Kreodi arkisto


 Etusivu

 Artikkelit

 Lehdet

 Kirjoittajat

 Haku



Kreodi  4 / 1999 

 Ajankohtaista


Tieteellistä ilmoittamista 

Meri Kuula-Bruun

  

Suomen tieteellinen kirjastoseura on valinnut hallitukseensa 29.11. amk-kirjastojen edustajaksi Hanna-Riina Ahon Keski-Pohjanmaan amk;sta. Onneksi olkoon! Jari Tyrväinen on edustanut amk-kirjastoja STKS:ssa neljä vuotta ja oli siten erovuorossa. Kiitokset Jarille amk-kirjastojen asialla olemisesta.

Suomen tieteellinen kirjastoseura järjesti aktiviteettipäivän Tieteiden talossa samana päivänä. Päivän aikana työryhmät esittäytyivät ja pari uutta työryhmää perustettiin: Laatutyöryhmään on Hanna-Riina lupautunut mukaan. Oman osaamisen hallinnan työryhmään on Marja Widenius (Kemi-Tornion amk) lupautunut mukaan. Julkaisemisen ja dokumentoinnin työryhmä aloittelee toimintaansa ensi vuoden puolella ja etsii aktiivisia ihmisiä myös amk-kirjastoista. Kaikki työryhmät järjestävät ensi vuoden aikana aiheeseensa liittyvän koulutustapahtuman, seminaarin tms. Myös sähköpostilistat kaikille työryhmille ovat kehitteillä. Seuran työryhmiin voi päästä mukaan myös tilaisuuksien järjestämisen yhteydessä. Ottakaa yhteyttä vaikka allekirjoittaneeseen. Seuran www-osoite: http://www.jyu.fi/library/STKS/seura/seura.htm



Meri Kuula-Bruun, yhteistyösihteeri - samarbetssekreterare, ARENE ry, meri.kuula-bruun@arene.aka.fi 

 

 




 Etusivu

 Artikkelit

 Lehdet

 Kirjoittajat

 Haku