Kreodi arkisto


 Etusivu

 Artikkelit

 Lehdet

 Kirjoittajat

 Haku



Kreodi  2 / 2006 

 Pääkirjoitus


Omasta päästä 

Hanna-Riina Aho

  

Tänä aamuna Pohjanmaalla näkyi heti aamusta vanhaa taivasta ja päivä näytti valoisammalta. Se johtunee siitä, että Kreodi on ilmestymäisillään. Taas on luettavaa moneen makuun, ja kiitänkin aktiivisesta palautteen annosta. Tämä lehti kannattaa tehdä, koska lukijat antavat siitä palautetta. Juttuvinkkejä saa jälleen antaa ja kirjoittamaankin pääsee halutessaan.

Kun vielä yhdessä saisimme taustayhteisöjemme ihmisetkin aktiivisiksi Kreodin lukijoiksi, niin jokainen ammattikorkeakoulukirjasto saisi tukea omaan markkinointiinsa. Kirjastojen monenlainen tekeminen ja osaaminen on käyttäjille osittain vierasta. Se tuli ilmi omassa organisaatiossani julkaisurekisterin kohdalla. Samanlaista epätietoisuutta voi havaita monissa muissakin isommissa ja pienemmissä hankkeissa.

Haastaisin kaikki joululeikkiin. Sulje silmäsi ja mieti, mikä olisi paras lahja ensi vuodeksi sinun kirjastollesi? Entä kuka olisi kirjastosi odotetuin asiakas tai vieras? Mitä itse tekisit töissä mieluiten ensi vuonna? Sitten ajattele lunta, punaista, kuusen tuoksua, pipareita tai muuta juuri sinun jouluusi kuuluvaa. Hengitä syvään ja hymyile. Olkoon joulusi levollinen ja juuri sellainen kuin unelmissasi sen toivot olevan.

Hanna-Riina Aho
tietopalvelupäällikkö
Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu

 

 

 




 Etusivu

 Artikkelit

 Lehdet

 Kirjoittajat

 Haku