Kreodi arkisto


 Etusivu

 Artikkelit

 Lehdet

 Kirjoittajat

 Haku



Kreodi  3 / 2009 

 Artikkelit


Opinnäytetyöpaniikkiin lääkettä KTAMK:n kirjastosta 

Tarja Peltoniemi
Annamari Pudas
Anitta Örn

  

Opinnäytetyönsä kanssa painiskeleva opiskelija on voinut tänä syksynä hakea apua ahdistukseen kirjastosta Kemi-Tornion ammattikorkeakoulussa. Tiedonhaun ongelmat ja lähteiden löytämisen vaikeus konkretisoituvat usein juuri opinnäytetyövaiheessa. Kirjasto päättikin tarjota täsmäapua ja järjesti opinnäytetyökampanjan jo toistamiseen saman vuoden aikana.

Idea kampanjasta kehittyi arkisessa asiakastyössä, jossa opiskelija tulee kirjastoon hakemaan apua opinnäytetyönsä tiedonhaussa. Työn aloittaminen ehkä takkuaa tai aiheen rajaus tuottaa ongelmia. Lähdekirjallisuutta voi olla vaikea löytää tai tiedonhankintataidot vaativat päivitystä. Osa opiskelijoista hakee jo apua kirjastosta, mutta tällä kampanjalla avun hakemisen kynnystä haluttiin vielä madaltaa.

Kampanja käyntiin

Ensimmäinen opinnäytetyökampanja järjestettiin keväällä 2009. Suunnittelutiimi, kaksi informaatikkoa ja yksi kirjastonhoitaja, päätti aloittaa kampanjoinnin keveästi, maaperää tunnustellen. Kirjastoyksiköihin koottiin näyttely tutkimuskirjallisuudesta. Näyttelyn yhteyteen tuotiin tilauskuponkeja, joilla asiakkaat voivat tilata kirjallisuusvinkkejä opinnäytetyön aiheeseen liittyen. Keväällä kirjallisuusvinkkeihin olivat vastaamassa vain informaatikot ja kirjastonhoitaja. Vinkkitilauksia tipahteli laatikkoon siihen tahtiin, että syksyn kampanjassa vastaajajoukko laajennettiin kirjaston koko henkilökuntaan.

Kampanjan keulakuvahahmoksi valjastettiin Ota selvää-kampanjasta tutun Herbertin kaveri Immu. Immun kuvia käytettiin itse tehdyissä julisteissa ja kirjaston omalla kampanjasivustolla. Myös Herbert pääsi mukaan koristamaan pahvilaatikoita, jotka oli tuotu esiin kirjallisuusvinkkitilauksia varten. KTAMK:n graafikolta tilattiin banneri, joka toimi samalla kampanjan logona veppimainonnassa. Banneria varten piti kampanjalle keksiä lyhyehkö, kuvaava nimi. Lopulliseksi nimeksi valikoitui OpinnäytetyöPANIIKKI?, jonka pohjalta graafikkomme loihti komean 'paniikkinappulan'.


Kuva: Pia Kuha

Kirjaston kotisivuille koottiin oma kampanjasivu, jossa opinnäytetyöprosessiin liittyvä tiedonhakupaniikki ja kirjaston siihen tarjoamat 'lääkkeet' esitetään sarjakuvan keinoin.

Miksi kampanjoidaan?

Mitä kampanjalla sitten tavoitellaan? Ensisijaisesti opiskelijaa halutaan auttaa kiperässä tilanteessa, kun tiedonlähteet ovat kiven alla. Toiveena on, että näyttely ja kirjallisuusvinkit herättelevät opiskelijoita aloittamaan opinnäytetyön teon. Pyrkimyksenä on myös aktivoida opiskelijaa etsimään monipuolisesti tietoa ja käyttämään erilaisia tiedonlähteitä. Loppupeleissä tavoitteena voidaan nähdä se suurin ja tärkein eli suoritettu tutkinto

Kampanjalla voidaan myös nostaa esiin kirjaston kokoelmia ja palveluja. Kampanja onkin osoittanut, että näyttelyt erittäin tehokas keino tuoda näkyville kokoelmia, jotka muuten saattavat jäädä piiloon kirjaston hyllyihin. Näyttelypöydille tuotu tutkimuskirjallisuus onkin mennyt vilkkaasti lainaksi.

Kampanjan avulla opiskelijoille - toki myös opettajille ja muulle henkilökunnalle - halutaan kertoa, etteivät he ole yksin tiedonhaun ongelmiensa kanssa. Kirjastosta löytyy asiantuntemusta, osaamista ja palvelualttiutta, joka tässä kampanjassa on valjastettu konkreettisesti oppimisen tueksi.


Kuva: Annamari Pudas

OpinnäytetyöPANIIKKI-kampanjassa kiinnitettiin erityistä huomiota markkinointiin. Omasta markkinointiosaamisestamme löytyikin paljon parantamisen varaa. Onneksi löysimme amk:n graafikon, joka ammattitaidolla auttoi meitä toteuttamaan ideoitamme.

Kampanjan perimmäisenä tavoitteena on kai se, että opiskelija näkisi kirjaston paitsi luontevana paikkana asioida myös paikkana, jossa hänen tarpeitaan kuunnellaan ja niihin pyritään vastaamaan. Asiakkaan tarpeista lähtevien palvelukonseptien luominen ja olemassa olevien palvelujen tuotteistaminen voivat olla tehokas lääke meille korkeakoulukirjastoille, jotka kaipaamme lisää näkyvyyttä sekä asiakkaiden että kehysorganisaation silmissä.

Tarja Peltoniemi, Annamari Pudas ja Anitta Örn
Kemi-Tornion amk:n kirjasto- ja tietopalvelut 

 

 




 Etusivu

 Artikkelit

 Lehdet

 Kirjoittajat

 Haku