Se oli keskimääräistä hiljaisempi perjantai-iltapäivä erään kohtalaisen suuren kaupunginkirjaston tietopalveluosastolla. Istuin tiskin takana ja kuuntelin kuinka aivan työpisteeni yläpuolelle ripustettu seinäkello tikitti hiljaa. Tietokoneen tuulettimen tasaisen unelias hurina sekoittui kellon nakutukseen. Naputtelin tiskiä sormillani tapaillen Satisfactionin kitarariffiä. Yhtään asiakasta ei näkynyt. Iltavuorosta oli tulossa kuolettavan tylsä.
Olin juuri heittämässä kirveeni järveen kun ensimmäinen asiakas ilmaantui näköpiiriini. Vaaleaan kesämekkoon sonnustautunut tyttö oli nuori, tuskin paljoakaan yli kahdenkymmenen. Hänellä oli sievät, herkkäpiirteiset kasvot ja vaaleat hiukset, jotka laskeutuivat vallattomasti ryöpsähdellen yli olkapäiden. Hän oli juuri sellainen kaunotar, jollaisen saattaa nähdä illastamassa huippuravintolassa televisiojulkkiksen tai huippu-urheilijan seuralaisena, muttei koskaan laittamassa ruokaa omassa keittiössään. Tytön silmät olivat kirkkaat ja syvänsiniset kuin Välimeri matkailuesitteiden sivuilla, ja mikä parasta, niissä loisti sammumaton tiedonjano.
Tervehdin häntä kohteliaasti hymyillen. Minua ei pidetty aivan turhaan asiakaspalvelun rautaisena ammattilaisena, joka pystyi hoitelemaan vaikeimmat asiakkaat tyynen rauhallisesti ja saamaan heiltä vielä velkasaldon tyhjentämiseen tarvittavat rahat vailla sen suurempia ongelmia. Välillä lempeät sanat eivät olleet auttaneet, vaan oli turvauduttava kovempiin otteisiin: lyhyen työhistorian aikana olin joutunut laittamaan parikin asiakasta lainauskieltoon. En ollut ylpeä siitä, päinvastoin, mutta välillä kirjastovirkailijan on tehtävä mitä kirjastovirkailijan on tehtävä.
Tyttö vastasi tervehdykseen hymyllä, jota taiteellinen sielu olisi voinut kuvata tuhansin erilaisin laatusanoin ja runollisin metaforin sortumatta minkäänlaiseen liioitteluun, mutta ajan ja tilan puutteen vuoksi tyydyn toteamaan että se oli hurmaava. Se oli juuri sellainen hymy, joka olisi saanut jokaisen talon miespuolisen kirjastovirkailijan menemään alimpaan varastoon ja noutamaan minkä tahansa homeen vihertämän ja lainauskieltoon joutuneiden asiakkaiden runteleman kirjan vain nähdäkseen tuon hymyn uudestaan noilla kauniilla kasvoilla.
Mielenkiintoni heräsi välittömästi
Tyttö istahti pienelle puiselle jakkaralle, vilkaisi pari kertaa ympärilleen ikään kuin varmistuakseen ettei kukaan ollut kuulemassa ja kuiskasi aavistuksen verran käheällä äänellä:
- Tarvitsisin tietoa sepistä.
Mielenkiintoni heräsi välittömästi. En osannut kuolemaksenikaan arvata, mihinkä tuollainen hento, suloinen tyttölapsi mahtoi tarvita tuollaista tietoa, mutta päätin ottaa siitä selvää hakuhaastattelussa. Kumarruin aavistuksen verran eteenpäin.
- Mielenkiintoista. Minkälaista tietoa etsiskelet?
- En tarkalleen ottaen tiedä, hän sanoi. - Jotakin työvälineistä.
- Siis vasaroista, peltisaksista ja sen sellaisista?
- Aivan. Mukana voisi olla myös kuvia ja tietoa itse työprosessista.
- En halua olla mitenkään utelias, mutta hakua helpottaisi suunnattomasti tieto siitä, mihin aineistoa tarvitset. Teetkö esitelmää?
Tyttö punastui hieman.
- Ei, vaan olen hankkimassa sepän välineitä ja haluaisin tietään niistä kaikkea mahdollista.
- Ok, lienee parasta lähteä aivan perusteista liikkeelle. Millä kielellä haluat aineistosi?
Tyttö siveli epävarman näköisenä korkeita poskipäitään ja hetkisen mietittyään totesi olevansa sen verran huono kielissä, ettei voisi ottaa vastaan muuta kuin suomenkielistä materiaalia. Nyökkäsin, kirjoitin "suomenkielistä aineistoa" pienen sinikantisen muistilehtiöni yläreunaan ja tunsin itseluottamukseni alkavan rapistua. Ainoastaan toiseen kotimaiseen keskittyminen rajasi hakua melko tuntuvasti ja vähensi mahdollista osumajoukkoa raskaalla kädellä.
Tiesin nyt tehtäväni
- Sepistä on vuosien saatossa kirjoitettu paljon. Onko sinulla aikaisempaa aineistoa aiheesta?
Tyttö pudisti päätään. En ollut asiasta aivan varma, mutta olin näkevinäni pienen kyyneleen kimaltelevan hänen kirkkaansinisten silmiensä kulmassa. Olin myyty mies. Tiesin nyt tehtäväni: minun oli löydettävä hänelle aiheeseen sopivaa materiaalia sepistä vaikka joutuisin jäämään sen vuoksi ylitöihin.
Internet Explorerin pikakuvake lepäsi työpöydällä kutsuvan näköisenä. Klikkasin sitä hiirellä ja naputtelin osoitekenttään www.google.com. Google ja minä olimme aikaisemminkin tehneet yhteistyötä - ja vieläpä varsin menestyksekkäästi - enkä uskonut että se jättäisi minua nytkään pulaan. Olin väärässä. Suomenkielisillä hakusanoilla "sepät" ja "välineet" sekä niiden erilaisilla taivutusmuodoilla löytyi melkoinen kasa erilaisia dokumentteja, mutta ikäväkseni minun oli todettava ettei niistä ollut meille mitään hyötyä. Tyttö tarvitsi materiaalia sepistä, noista raudan takomisen ammattilaisista, eikä suinkaan Suomen veitsenheittäjien liitosta, Lappajärven kunnasta tai joistakin hemmetin live-roolipelaajista! Tapauksesta oli muodostumassa odotettua hankalampi. Hämeenlinnan kaupunginkirjaston sinänsä pätevistä Makupaloistakaan (www.makupalat.fi) ei myöskään näyttänyt olevan ongelmaa ratkaisemaan.
- Näyttää siltä Internetistä ei tällä kertaa ole apua, totesin ja kirosin hiljaa mielessäni kaikki maailman hakukoneet helvetin kuumimpaan esikartanoon . - Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen, etsitäänpä materiaalia meidän omasta kokoelmastamme.
Kirjaston tietokannasta löytyi asiasanalla "sepät" hieman toistakymmentä osumaa. Valitettavasti yksikään niistä ei oikein näyttänyt vastaavan odotuksia, mutta sitten silmäni osuivat luokasta 65.2 löytyvään, tunnetuimpien kotimaisten seppien joukkoon lukeutuvan Heimo Rosellin ja Ilari Mehtosen yhteiseen voimankoitokseen "Sepän taidot".
- Luulenpa että olemme löytäneet haluamasi, sanoin ja päätin heti ensi tilassa tarjota luettelointiosaston ammattitaitoiselle väelle kylmät huurteiset.
Tytön silmät suurenivat innostuksesta.
- Hienoa!
Nyt vaikeudet vasta alkaisivatkin
Nousin ylös tuoliltani ja lähdin itsevarmoin askelin kulkemaan kohti tekniikan luokkaan kuuluvia kirjoja sisältävää hyllyä. Perille päästyäni kuitenkin tajusin, että nyt vaikeudet vasta alkaisivatkin. Hylly oli sotkuinen kuin vasemmistopoliitikon koti IKL:n muiluttajien vierailun jäljiltä. Jo nopea vilkaisu s-kirjaimen kohdelle osoitti, ettei "Sepän taitoja" löytynyt mistään. Kylmä hiki kihosi otsalleni. Oliko kirjaston ainoa hyllyssä oleva kappale kadonnut? Vai oliko se vain hyllytetty väärin? Tyttö oli seurannut minua hyllyjen väliin. Hän tajusi tilanteen vakavuuden välittömästi: saatoin nähdä hänen kauniiden kasvojensa vääristyvän pelonsekaisesta epätoivosta.
- Ei kai vain., hän kuiskasi tukahtuneesti.
- Pelkäänpä pahoin. Ei, tuossa se on sittenkin!
Ensimmäiset vesipisarat iskeytyivät kirjaston lasi-ikkunaan katsellessani tytön kävelevän poispäin "Sepän taidot" kainalossaan. Tietopalvelu ei ollut aina helppoa, mutta tällaiset hetket saivat minut unohtamaan työn nurjat puolet. Vilkaisin kelloa ja päätin palata tiskiin. Työpäivää oli jäljellä vielä parisen tuntia, ja kaupungissa oli vielä monia kirjastoammattilaista tarvitsevaa ihmistä palveltavana.
Matti Karjalainen, opiskelija, Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Kir9sn