Kreodi arkisto


 Etusivu

 Artikkelit

 Lehdet

 Kirjoittajat

 Haku



Kreodi  1 / 2010 

 Artikkelit


Naapurit ja serkut kyläilevät. Kokemuksia JAMKin kirjaston työnkierrosta. 

Raija Malherbe
Susanna Niemilahti-Könkkölä

  

Jyväskylän kirjastojen aktiivinen yhteistyö on poikinut mahdollisuuden työnkiertoon naapurikirjastoissa. Lisäksi Jyväskylän ja Tampereen ammattikorkeakoulujen yhteistyö on vauhdittanut kirjaston työnkiertoidean laajentamista maakuntarajojen yli.

Jyväskylän kirjastoissa ei kierretä työtä, vaan kierretään naapurikirjastoissa vuoroin vieraissa
-periaatteella. Idea kehittyi henkilöstön toiveiden perusteella kirjastojen asiakaspalvelutyöryhmässä, johon kuuluu edustajia JAMKin kirjaston lisäksi Jyväskylän yliopiston ja kaupungin kirjastoista.

Lue lisää Jyväskylän kirjastojen aktiivisesta yhteistyöstä osoitteesta http://www.jyvaskylankirjastot.fi/ .

Käytännössä työnkierto kestää 1 - 3 päivää ja on verrattavissa työmatkaan. Vakuutukset kattavat työnkiertopäivät, ja muutenkin lähteminen on pyritty tekemään mahdollisimman helpoksi. Kiertoon haluava kertoo toiveensa, ja hänelle tehdään ohjelma. Vierailun jälkeen "kiertolainen" tekee raportin.
Jyväskylän kirjastojen kierrosta innostuneena JAMKin kirjasto sopi myös TAMKin ja entisen PIRAMkin kirjastojen kanssa työnkierrosta.

Mutta annetaan päähenkilöiden kertoa kokemuksistaan.

Oppia kotikylältä

JAMKin Luonnonvarainstituutin kirjastossa Saarijärvellä työskentelevä informaatikko Riitta Ruuska tutustui Jyväskylän kaupunginkirjastoon.

"Koska minulla ei ole työkokemusta muualta kuin omasta amk-kirjastostamme, halusin päästä tutustumaan yleiseen kirjastoon ja nähdä mahdollisimman monipuolisesti kaupunginkirjaston toimintoja. Ohjaajani Raila Junnila järjestikin minulle varsinaisen seikkailun! Yhden perjantaipäivän aikana tapasin ihmisiä luullakseni kaikilta kirjaston osastoilta. Sekä hankinnan että asiakaspalvelun prosessit tulivat tutuiksi, ja vähältä piti, etten päässyt jopa kirjastoauton kyytiin! "

Riitan mielestä parasta oli erilaiseen kirjaston tutustuminen kokonaisuudessaan ja sisältä päin, ammattilaisen silmin. Myös tietopalveluun tulevien kysymysten kirjo yllätti Riitan.

Kiertoon voi lähteä Riitan mielestä monenlaisin tavoittein: tutustumaan johonkin kirjastotyön erikoisalaan tai hakemaan kokemusta yleisemmät kehittämistarpeet mielessään. "Mielestäni aina kannattaa lähteä, matkailu avartaa tässäkin tapauksessa! Molempien organisaatioiden toiveista ja kiertolaisen omista osaamisalueista kannattaa keskustella etukäteen", summaa Riitta.

Marjaana Salminen ja Annika Puruskainen-Jalkanen Jyväskylän yliopiston kirjaston hankinnasta olivat puolestaan vierailulla JAMKin kirjastossa.

"”Tutustuimme aineistonhankintaan pääkampuksella ja Lutakossa. Osallistuimme myös ProQuestin järjestämään Safari, Abi/Inform -koulutukseen. Ohjelmamme oli hyvin organisoitu ja monipuolinen. Omat luutuneet rutiinit tulevat kyseenalaistetuksi, kun näkee, että asiat voi tehdä toisinkin. On mukava verrata kokemuksia ja ajatuksia hankintatyöstä sellaisten kollegoiden kanssa, jotka työskentelevät pitkälti samanlaisessa miljöössä kuin me itse."

Marjaana ja Annika rohkaisevat ihmisiä lähtemään kiertoon: "Aina löytyy uusia ideoita omaan työhön. Me innostuimme lähtemään jopa Erasmus-vaihtoon Budapestiin. Työnkiertomahdollisuutta pitäisi mainostaa enemmän, se meinaa unohtua ajan saatossa."

JAMKin Lutakon kampuskirjaston informaatikko Pirjo Pohjolainen oli kierrossa loppukesällä Jyväskylän kaupunginkirjaston Vaajakosken aluekirjastossa. Vierailun aluksi Pirjo esitteli JAMK kirjaston palveluita, ja emäntänä toiminut kirjastonjohtaja Tuija Venäläinen puolestaan oman kirjastonsa toimintaa ja käytänteitä. Ajankohtainen kuntaliitos toi väriä vierailuun: entisestä Jyväskylän maalaiskunnan pääkirjastosta oli tullut äskettäin osa Jyväskylän kaupunginkirjastoa.

Pirjo sai pyytämänsä perehdytyksen keskitetystä hankinnasta ja luetteloinnista. Päivään mahtui myös neuvontatyön ja musiikin hankinnan seuraamista.

Pirjo pohti työnkierron etuja: "Saa omaan kirjastotyöhön vinkkejä, verkostoituu ja huomaa, että asioita voi tehdä erilailla. Myös käytännön kokemukset ovat hyödyllisiä." Pirjon mukaan kannattaa olla aktiivinen: mitkä ovat omat toiveet, ja mitä vastapuoli odottaa. "Näin voidaan laatia hyvä ja toimiva työnkierron ohjelma", vinkkaa tyytyväinen vierailija.

Kuluvan vuoden naapurivierailut aloitti asiakaspalvelussa työskentelevä Tuula Hölttä Jyväskylän yliopiston kirjastosta. Tuula kehittää lainaustoimiston palveluita, ja niinpä vierailuin kruunasi käynti JAMKin Luonnonvara-alan instituutin uudessa kirjastossa, jossa RFID-lainaus otettiin ensimmäisenä käyttöön Keski-Suomessa.

Raija Malberbe esittelee RFID-lainausta Tuula Höltälle.

Työnkierron Tuula aloitti pääkirjastosta: "Tutustuin kirjastoon ja olin mukana palvelupisteessä. Osallistuin lisäksi kirjaston henkilökunnalle suunnattuun englanninkielen koulutukseen. Minua perehdytettiin myös JAMKissa järjestettäviin tiedonhankinnan opetuksiin."

Tuulalle antoisinta olivat keskustelut "naapurikollegoiden" kanssa: saamapuolella olivat molemmat osapuolet. Tuula myös toivoo, että kokemukset koottaisiin yhteen hyödyntämään seuraavia lähtijöitä.

Kylässä kauempana

Liiketalouden informaatikko Kristiina Åberg oli työnkierrossa keväällä PIRAMKin Ikaalisten toimipisteen liiketalouden kirjastossa emäntänään informaatikko Taina Peltonen. "Parasta oli tutustua lähemmin liiketalouden tiedonhankinnan opetukseen erityisesti PBL-metodia soveltavassa yksikössä, sama metodi meilläkin LITAssa. Ikaalisissa tiedonhankinnan opetus on integroitu hyvin pakolliseen opetukseen."

Myös Kristiina kannustaa lähtemään kiertoon, vaikka loppukevät ei ollutkaan paras ajankohta tutustua opetukseen: "Toisaalta täyteen [syksyn] rähinään ei ehkä haluta `hoivattavaa´, ajankohta siis todennäköisesti aina kompromissi."

Tietopalvelusihteeri Eija Mähönen TAMKista kävi tutustumassa JAMKin kirjaston toimipisteisiin, erityisesti kaukolainaus- ja opinnäytetyökäytänteisiin.

"Parasta työnkierrossa oli päästä tutustumaan uusiin kollegoihin ja nähdä, miten omaan työhöni liittyvät asiat hoidetaan toisessa amk-kirjastossa. Oli todella hämmästyttävää huomata, miten eri lailla kirjastoissa voidaan toimia samojen asioiden suhteen. Samalla voi myös arvioida omia työprosessejaan ja saada mahdollisesti kehittämisideoita. Silmät aukaiseva kokemus! "

Eija suosittelee vierailua lämpimästi: "Mukaan ei tarvita muuta kuin avoin
mieli ja vähän perustietoa omasta kotiorganisaatiosta ja omista työtehtävistä. Oman kokemukseni perusteella sanoisin, että vastaanottavan paikan olisi hyvä huolehtia sisäisestä tiedotuksestaan hyvissä ajoin ennen työkiertolaisen saapumista."

Tietopalvelusihteeri Annukka Helanterä JAMKin pääkampuksen kirjastosta halusi tutustua TAMKin Kuntokadun ja PIRAMKin Pyynikintien kirjastoihin. Ohjelma oli laadittu Annukan sydämen asian, asiakaspalvelun ympärille. Konkreettiselle työllekin tuli tilaisuus. Taiteista kiinnostunut Annukka vieraili myös taide- ja viestintäalan kirjastoon Finlaysoninkadulla.

"TAMKissa tietopalvelupäällikkö Kaisa Rissanen esitteli kirjaston värikkäällä ja ideoita pulppuavalla tavalla. Marja-Liisa Timperin kanssa käymäni keskustelu, lähinnä erilaisten asiakkaiden ja poikkeuksellisten asiakastilanteiden kohtaamisesta sekä tilanteiden hoitamisesta, jäi mieleeni erittäin antoisana ajatusten ja käytänteiden vaihtona. Julkaisuasiat, karhunta ja rahaliikenne olivat myös aihealueita", muistelee Annukka.

"Kolmannen tutustumispäiväni sain viettää Piramkissa Auli Kuparisen ja Annika Westergårdin mukavassa seurassa ja opastuksessa. Toivottavasti mahdollisimman moni kävisi tutustumassa niin kotikylän kuin kauempanakin sijaitsevien kirjastojen arkipäivään. Etukäteen käyty vuoropuhelu tutustumiskohteen ja työnkiertoon lähtijän välillä antaa hyödyllistä molemminpuolista tietoa. Minun kohdallani valmistelut olivat kiitettävää tasoa."

Informaatikko, kirjaston järjestelmävastaava Hannu Hahto PIRAMKista vieraili JAMKissa kesäkuun alussa: "Tutustuin kirjastontietojärjestelmän ylläpitoon ja kerroin myös omista ratkaisuistamme. Tietojen vaihtaminen molemmin puolin oli palkitsevaa, samoin henkilösuhteiden rakentuminen."

Myös Hannu muistuttaa miettimään etukäteen, mitä haluaa työnkierrolta: "Helppo sanoa, että haluan tutustua toisen AMK-kirjaston tietojärjestelmien ylläpitoon, mutta kun pitää ruveta listaamaan, mitä se käytännössä tarkoittaa, se onkin vaikeampaa."

JAMKin kirjastolle Hannun antoi hyödyllisiä vinkkejä, esimerkiksi Ebraryn kirjojen lataamisesta kokoelmatietokantaan.

PIRAMKista vieraili Jyväskylässä myös informaatikko Raimo Honkanen. Hän tutustui kolmeen eri toimipisteeseen ja erityisesti hankintaan: "Kokoelmatyö oli pääkiinnostukseni, joten tutustuin, miten JAMKissa kirja matkaa tilauksesta kirjaston hyllyyn. Sain myös osallistua aineistotiimin kokoukseen, PIRAMKissa olin kokoelmajaoksen jäsen."

"Asioita voi tehdä monella tavalla, ja asioiden tärkeysjärjestyksessä eri kirjasto-organisaatioiden kesken on eroja. Viime syksy oli valmistautumista oman organisaation ja TAMKin yhdistymiseen, joten oli mukava huomata, että tietyt asiat voi tehdä toisin ja silti pärjätä. Tämä yhdistyminen on merkinnyt sitä, että PIRAMK ja vanha TAMK ovat joutuneet joistakin vanhoista rakkaista käytännöistä luopumaan, Jyväskylän vaihtopäivät olivat hyvää asennekasvatusta muutoksiin. "

Raimo kannustaa laittamaan paperille etukäteen vaihdon tavoitteita: "Vaihtopäivinä niistä voi tarvittaessa poiketa. Koko ajan ei tarvitse olla ohjelmaa, mielenkiintoista oli luppoaikana testata Dawsoneran kirjoja ym. e-aineistoa JAMKin tapaan tarjottuna. Pointti on mielestäni hyvien käytäntöjen ja ideoiden vaihto."

Raija Malherbe, kehittämispäällikkö

Susanna Niemilahti-Könkkölä, informaatikko
Työnkierrossa Jyväskylän yliopiston kirjastossa

 

 

 




 Etusivu

 Artikkelit

 Lehdet

 Kirjoittajat

 Haku