Kreodi arkisto


 Etusivu

 Artikkelit

 Lehdet

 Kirjoittajat

 Haku



Kreodi  1 / 2004 

 Pääkirjoitus


Tehokas viestintä tekee toiminnasta näkyvää 

Eva Ijäs

  

Edessäsi on nyt viimeinen vanhanmuotoinen Kreodi. Seuraava Kreodi ilmestyy joulukuussa ja tulee olemaan ulkoasultaan uudenlainen - oikea verkkolehti, jossa kuvat, linkit ja palstat ovat kohdallaan. Ammattikorkeakoulukirjastojen yhteisen verkkolehti Kreodin toiminnan elvyttäminen on koettu kirjastojen piirissä tärkeäksi viestinnälliseksi, mutta myös imagolliseksi seikaksi. Kreodi on ollut ja tulee edelleen olemaan ammattikorkeakoulukirjastojen oma "äänenkannattaja". Se kertoo amk-kirjastoille tärkeistä asioista sekä myös koko kansallisen kirjastoverkon kannalta tärkeistä ja ajankohtaisista asioista - omalla tavallaan, käytännönläheisesti, suoraan ja välittömästi. Toivon Kreodista muodostuvan meitä amk-kirjastolaisia vielä tiukemmin yhdistävän lenkin, jonka ilmestymistä odotamme, jonne kirjoittamisesta kilpailemme.

Ammattikorkeakoulukirjastojen yhteistyötä koordinoimaan perustettiin joulukuussa 2001 AMKIT-konsortio, johon me kaikki kuulumme. Ammattikorkeakoulun kirjastot ovat konsortion perustamisen jälkeen tulleet näkyväksi neuvottelukumppaniksi yliopistokirjastojen ja yleisten kirjastojen neuvoston rinnalle. Kirjastoalan ammatti- ja asiantuntijapiireissä meidät jo aletaan tuntea ja tunnustaa, kiitos siitä konsortion ja kirjastojen jäsenten tehokkaalle, asiantuntevalle ja määrätietoiselle toiminnalle. Suurelle yleisölle ja paljolti omissa organisaatiossamme meillä edelleen on paljon työtä, että saamme hienon missiomme, " kirjasto on oppimisen ja tutkimuksen dynaaminen integraatiopiste" todella ymmärretyksi ja viedyksi käytäntöön.

AMKIT-konsortio perusti viime vuonna viestintätyöryhmän edistämään toimintamme näkyvyyden parantamista ja yhteistyön tehostamisesta jäsenten kesken. Ensisijaisena toimeksiantona on laatia konsortiolle viestintäsuunnitelma, jossa kirkastetaan ja selkiytetään kuvaa konsortion toiminnasta ja toimintaperiaatteista sekä korostetaan amk-kirjastojen ominaislaatua ja asemaa kirjastokentässä. Viestintäsuunnitelman tehtäväksi katsottiin myös Kreodin toiminnan elvyttäminen, ja viestintätyöryhmä toimiikin toistaiseksi Kreodin väliaikaisena toimituskuntana.

Viestintäsuunnitelmassa määritellään yhteinen viestintäympäristö, kartoitetaan erilaiset viestintäkanavat, viestinnän toimijat ja vastuut sekä tehdään näkyväksi eri tilanteiden edellyttämä viestintä. Viestintäsuunnitelmaan kuuluu myös amk-kirjastojen yhteisen verkkoviestinnän organisointi. Erillään, usealla palvelimella olevat kirjastojen yhteisiä asioita käsittelevät www-sivut sekä yhteiset sähköpostilistat kerätään samalle palvelimelle www.amkit.fi-osoitteeseen. Suunnitelmassa esitetään myös yhteisen mainosmateriaalin laatimista kirjastojen toiminnan tueksi. Näin viestintäsuunnitelma toimii myös yksittäisten kirjastojen omasta toiminnasta tapahtuvan viestinnän tukena.

Tämä numero toteuttaa toimintaperiaatteitamme kertomalla, miten Jyväskylän yliopiston kirjasto on ollut mukana Nelli-portaalin kehittymisen eri vaiheissa ja millaisin odotuksin lähestytään tulevaa h-hetkeä elokuussa. Ylpeyttä tuntien voimme myös lukea, miten hienosti amk-kirjastojen ainutlaatuisesta Voyager projektista on selvitty ja amk-kirjastot sitä kautta ovat nousseet uudelle kansainväliselle tasolle ja tasavertaiseksi toimijaksi kansallisessa ja kansainvälisessä kirjastoverkossa. Saamme tietoa siitä, miten etenee kirjastojen osuus virtuaaliammattikorkeakoulu-hankkeessa ja mitä kuuluu kansallisesti formaattirintamalle, palautamme mieleemme mitä hauskaa ja hyödyllistä koimme ja näimme tämänvuotisilla amk-kirjastopäivillä Kokkolassa.

Takanamme on työntäyteinen talvi ja voimme tyytyväisinä todeta, että paljon on saatu aikaan, mutta onneksi tekemistäkin vielä riittää. Toivotan teille kaikille virkistävää, uudistavaa ja rentouttavaa lomaa ja kaunista kesää.

Eva Ijäs, päätoimittaja, Jyväskylän ammattikoreakoulun kirjaston johtaja 

 

 




 Etusivu

 Artikkelit

 Lehdet

 Kirjoittajat

 Haku