Kreodi arkisto


 Etusivu

 Artikkelit

 Lehdet

 Kirjoittajat

 Haku



Kreodi  2 / 2008 

 Artikkelit


Ammattioppilaitoskirjastojen yhteistyö käynnistynyt 

Tuija Eerola

  

Korkeakoulukirjastojen toimintaa määrittää lainsäädäntö, mutta toisen asteen oppilaitoskirjastot toimivat vaihtelevin tavoin ja resurssein, usein omilla tahoillaan ilman verkostojen tukea. Ammattioppilaitoskirjastojen, AMOL-kirjastojen, valtakunnallinen yhteistyö käynnistettiin Jyväskylässä huhtikuussa. Yhteistyöllä tavoitellaan verkoston tukea palvelujen kehittämisessä ja pyritään vahvistamaan kirjastojen asemaa niin kirjastokentässä kuin omissa kehysorganisaatioissaankin.

Lähtölaukaus Jyväskylässä

Jyväskylän ammattiopiston ao-kirjasto järjesti huhtikuun alussa ammattioppilaitoskirjastojen ensimmäisen valtakunnallisen yhteistyöseminaarin. Priimuksen toimipisteessä 3.4.2008 kokoontunut 40 osanottajan joukko koostui pääasiassa ammatillisten oppilaitosten kirjastojen ja ammattikorkeakoulukirjastojen väestä. Osallistujia oli ympäri maata.

Seminaaripäivän teemana olivat oppilaitoksissa toimivien kirjastojen yhteistyön käynnistäminen ja jo toiminnassa olevat yhteistyökuviot. Konsultti Liisa Niinikangas alusti oppilaitoskirjastojen tulevaisuuden haasteista. Jyväskylän ammattikorkeakoulun kirjaston pitkäaikainen johtaja Eva Ijäs puolestaan kertoi amk-kirjastojen yhteistyön syntyvaiheista ja tämänhetkisistä toimintamuodoista. Molemmat korostivat yhteistyön hyötyjä.

Lisäksi kuultiin välähdyksiä AMOL-kirjastojen erilaisista paikallisista yhteistyökuvioista. Informaatikko Anne Suoniemi kertoi Tampereen ammattiopiston kirjastopalveluista ja yhteistyöstä Tampereen kaupunginkirjaston kanssa. Tampereen ammattiopistossa kirjastoja on viime vuosina kehitetty monipuolisiksi avoimiksi oppimisympäristöiksi. Oulaisten ammattiopisto puolestaan ostaa kirjastopalvelut Oulun ammattikorkeakoulun kirjastolta. Aineistohankinnat tehdään kummankin oppilaitoksen tarpeiden mukaan ja tarjolla on kummankin oppilaitoksen opiskelijoille ja henkilöstölle samat palvelut. Informaatikko Sanna Kallio kertoi, että resurssien yhdistämisestä hyötyvät molemmat osapuolet. Jyväskylän ammattiopiston ao-kirjasto liittyi keväällä 2008 mukaan Jyväskylän kirjastojen yhteistyöryhmään, jossa toimivat myös Jyväskylän yliopiston kirjasto, Jyväskylän ammattikorkeakoulun kirjasto ja Jyväskylän kaupunginkirjasto - Keski-Suomen maakuntakirjasto. Yhteistyön myötä ao-kirjasto on liittynyt Keski-Suomen Nelli-portaaliin ja jatkossa se voi mm. toimia Jyväskylän kirjastojen yhteisissä kehittämishankkeissa.

Työryhmä innolla eteenpäin

Seminaarin päätteeksi perustettiin työryhmä jatkamaan AMOL-kirjastojen yhteistyön valmistelua. Työryhmään valittiin tietopalvelusihteeri Tuija Hölttä (OSAO, Oulu), tietopalvelunhoitaja Pia Piiroinen (PKKY, Joensuu), kirjastovastaava Tuija Siitonen (Omnia, Espoo), informaatikko, projektipäällikkö Anne Suoniemi (TAO, Tampere) ja kirjastonhoitaja-informaatikko Tuija Eerola (ao-kirjasto, Jyväskylä).

Ammattioppilaitoskirjastoryhmä suunnitteli ensi töikseen AMOL-kirjastojen yhteisen nettisivuston, www.kirjastot.fi/fi-FI/kirjastoala/ammattioppilaitoskirjastot/ , joka avattiin syyskuussa. Yhteistyötä Koulutuksen järjestäjien yhdistys ry:n kanssa on alettu valmistella. Syksyn 2008 aikana on tavoitteena toteuttaa maanlaajuinen kysely siitä, minkälaisia kirjastopalveluja ammatillisissa oppilaitoksissa on: selvitys on laatuaan ensimmäinen. Lisäksi työryhmässä on keskusteltu alustavasti mm. strategiatyön aloittamisesta ja yhteisen hankerahoituksen mahdollisuuksista. Jatkossa verkosto toivottavasti toimii työryhmän tukena ideoimalla aktiivisesti uusia yhteistyömuotoja.

Ammattioppilaitoskirjastoryhmä järjestää seuraavan AMOL-kirjastojen yhteistyöseminaarin 6.11.2008 Lahdessa. Seminaarissa kuullaan mm. oppilaitoskirjaston henkilöstön tulevaisuuden haasteista. Lisäksi keskustellaan yhteistyön jatkosta ja työryhmä järjestäytyy virallisesti.

Jyväskylän huhtikuinen seminaari järjestettiin ao-kirjaston kolmen kirjastonhoitajan voimin. Pienelle kirjastolle tapahtuman pystyttäminen oli ponnistus, mutta ilo on ollut sitäkin suurempi, kun lähtölaukaus ei jäänyt turhaksi tussahdukseksi. Osallistumisen ammattioppilaitoskirjastoryhmän toimintaan olen kokenut tavattoman innostavana. Työryhmälle, joka jatkaa yhteistyön valmistelua Lahden seminaarin jälkeen, toivon samanlaista intoa ja toimintatarmoa kuin millä Jyväskylässä valittu ryhmä on tätä uutta yhteistyötä rakentanut.

Tuija Eerola
kirjastonhoitaja-informaatikko, ao-kirjasto, Jyväskylän ammattiopisto 

 

 




 Etusivu

 Artikkelit

 Lehdet

 Kirjoittajat

 Haku