Kreodi arkisto


 Etusivu

 Artikkelit

 Lehdet

 Kirjoittajat

 Haku



Kreodi  4 / 2001 

 Onnittelut


Haaga Instituutin kirjastolle laatupalkinto 

Silja Saalasvuo

  

Haaga Instituutin ammattikorkeakoulun Haaga Instituutin yksikössä jaetaan vuosittain laatupalkinto työryhmälle, joka on kyseisen vuoden aikana tehnyt merkittävää tulosta laadun kehittämisessä, ja jolla on näkyvää merkitystä Haaga Instituutin kokonaislaadun parantumiselle. Vuoden 2000 laatupalkinto jaettiin Haaga Instituutin kirjastolle. Kirjastonjohtaja Silja Saalasvuo pohtii palkitsemisen taustoja.

Haaga Instituutissa toimii laatutyöryhmä, jossa on jäseniä Haaga Instituutin eri henkilöstöryhmistä. Tämä raati tekee ehdotukset ja päätöksen laatupalkinnon saajista yhteisymmärryksessä. Perusteina on, että laadun parantaminen on ilmeisen näkyvää myös muille.

Kirjasto järjesti kokoelmansa uudelleen kesällä 2000, tarkensi hyllyluokitustaan ymmärrettävämmäksi asiakkaille ja teki paremmat opasteet. Samalla poistettiin huonokuntoisia ja vanhentuneita teoksia. Kirjaston asiakkaat havaitsivat konkreettisen muutoksen, koska tälle työlle ei ole ollut aikaa moneen vuoteen.

Kirjasto on skarpannut myös omien sisäisten menettelyohjeidensa parantamisessa, minkä pitäisi näkyä tasalaatuisemmassa työssä. Menettelyohjeita on pyritty yhtenäistämään Haaga Instituutin ammattikorkeakoulun eri yksiköiden kesken, vaikkakaan tämä ei näy laatupalkinnon kriteeristössä.

'Tulee silloin tällöin miettineeksi, mitä se kirjaston laatu on?'

Silja Saalasvuo: 'Asiakkaiden kokema laatu on luultavimmin täysin erilaista kuin, mitä me itse kirjastossa mittaamme laatuna. Toisaalta eri asiakkaat kokevat myös laadun eri tavoin. Käyttäjäkyselyissä kirjastot saavat yleensä erinomaisia arvioita mm. siitä, että palvelut ovat ilmaisia. Ne myös koetaan pääosin positiivisina. Arvioihin on helppoa myös vaikuttaa; mitä enemmän kurssikirjoja on tarjolla, sitä paremmat arviot. Valituksia tulee tilojen riittämättömyydestä, melusta, huonosta ilmasta, jne. Nämä seikat olisi ratkaistavissa muilla tavoin kuin kirjastoammatillisesti.'

'Kirjaston laadun heikkous alkaa näkyä pidemmän aikavälin jälkeen'

Silja Saalasvuo: 'Kokoelmat ovat vanhentuneita ja epärelevantteja, niiden järjestys on liian monimutkainen, kirjat ovat hukassa tai eivät kierrä tarpeeksi nopeasti. Toisaalta asiakas valittaa näistä asioista harvoin, sillä hän kuvittelee, ettei osaa itse käyttää kirjastoa tarpeeksi hyvin. Tästä syystä me Haaga Instituutin kirjastossa panostimme juuri tähän asiakkaalle konkreettisesti näkyvään laatuun.'

'Mitähän mieltä joku tehokas liikkeenjohdon konsultti olisi sähköisistä palveluistamme?'

Silja Saalasvuo: 'Mietin joskus, että jos joku tehokas liikkeenjohdon konsultti tekisi perusteellista laatukartoitusta kirjastojen palveluista, mitähän mieltä hän olisi esimerkiksi sähköisistä palveluistamme. Niihin uhrataan melkoisesti resursseja ja kuitenkin asiakkailla on elektronisista kokoelmista suhteellisen vähän tietoa, niitä ei käytetä tarpeeksi suhteessa resursointiin. Eikö se ole tietyllä tapaa elektronisten kokoelmien huonoa esillepanoa, järjestämistä, markkinointia, laadutonta toimintaa? Tässä palaankin taas lempiaiheeseeni. Keskitymmekö työssämme oikeisiin asioihin, priorisoimmeko voimavaramme oikein? Tämä on vaikea tasapainoilun alue. Jos keskitymme vain hyvään jokapäiväiseen kontaktipalveluun, saamme varmaan erittäin hyvää palautetta, mutta pitemmällä aikavälillä tämä merkitsee kokoelmien ja niiden löytyvyyden rapistumista ja niiden perusteellahan me toimimme. Kellään ei liene ylimääräistä työvoimaa.

'Olemme tietysti ylpeitä omasta laatupalkinnostamme'

Silja Saalasvuo: 'Olemme Haaga Instituutissa tietysti ylpeitä omasta laatupalkinnostamme, koska tiedämme, että olemme tehneet sen eteen ylimääräisiä ponnisteluja. Laatupalkinto jaetaan joka vuosi koko talon vuosittaisissa pikkujouluissa, joiden teema oli viime vuonna 70-luku. Anu Hirvonen ja Kirsi Uimonen ottivat vastaan ammattikorkeakoulun rehtori, toimitusjohtaja Antti Hallin luovuttaman vuoden 2000 laatupalkinnon, sillä olin pikkujoulujen aikaan - jälleen kerran - pitkällä seikkailumatkalla maailmalla, tällä kertaa Meksikossa ja Venezuelassa, jossa sain ilokseni tiedon palkinnosta sähköpostiviestejä lukiessani.'

Haaga Instituutin kirjasto- ja tietopalvelu on ollut tasaisen laadukas myös tänä vuonna laatupalkinnon innoittamina. Ja saakin nähdä mitä pukki tuo tulevissa pikkujouluissa?



Silja Saalasvuo, kirjastonjohtaja, Haaga Instituutin ammattikorkeakoulu, silja.saalasvuo@haaga.fi 

 

 




 Etusivu

 Artikkelit

 Lehdet

 Kirjoittajat

 Haku