Kreodi arkisto


 Etusivu

 Artikkelit

 Lehdet

 Kirjoittajat

 Haku



Kreodi  2 / 2006 

 Lähikuvassa


Laiturinnokalta eteen taakse 

Hanna-Riina Aho

  

Eräänä päivänä viime kesänä, erään keskikokoisen järven rannalla istuimme tietyllä laiturilla. Kesän lämmössä paistattelimme ja juttelimme konsortion menneestä ja tulevasta. Kanssani olivat AMKIT-konsortion entinen ja nykyinen puheenjohtaja, Sirkku Blinnikka ja Ulla Ohvo.

HR: Kun Sirkku katselet ikkunasta tehtyjä tekoja ja elettyä elämää, niin mikä muuttui eniten sinun varapuheenjohtajuus- ja puheenjohtajuuskaudellasi amkit-konsortiossa ja sen verkostoissa?

Sirkku: Keskinäinen AMK-yhteistyö vahvistui, AMKIT-konsortion asema vakiintui ja ammattikorkeakoulukirjastot tunnustettiin. Kollegoiden kanssa luotiin hyvät yhteydet ja siirryttiin verkostokulttuuriin.

AMKIT-konsortiosta on kehittynyt toimintamme brändi, johon luotetaan verkossa ja verkostoissa. Tutkijoiden mukaan brändihän voi myös syntyä tuotteen tai yrityksen ympärille ilman markkinointia. Näin on tapahtunut AMKIT-konsortiolle.

Kirjastoillamme on yhteinen tietojärjestelmä. Sehän oli se asia, asia, jonka vuoksi AMKIT-konsortio muodostettiin. Yhdessä tekeminen ja jakaminen on ollut avain brändissämme.

Aikana, jolloin olin vetovastuussa kollegoiden kanssa, saatiin uusi kirjastojärjestelmä ja peräti 29 tietokantaa, vakiinnutettiin FinELib-toiminta ja rahoitus, aloitettiin kirjastojen laadunvarmistus, uudistettiin AMKIT-strategia, verkkokirjastoprojekti käynnistyi jne. Toimimalla yhdessä saimme tuloksia näin yksittäisten amk-kirjastojen kehittämisen avuksi ja tueksi.

Lisäksi pidän erittäin arvokkaana, että suomalainen kirjastoverkko -ajattelu on syntynyt. Yhdessä tekemällä tämäkin on onnistunut.

HR: Ulla, mitä haasteita näet AMKIT-konsortion lähitulevaisuudessa?

Kuvaaja: Pentti Ohvo

Ulla: Vaikka kentällä myllätään, pitäisi AMKIT-konsortion pystyä olemaan näissä myllerryksissä jotain pysyvämpää ja jotenkin myös yksittäisen ammattikorkeakoulukirjaston taustatukena. Tähän varmasti voidaan ainakin osittain vaikuttaa säilyttämällä jo saavutettu asema ja voimistamalla konsortion neuvotteluasemaa valtakunnallisessa toiminnassa, esim. Kansalliskirjaston kanssa nyt uuteen aikaan siirryttäessä. Konsortion tekeillä oleva strategia toivon mukaan tuo meille tähän myös ohjenuoraa siitä, mihin satsata. Siinä on jo nyt työstövaiheessa noussut uusi käsite: joustava palvelurakenne ja sen alla yhtenä tavoiteltavana asiana rakennemuutoksen strateginen hyödyntäminen. Yhtenä haasteena on edelleen, miten saada meidän kentän piilevät voimavarat käyttöön ja yhteiseksi hyödyksi entistä enemmän.

HR: Millainen on loistava tulevaisuus?

Ulla: Ammattikorkeakoulukirjastopalvelut ovat elimellinen ja tunnustettu osa oppimista, opetusta ja tutkimusta. Kirjastopalveluja tuottavilla organisaatioilla on kirjasto- ja tietopalveluosaamisen ja substanssiosaamisen lisäksi vahva pedagoginen osaaminen. Ammattikorkeakouluissa osataan tätä monipuolista ja laaja-alaista ammattitaitoa arvostaa ja hyödyntää. Ammattikorkeakoulukirjastopalvelut ovat myös luonteva osa ammattikorkeakoulujen innovaatiojärjestelmää (vrt. alueellinen vaikuttavuus). Tämä tarkoittaisi käytännössä esim. sitä, että informaatikot ovat mukana nykyistä selvemmin erilaisissa kehittämishankkeissa. Ammattikorkeakoulukirjastopalvelut voivat olla myös muiden kirjastojen tuottamia, kuin ammattikorkeakoulun itsensä.

HR: Onko teillä kummallakaan huolia tai murheita tulevaisuuden suhteen?

Sirkku: Yhä huolettaa ammattikorkeakoulukirjastojen rahoitus. Samoin se, millaiseksi arki Kansalliskirjaston kanssa kehittyy. Arvostaako Kansalliskirjasto kirjastoverkkoa ja toimii aidosti yhteistyössä asiakkaiden tavoitteiden ja odotusten mukaisesti.

Ulla: Tarkkana pitää olla, etteivät yhteistyön esteet voimistu. Se ettei juututa lillukanvarsiin, ettei ammattikorkeakoulusektorin sisällä tule yhteen sovittamattomia näkemyseroja esim. konsortion roolista. Toki huolettaa myös, että suuret linjat unohtuisivat tai niihin ei riittäisi ymmärrystä. Keskustelua tarvitaan ja minusta johtajien seminaarikäytäntö on hyvä avaus. Jos emme onnistu yhteistyössä, mm. yhteiset hankkeet ovat vaarassa.

HR: Sirkku, uskoa, tahtoa ja ammattitaitoa on ollut mottosi AMKIT-konsortion puheenjohtajana. Millaisessa paketissa ja millä resepteillä jätät sen Ullalle?

Sirkku: Usko mahdottomiin asioihin, tahdo uskomattomiakin asioita, vahvalla ammattitaidolla toteutat molemmat!

HR: Ulla, oletko miettinyt itsellesi oman moton?

Ulla: Sirkun motto on yhä voimissaan: Uskoa, tahtoa ja ammattitaitoa. Voisin täydentää sitä vielä jollain: 'uskallusta nostaa kissat pöydälle, rehellisyyttä, luottamusta toisiimme ja yhteistyökumppaneihin, ammattitaidon esiintuontia yhteiseksi hyväksi'. Meillä on varmasti omassa kentässämme asiantuntemusta, jota ihmiset vaatimattomuuttaan piilottelevat. Kaikkien panosta tarvitaan yhteiseen työhön.

Hanna-Riina Aho

 

 

 




 Etusivu

 Artikkelit

 Lehdet

 Kirjoittajat

 Haku