukseen, viestintään ja knowledge management -ajatteluun. Kirjasto- ja tietopalvelualan tehtävissä Pirjo on työskennellyt muun mm. Kauppalehdessä, Suomen Punaisen Ristin Veripalvelussa ja Espoon seudun ammattikoulutusyhtymässä.

Elektroniset aineistot ovat käytettävissä 24 tuntia vuorokaudessa

Pirjo kertoo, että FinELibin aineistohankintaesitykset saadaan seitsemältä tieteenaloittaiselta asiantuntijaryhmältä, joissa kussakin on myös ammattikorkeakoulujen edustajia. Tänä syksynä on saatu esitykset vuoden 2002 uusiksi aineistoiksi. Ryhmien esitykset sisältävät niin ammattikorkeakoulujen, tutkimuslaitosten kuin yliopistojenkin preferoidut hankintaehdotukset. Tällä menettelyllä pyritään takaamaan kaikkien yhtäläiset vaikutusmahdollisuudet aineistojen valinnassa. Neuvottelut palvelun tarjoajien kanssa pyritään aloittamaan korkeimman sijaluvun saaneista aineistoista, mutta esimerkiksi saman aineiston esiintyminen useamman ryhmän listalla alemmillakin sijaluvuilla voi nostaa aineiston merkittävyyttä.

FinELib-konsortion kautta hankitut elektroniset aineistot ovat käytettävissä 24 tuntia vuorokaudessa, mikä mahdollistaa sujuvan etäkäytön. Aineistot soveltuvatkin erinomaisesti itsenäisen oppimisen tueksi. Mikäli HSTYA (=henkilön sähköinen tunnistaminen yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa) otetaan käyttöön, verkkoaineistojen etäkäyttö helpottuu entisestään.

Pirjo toteaa, että ammattikorkeakoulut ovat ottaneet ennakkoluulottomasti käyttöönsä uutta ja ammattikorkeakouluissa on jo totuttu käyttämään FinELib-konsortion kautta hankittua aineistoa. Pirjo kannustaa ammattikorkeakoulukirjastoja myös vaalimaan hyvää keskinäistä yhteistyötään sekä erityisluonnettaan ja -osaamistaan kansallisessa kirjastoverkossa muitakaan yhteistyökontakteja unohtamatta.

Pirjo kaipaa palautetta

Vuorovaikutus ammattikorkeakoulujen - lähinnä niiden FinELib-yhdyshenkilöiden - kanssa on sujunut erittäin hyvin. Pirjo toivookin, että tämä kokemus olisi molemminpuolinen. Palaute ammattikorkeakouluilta risuine ja ruusuineen on tärkeää muotoutumassa olevan työnkuvan kehittämisessä. Koska Pirjo toivoo voivansa jatkossa keskittyä palvelutoiminnassa enemmän myös kehittämistyöhön, hän kaipaa kentältä myös uusia raikkaita ajatuksia ja ideoita.

Uutta näkökulmaa tarjoavan työn lisäksi Pirjoa lähellä ovat taiteet, erityisesti runous ja musiikki, mutta myös kuvataide. Kaiken kaikkiaan kulttuuri poikkitieteellisine ja -taiteellisine virikkeineen on innoituksen lähde.



Marja Widenius, kirjastonjohtaja, Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu, marja.widenius@tokem.fi 

 

 




 Etusivu

 Artikkelit

 Lehdet

 Kirjoittajat

 Haku