Kreodi arkisto


 Etusivu

 Artikkelit

 Lehdet

 Kirjoittajat

 Haku



Kreodi  3 / 2001 

 Artikkelit


Voyager ja me - Turun ammattikorkeakoulun kirjaston Voyager-projektin tilannekatsaus 

Marja Anttonen
Olavi Palin

  

Turun ammattikorkeakoulun kirjastoon valittiin selvitystyön tuloksena VTLS-järjestelmä vuonna 1998. VTLS oli, ja aluksi myös Voyager, käytössä vain neljässä Turussa sijaitsevassa kirjastoyksikössä. Turun ulkopuoliset kuusi kirjastoyksikköä siirtyvät alustavan suunnitelman mukaan Voyageriin parin seuraavan vuoden aikana. Muissa Turun ulkopuolisissa kirjastoyksiköissä on käytössä erilaisia kirjastojärjestelmiä. Marja Anttonen ja Olavi Palin pohtivat Voyager-projektia ja sen etenemistä.

Linnea2-sopimus

Turun AMK:n kirjasto on liitännäisjäsen yliopistokirjastojen Linnea2-konsortiossa. Kirjasto allekirjoitti sopimuksen liittymisestä Linnea2-konsortioon 15.6.2001. Sopimukseen sisältyy kirjaston liittymismaksu ja korvaus Sun E10000-palvelimen käytöstä.

Koulutus

Koulutusta Voyagerista ja sen toiminnoista on Endeavorin puolelta saatu elokuusta 2000 lähtien. Ensin oli kahden päivän orientoiva koulutus ja helmikuussa 2001 neljän päivän koulutus, jossa esiteltiin Voyagerin erilaisia toimintoja. Molempiin koulutuksiin on osallistunut viisi henkilöä Turun AMK:n kirjaston henkilökunnasta. Periaatteena on ollut, että Endeavor kouluttaa kirjaston sisälle omia kouluttajia.

Kirjaston sisäistä koulutusta onkin järjestetty kirjaston henkilökunnan niille jäsenille, joiden yksiköt ottivat Voyagerin käyttöön syyskuussa 2001. Koulutusta järjestettiin kahdessa erässä: huhtikuun 2001 alussa Voyagerin toimintoja esittelevä, parin työpäivän pituinen jakso, ja toukokuussa toinen jakso, joiden aikana tehtiin harjoituksia ja tutustuttiin entistä tarkemmin perustoimintoihin. Henkilökunta on myös itsenäisesti harjoitellut toimintoja työpisteissään, ja keskustellut eri yhteyksissä havainnoistaan. Sisäisen koulutuksen tarvetta oli edelleen myös elo-syyskuussa. Tulevaa koulutustarvetta on varmaankin sekä valtakunnallisella että paikallisella tasolla. Harjoitustietokanta Turun AMK:n kirjaston käytössä on ollut marraskuusta 2000 lähtien.

Tuotantoajot

Turun ammattikorkeakoulun kirjaston tuotantoajot Voyager-kirjastojärjestelmään aloitettiin heinäkuun lopussa 2001. Ensimmäinen ajo oli bibliografisten tietueiden ja nidetietueiden ajo eli bibload. Ajo tehtiin 25.7.2001. Bibliografisten tietueiden extract eli poiminta VTLS-tietokannasta tehtiin kuukautta ennen ajoa. Tämän jälkeen tietokantaan ei voitu luetteloida uusia tietueita ennen ajojen valmistumista. Asiakasajo tehtiin elokuun alussa ja myöhästymismaksuajo 28.8. Viimeinen ajo, laina-ajo, tehtiin viikolla 35. Atk-lainaus oli pysähdyksissä 16.8. - 3.9 ja kirjaston eri yksiköt toimivat tänä aikana kuittilainaus- tai lukusaliperiaatteella.

Ajot olivat myöhässä noin viikon, mikä osaksi johtuu bibloadin hyväksymisen lykkääntymisestä. Syynä lykkääntymiseen oli se, että tehtyihin kysymyksiin ei saatu aluksi tyydyttäviä vastauksia. Sama ongelma on ollut monella muullakin kirjastolla. Toisena syynä viivästymiseen ovat olleet Endeavorin Voyagerin projektivastaavan yllättävät vaihtumiset. Kaiken kaikkiaan yhteydenpito ja viestintä Endeavorin kanssa on Turun AMK:n kirjaston mielestä sujunut melko hyvin ja nopeasti. Samoin Linnea2-palveluilta saatu tuki ja muu viestintä on ollut suureksi avuksi. Ajot ovat menneet pääpiirteissän hyvin, eikä suuria ongelmia ole ilmennyt.

Laitteistojen uusiminen

Kirjastoyksiköissä on käytössä 3M-suojausjärjestelmiä ja MikroVäylän itsepalvelulainausautomaatteja, joihin on hankittu Voyager-ohjelman vaatimat päivitykset ja lisälaitteistot.

Voyager-työryhmä

Kirjaston Voyager-työryhmä, johon kuuluvat projektisuunnittelija, systeemivastaava sekä kirjastoyksiköistä vastaavat informaatikot ja luettelointia koordinoiva informaatikko, on kokoontunut melko tiheään, elo-syyskuussa noin kerran viikossa, minkä lisäksi tietokannan määrityksiä ja asetuksia ovat miettineet tiettyihin osa-alueisiin erikoistuneet henkilöt yhdessä systeemivastaavan kanssa. Yhdessä on pohdittu mm. asiakasryhmiä ja tilastointiryhmiä, jotka rakentuvat Voyagerissa eri tavalla kuin VTLS:ssä. Tilastointiryhmien pääryhmät on Linnea2:n tilastointityörukkasen suosittelemana integroitu niin, että tiedot voidaan kerätä suoraan Tieteellisten kirjastojen yhteistilastoon.

Voyager-työryhmä työskentelee suhteellisen epämuodollisesti prosessoimalla asioita. Päätöksiä tehdään 'hyvässä järjestyksessä', mutta asioihin voidaan palata myöhemmin, jos joku on huomannut uusia näkökulmia. Keskustelu on vapaamuotoista, ja kokoukset saattavat olla 'äänekkäitäkin'. Asioita pohditaan pienryhmissä, joskin pienryhmien muodostumista on rajoittanut henkilökunnan vähäisyys. Linjaukset ja merkittävät päätökset tehdään suuremmassa ryhmässä.

Pääperiaatteena on pidetty entisten, VTLS-järjestelmässä olleiden linjausten pitämistä ennallaan, koska niihin ollaan suurelta osin oltu tyytyväisiä. Työryhmän kokouksia on ollut tähän mennessä kaksitoista. Koko kirjaston henkilökunta - myös Turun ulkopuolisten kirjastoyksiköiden henkilökunta - saa sähköpostijakeluna työryhmän pöytäkirjat. Osa henkilökunnasta on ollut Voyageriin liittyen kovin kiireistä ja ehkä stressaantunuttakin, mutta toisaalta ollaan oltu innostuneita uudesta järjestelmästä.

Ajot olivat valmiita syyskuun alussa pienestä myöhästymisestä huolimatta. Voyagerin 'oikeaan' käyttöön saatiin lupa tämän jälkeen, joskin testaus ja ohjelmien toimivuuden tarkastelu on vielä kesken. Tähän on varattu Voyager-sopimuksen mukaan 5 + 60 työpäivää viimeisen ajon valmistumisesta (hyväksymisestä) lähtien.

ATK-lainaus Voyagerilla aloitettiin 4.9.2001 aamupäivällä. Myös luettelointi, uusien asiakastietueiden syöttö jne. Voyageriin on alkanut syyskuun alkupuolella. Ongelmia on ilmennyt, mutta niihin on toistaiseksi löytynyt vastaus. Koska järjestelmä on uusi ja osin toiminnot vielä puutteelliset, tuntuu sen käyttö luonnollisesti monelta osin hankalalta ja kankealta. Tavallaan lohduttavaa on ollut kuulla tiedekorkeakoulujen taholta, että 'juuri tällaista ongelmallista se oli silloinkin, kun VTLS otettiin käyttöön'.

PS. Katso myös ajankohtaisuutinen Mikki-kirjaston avajaisista.



Marja Anttonen, johtava informaatikko, Turun ammattikorkeakoulun kirjasto, marja.anttonen@tuamk.fi
Olavi Palin, projektisuunnittelija, Turun ammattikorkeakoulun kirjasto, olavi.palin@tuamk.fi 

 

 




 Etusivu

 Artikkelit

 Lehdet

 Kirjoittajat

 Haku