Kreodi arkisto


 Etusivu

 Artikkelit

 Lehdet

 Kirjoittajat

 Haku



Kreodi  1 / 2003 

 


Ammattikorkeakoulukirjastojen strategia: yhteistyöverkostoilla potkua tutkimukseen ja kehitykseen 

  

Ammattikorkeakoulukirjastojen uusi strategia on valmistunut. Strategiassa linjataan lähivuosien kehityssuuntaa, joka pohjautuu muun muassa syksyllä voimaan tulleessa ammattikorkeakoululaissa määritettyyn tutkimus- ja kehitystehtävään. Laissa korostuu lisäksi ammattikorkeakoulujen alueellinen vaikuttavuus.

Uudessa strategiassa ammattikorkeakoulukirjastojen missio määritetään seuraavasti:

Kirjasto antaa tiedonhankinnan ja -käytön valmiuksia oppimisen ja kriittisen ajattelun tehostamiseksi, soveltavan tutkimustoiminnan edistämiseksi sekä ammatillisen osaamisen ylläpitämiseksi. Välineinä ovat uusiutuvat aineistot, asiantuntijapalvelut ja tietoverkkojen sisällöntuotanto.



Dynaamisen kirjastotyön lähtökohtia

Tutkimus- ja kehitystyössä kaiken pohjana on oltava kritiikkiä kestävä lähdemateriaali, mutta samalla tarvitaan luovuutta ja innovatiivisuutta. Tiedon luominen ja uusiutuminen, välittäminen ja saatavuus sekä tiedon käyttö ovat oleellisia kulttuurisia, sosiaalisia ja taloudellisia prosesseja tietoyhteiskunnassa. Näissä prosesseissa ammattikorkeakoulujen kirjastot ovat omissa organisaatioissaan oppimisen ja tutkimuksen dynaamisia integraatiopisteitä, joissa informaatiolukutaidon edistäminen ja uudenlaisten oppimismene-
telmien kehittäminen ja tukeminen nousevat kriittisiksi menestystekijöiksi. Tämä edellyttää kirjastoam-
mattilaisilta tietojen ja taitojen jatkuvaa ylläpitoa. Nämä vaatimukset eivät ole uusia, mutta muutostahdin kiihtyessä entistä oleellisempia.

Kirjastot ovat alueensa asiantuntijoita, joiden toiminta tähtää laadukkuuteen ja tehokkuuteen. Tämä edellyttää kustannustietoisuutta niin hankinnoissa kuin kaikessa muussakin toiminnassa.



Peruspalveluista tiedonhankinnan opetukseen

Ammattikorkeakoulukirjastot tarjoavat peruspalveluina käyttäjilleen asianmukaisesti järjestettyjen kokoelmien lisäksi toimivat asiakaspalvelut neuvonnasta tiedonhaun opetukseen ja kokoelmapalveluista kaukopalveluun. Kirjastojen kokoelmat ovat laajentuneet ja monipuolistuneet vastaamaan opetusalansa tarpeita. Omien paperimuotoisten ja sähköisten kokoelmiensa lisäksi kirjastot tarjoavat asiakkailleen kaukopalveluaineistoa. Ammattikorkeakoulukirjastojen yhteinen kirjastojärjestelmä helpottaa ratkaisevasti kokoelmarekisteriyhteistyötä ja kaukopalvelutoimintaa.

Ammattikorkeakoulukirjastot ovat hankkineet yhteistyössä muiden valtakunnallisten korkeakoulukirjastojen kanssa käyttöoikeudet sähköisiin kokoelmiin. Lisäksi kirjastot ovat tehneet yhteisiä hankintasopimuksia muihin tarvitsemiinsa sähköisiin aineistoihin.

Opiskelijoiden omatoimisen tiedonhaun mahdollistamiseksi ja yleensäkin opiskeluvalmiuksien parantamiseksi kirjastot kehittävät tiedonhankinnan opetustunteja. Tiedonhankinnan opetus jatkuu läpi opintojen sulautuen entistä paremmin muuhun opetustyöhön.



Laatua ja kustannustietoisuutta

Ammattikorkeakouluissa laadun katsotaan olevan yksi kilpailutekijöistä, joilla turvataan toiminnan tehokkuus ja taloudellisuus. Kirjastojen laatutyössä itsearviointi on yksi tapa selvittää sitä, missä on onnistuttu ja mitä on vielä kehitettävä.

Kirjastojen toimintaa arvioitaessa käytetään tilastollisten mittareiden rinnalla laadullisia arviointimenetelmiä. Tulevan strategiakauden alussa ammattikorkeakoulukirjastot toteuttavat internet-pohjaisen asiakastyytyväisyyskyselyn, jonka on tarkoitus olla osa suunniteltua itsearviointia.



Henkilöstö on kirjaston kriittinen menestystekijä

Ammattikorkeakoulukirjaston kehittäminen ja olemassaolo edellyttävät, että niillä on riittävä, asiantunteva ja ammattitaitoinen henkilöstö. Motivoitunut, uudistumishaluinen ja osaava henkilöstö, joka on sisäistänyt kirjaston strategiset päämäärät kehittyvänä asiakaspalvelu-organisaationa, siivittää koko ammattikorkeakoulun menestystä. Tämä merkitsee erityisiä vaatimuksia ammattikorkeakoulukirjastojen henkilöstölle, minkä on näyttävä myös henkilökunnan palkkauksessa.



Yhteistyötä kansallisesti ja kansainvälisesti

Ammattikorkeakoulukirjastojen yhteistyökumppani on Kansalliskirjasto, jonka strategisena tavoitteena 2004 - 2006 on muuntua koko kansakunnan kirjastoksi. Kansalliskirjaston tuottamat kansalliset peruspalvelut laajennetaan koko kirjastoverkolle. Toimialan laajetessa myös ammattikorkeakoulukirjastot osallistuvat kansallisen kirjastoverkon kehittämiseen tavoite- ja palvelusopimusten mukaisesti. Kansalliskirjaston uudessa palvelutavoitteessa korostuu kirjastoverkon yhteistyö.

Kansallisen Elektronisen kirjaston FinELibin strategiassa 2004 - 2006 on tavoitteena muun muassa määritellä asiakassegmentit ja kullekin palvelutarpeet. Lähtökohtana on, että ammattikorkeakoulukirjastot ovat keskeisiä yhteistyökumppaneita ja asiakkaita, joiden palvelutarpeisiin FinELib vastaa räätälöidyllä tarjonnalla. FinELibin asiantuntijaryhmät vaikuttavat olennaisesti aineistojen valintaan.

Linnea-yhteistyön suunnittelua ja yhteistilastoinnin kehittämistä jatketaan strategiakaudella. Voyager-kirjastojärjestelmän ylläpito ja kehittäminen edellyttävät kansallista ja kansainvälistä yhteistyötä muiden Voyager-kirjastojen ja järjestelmän tuottajan kanssa. Eurooppalaisten Voyager-kirjastojen kanssa voidaan suunnitella ja toteuttaa hankeyhteistyötä.



Alueellinen yhteistyö

Ammattikorkeakoulujen tehtäväksi on uudessa laissa määritelty työelämää ja aluekehitystä tukeva ja alueen elinkeinorakenteen huomioiva soveltava tutkimus- ja kehitystyö. Kirjastolla on näin ollen rooli myös aluevaikuttajana omassa ammattikorkeakoulussaan.

Ammattikorkeakoulukirjastojen toiminnassa korostuu yhteistyö alueen muiden kirjastojen ja tietopalveluiden kanssa. Alueellista yhteistyötä voidaan strategian mukaan tehdä muun muassa henkilökunnan koulutuksen ja hankinnan alalla.

Ammattikorkeakoulukirjastojen strategia kokonaisuudessaan löytyy osoitteesta: http://www.arene.fi/suomi/ylakuva.cfm?pageID=83&top=otsikko_kirjasto.cfm ->ajankohtaista -> AMKIT-strategia 

 

 




 Etusivu

 Artikkelit

 Lehdet

 Kirjoittajat

 Haku