Kreodi arkisto


 Etusivu

 Artikkelit

 Lehdet

 Kirjoittajat

 Haku



Kreodi  3 / 2009 

 Artikkelit


Uuden alku ...? 

Monika Cseh
Hanna Lahtinen
Marja-Leena Piispanen

  

Laureassa perustettiin kaksi tiedonhallinnan päätoimista lehtoraattia syksystä 2009 alkaen. Toinen perustettiin Espoon ja toinen Vantaan alueelle. Laurean seitsemän koulutusta antavaa paikallisyksikköä kuuluvat hallinnollisesti näihin alueellisiin yksiköihin.

Tiedonhankinnan ohjaus on ollut yksi kirjaston tähtituote jo 2000-luvun alussa, jolloin ruvettiin kouluttamaan kaikkia uusia opiskelijoita tiedonhankinnan menetelmiin ja lähteisiin. Kymmenen vuoden aikana ohjausta on entisestään laajennettu ja kehitetty monin tavoin. Tuloksena oli herkullinen keitos, josta kuitenkin tuntui puuttuvan jotain.

Päätimme lähteä etsimään puuttuvaa ainesosasta uuden kontekstin kautta. Kun jotain lähettää maailmalle jalostettavaksi, se palaa entistä parempana takaisin nykyisen niin suositun open access -periaatteen mukaan. Puolen vuoden kokemuksen jälkeen voi puhua vasta ensi tunnelmista. Seuraavassa uudet tiedonhallinnan lehtorit kuvaavat ajatuksiaan alkutaipaleelta.

Hanna Lahtinen, informaatiopäällikkö


Tiedonhallinnan lehtori lähtökuopissa Laurean Espoon alueella

Laurean Espoon alueella tiedonhallinnan lehtoraatti pantiin pystyyn syyskuussa. Lehtori on edelleen lähtökuopissa ja odottaa paikoillanne-valmiina-hep -komentoa. Itse pitäisi lähtölaukaus ampua! Suunnittelupalavereja on sentään istuttu ja tehtävänkuvaa hahmoteltu yhdessä informaatikoiden kanssa.

Erona Vantaan alueen tiedonhallinnan lehtoraattiin on, että Espoossa lehtori toimii pääasiassa yhdessä yksikössä. Lisäksi 'th-maikan' tehtäviin kuuluu suomen opetusta ulkomaalaisopiskelijoille. Espoossa lehtoraatti on siis paikallisempi ja noin 50-prosenttinen verrattuna toiseen lehtoraattiin.

Suuntaviivat ovat silti saman sorttiset. On puhuttu, että lehtorien tulee suunnitella tiedonhankinnan opetusten kokonaisuudet, koordinoida tiedonhankinnan opetusten järjestämistä ja pitää opetuksia.

Tarkoitus on, että lehtori opettaa tiedonhankintaa pääsääntöisesti opiskelijoille. Lehtorin kontolle tulee sekä suomenkielisiä että englanninkielisiä opiskelijaryhmiä. Yksilöllinen ja pienryhmätiedonhaun ohjaus jää tyystin informaatikoille. Samoin informaatikot hoitavat tietokantojen briiffaukset niin henkilökunnalle kuin opiskelijoillekin. Joka tapauksessa toimimme konkreettisesti yhteistyössä informaatikoiden kanssa. Yhteistyö myös Laurea-kirjaston pedagogisen ryhmän kanssa säilyy tärkeänä.

Hanketyöskentely nousee Laureassa Learning by developing -toimintamallin (LbD) myötä entistä keskeisemmäksi. Opiskelijat tekevät yhdessä työelämän edustajien kanssa ja opettajien ohjauksessa todellisia kehittämisprojekteja työpaikkojen tarpeisiin. Itsenäinen, omaehtoinen, täysivaltainen ja autenttinen työskentely edellyttää kelpo tiedonhankintataitoja. Aiomme Laurean kirjaston informaatikoiden kanssa olla mukana muutamien isojen hankkeiden työssä aivan alusta lukien.

Realistiselta näyttää, että ensi vuoden alusta pääsemme tiedonhankinnan opetuksissa kokeilemaan sekä lyhyen että pitkän matkan juoksua - aidoilla, esteillä ja sileällä.

Marja-Leena Piispanen, tiedonhallinnan lehtori & S2-ope


Tiedonhallinnan lehtorin kokemukset Laurean Vantaan alueella

Toivon rakas lukija, että tämä ammattinimikevaihdos on tosiaan uuden alku. Toivon, että pystyn olemaan uranuurtaja ammatissamme. Tarina on seuraava...

Laurea-kirjastossa 10 vuoden uurastuksen jälkeen alamme luoda tiedonhallinnan lehtorin roolia. Monen vuoden työn jälkeen pystyimme vaikuttamaan siihen, että unelma toteutui. Tämä on vaatinut paljon aktiivista työtä ja saarnaamista kirjaston seinien ulkopuolella. Näyttöä siitä, että infolukutaito ja tiedonhankinnan opetus on oltava jatkuva prosessi. On oltava läsnä monissa opintojaksoissa, koska tätä ei opita kertaheitolla. Tiedonhaku, -hankinta ja -hallinta ovat sellaisia termejä, joiden tarkoitukset pitää avata, kertoa ja selittää jatkuvasti. Asiat eivät ole selkeitä ei-kirjastolaisille.

Kun kesäkuussa julistettiin sisäisesti haettavaksi tiedonhallinnan lehtorin toimi, tunteet ovat olleet monenlaisia. Itse ja moni kanssakollega olimme todella iloisia. Tiedonhallinnan lehtorin toimessa vaaditaan sekä informaatikon että opettajan pätevyys. Alkuperäinen pätevyyteni on äidinkielen opettaja, eli opettaminen on minulle rakas ammatti.

Nyt opetan kolmessa paikallisyksikössä opiskelijoita, yritän pitää ajan tasalla myös opettajia ja haluan ehdottomasti vaikuttaa yhteistyökumppaneidenkin tietoisuuteen, mitä kaikkea tietoa ja mistä sitä on saatavilla. Rooli vaatii paljon ahkeruutta, aktiivisuutta ja aloitekykyä. Pitää tehdä oma ala näkyväksi, tärkeäksi ja ymmärrettäväksi monelle taholle. Pitää olla mukana eri alojen suunnittelukokouksissa ja opintototeutuksissa.

Perustyöni koostuu siis opetuksista ja ohjauksesta. Eri koulutusalojen ja paikallisyksiköiden opiskelijaryhmät ovat ohjattavana. Pitää sopia, suunnitella, opettaa ja osallistua kokouksiin. Ei ole rauhallista, mutta rakastan tätä. Tämä vuosi on "rakennusvuosi". On paljon opittavaa, nähtävää ja kuunneltavaa. Tarvitaan aktiivisuutta, nöyryyttä, verkostojen rakentamista, markkinointia ym. Ajan opiskelijoiden etuja ja sydän on aina kirjastossa. Sen palvelujen ja kirjastolaisten osaamisen näkyväksi tekeminen on tärkeä. Teen työni rakkaudella ja olen ylpeä, että voin olla ensimmäinen tiedonhallinnan lehtori Laureassa. Tästä on pikku hiljaa tultava itsestään selvyys... eikö niin?

Monika Cseh, tiedonhallinnan lehtori 

 

 




 Etusivu

 Artikkelit

 Lehdet

 Kirjoittajat

 Haku