Kreodi arkisto


 Etusivu

 Artikkelit

 Lehdet

 Kirjoittajat

 Haku



Kreodi  1 / 1999 

 Ajankohtaista


Puolen Suomen ammattikorkeakoulujenkirjasto- ja tietopalveluväki koolla Oulussa 15.1.1999 

Pirkko Pietiläinen

  

Ammattikorkeakoulujen kirjastot siirtyvät vuoden alusta yhteiseen tilastointitapaan yliopistojen kirjastojen kanssa. Aiheen tiimoilta järjestettiin tilaisuudet Oulussa ja Turussa. Pohjoisten ammattikorkeakoulujen väki kokoontui Ouluun ja eteläisemmät Turkuun. Oulussa opettajat olivat Helsingin yliopistosta Marit Olander, Oulun yliopistosta Eila Tapio ja Oulun seudun ammattikorkeakoulusta Pirkko Rantamäki.

Käyttäjien tarkempi tilastointi tapahtuu joka kolmas vuosi, ja tänä vuonna on se vuosi, jolloin korkeakoulukirjastoissa asioivien pitää kuutena päivänä olla valmis kertomaan mistä organisaatiosta ovat. Muut tilastot kirjastot kaivavat atk-tiedostoistaan. Kaikki tähtää tietysti kirjastoissa tehtävän laatutyön taustamateriaaliksi - oikeat päätökset edellyttävät oikeita taustatietoja.  



Päivän antia

Marit Olander Helsingin yliopiston kirjastosta luennoi aiheesta Tieteellisten kirjastojen yhteistilastointi sekä aiheesta Kävijöiden taustaorganisaation otantaselvitys. Hän esitteli ja demonstroi tiedonkeruuohjelman käyttöä. Kuulijoille jaettu monistesalkku käytiin läpi. Syntyneessä vilkkaassa keskustelussa saatiin osaan kysymyksiä heti vastaus, osaan Marit Olander lupasi palata keskusteltuaan asiasta Helsingissä.

Tilastojen kokoaminen Oulun yliopistokirjastossa ja siihen liittyvät ongelmat olivat Eila Tapion aiheena (ks. http://kirjasto.oamk.fi/html/tilastokoulutus.html ). Tapio lupautui lähettämään läsnäolleille Oulun yliopiston kirjaston käyttönsä kehittämän Excel-pohjan samoin kuin sillä OYK:ssa viime vuonna kerätyn tilaston.

Pirkko Rantamäki kertoi ammattikorkeakoulukirjaston käytännön kokemuksia osallistumisesta tieteellisten kirjastojen yhteistilastointiin Oulun seudun Ammattikorkeakoulussa terveysalan kirjastossa.

Keskusteluissa tuli esille mm. uusien elektronisten aineistojen tilastoinnin vaikeus, ammattikorkeakoulujen opiskelijamäärien viralliset tilastot, valtakunnallinen ISO 2789-tilastointistandardin tiimoilla tehtävä työ, mahdollinen ammattikorkeakouluille tehtävä oma tilastolomake sekä tutkija Jorma Niemitalon kokemukseen perustuva näkökulma tilastojen
vertailtavuudesta.

Monistesalkku osallistujille sisälsi seuraavat:
tillom.doc 12 s. Suomen tieteellisten kirjastojen yhteistilasto vuodelta_
tilohje.doc 14 s. SUOMEN TIETEELLISTEN KIRJASTOJEN YHTEISTILASTO / TILASTOLOMAKKEEN TÄYTTOHJEET
levyohje.doc 9 s. Keruuohjelman käyttöopas
erillOTA.doc 1 s. ASIAKASKUNNAN JAKAUMA

(Nämä löytyvät myös sivulta http://renki.helsinki.fi/hyk/kt/yhteistilasto.html kohdasta Tilastolomakkeet ja keruuohjelma sekä tilohjeo.doc 2s. Otantatutkimusten ohjeet (Marja Anttosen mailista 8.1.99 amkbib-listalle). Paikan päällä jaettiin monisteet Ammattikorkeakoulujen tilastokoodit 15.1.1999 (ks. sivu http://renki.helsinki.fi/hyk/kt/koodit.html#Ammattikorkeakoulujen) ja OAMK:n käyttämät lomakkeet Käyttäjäkunnan jakauma 18.1.1999 ja Yhteydenotot kirjastoon 18.1.1999.


Pirkko Pietiläinen, kirjaston kehittämisjohtaja, Oulun seudun ammattikorkeakoulu, pirkko.pietilainen@oamk.fi 

 

 




 Etusivu

 Artikkelit

 Lehdet

 Kirjoittajat

 Haku