Kreodi arkisto


 Etusivu

 Artikkelit

 Lehdet

 Kirjoittajat

 Haku



Kreodi  2 / 2010 

 Nimityksiä


Uudet Theseus- ja Voyager-asiantuntijat 

  

AMKIT-konsortioon on nimetty Theseus-asiantuntijoiksi kolme henkilöä: Tiina Tolonen ja Sanna Savolainen Oulun seudun ammattikorkeakoulusta ja Minna Marjamaa Laureasta. Tehtävänä on Theseus-verkkokirjaston ylläpito ja kehittäminen yhteistyössä amkien ja Kansalliskirjaston kanssa.

Me uudet Theseus-asiantuntijat Tiina, Sanna ja Minna kokoustimme verkossa toukokuun alussa ja päätimme käynnistää työn pääkäyttäjän tehtävien haltuunotolla. Theseuksen varsinaisen kehittämisen aloitamme streamaus-palveluista, julkistamattomien poolin kehittämisestä sekä kirjastolaisten ohjeistuksien yksinkertaistamisesta. Kesän kuluessa lähetämme tarkempaa projektisuunnitelmaa. Alla lyhyt esittely meistä uusista konsortion työrukkasista.

Olen Tiina Tolonen, informaatikko Oamkin kirjastoyksiköstä. Työskentelen Kulttuurialan kirjastossa, olen ollut täällä siitä saakka kun tämä kirjasto perustettiin eli syksyllä tulee 11 vuotta täyteen. Kirjaston, ja yleensäkin kirjastoalan kehitys on ollut huimaa tänä aikana, Theseuskin yhtenä esimerkkinä niistä.

Olen opiskellut musiikkia lapsesta saakka, mutta toiveammattini oli aina kirjastontäti. Työssäni olenkin saanut yhdistää harrastukseni ja koulutukseni, koen olevani juuri oikeassa paikassa! Musiikista on viime vuosina tullut yhä suurempi osa työtäni, hyvänä esimerkkinä vaikkapa ylläpitämäni Digitaalinen nuottikirjasto, http://www.e-concerthouse.com/fi/kirjasto/nuottikirjasto

Olen Sanna Savolainen, informaatikko Oulun seudun ammattikorkeakoulun Sosiaali- ja terveysalan kirjastosta. Juuret ovat Savossa, mutta opintojen ja töiden myötä olen kotiutunut Ouluun. Työtehtäviini kuuluvat tällä hetkellä muiden kirjastotöiden ohessa muun muassa tiedonhankinnan opetus sekä projektityöt. Theseus on aiemmin tullut tutuksi lähinnä opetuksen kautta. Nyt sitten odotan mielenkiinnolla, mitä projekti Theseuksen parissa tuo mukanaan!

Olen Minna Marjamaa, 35-vuotias informaatikko Laurea-ammattikorkeakoulusta Espoosta. Olen työssäni suuntautunut viestintään ja ohjaukseen. Toimin AMKIT-konsortion viestintäryhmässä sekä Kreodin toimittajana. Olin mukana vuonna 2008-2009 Theseus-pilottiryhmässä sekä hoidin Theseuksen käyttöönoton ja prosessien luomisen Laureassa edeltäjäni Kaisa Korpisaaren siirryttyä muihin tehtäviin. Vastaan edelleen Theseuksen toiminnasta Laureassa. Tunnen verkkokirjaston hyvin käyttäjän ja tallentajan näkökulmasta - sekä hyvässä että pahassa. Tulevaisuudessa olen kiinnostunut erityisesti käyttöliittymän kehittämisestä sekä tekijänoikeusasioista.


Myös kirjastojärjestelmän yhteisiä asioita hoitamaan on konsortio nimennyt asiantuntijat, lyhyt esittely toiminnasta ja henkilöistä:

Amkit-konsortion tekniikkaryhmän toiminta on loppunut ja konsortion johtoryhmän päätösten mukaan konsortion Voyager-asiantuntijoina toimivat nyt Jussi Kärki, Pertti Föhr ja Jouni Jääskeläinen. Kaikki ovat pitkän linjan vojaakkerilaisia ja olleet mukana mm. Linnea-työryhmissä. Pertti ja Jouni toimivat linkkeinä amkit-järjestelmäihmisten ja Kansalliskirjaston välillä. IGeLUun ja ExLibriksen systeemiseminaareihin osallistuminen ja niistä uutisoiminen on myös yksi tehtävä. CSC:n kanssa käytäviin laatupalavereihin osallistuvat Jouni ja Jussi. Jälkimmäisen vastuulla on myös järjestelmään liittyvä viestintä ExLibriksen kanssa.

Kesän versionvaihdoksen yhteydessä toimenkuvaan kuuluu testaamisen lisäksi ainakin julkaisuluettelon/uutuusluettelon sekä mobiililiittymän virittelyä - muutenkin ollaan aktiivisia ja osallistutaan KK:n voy7-wikin ohjeistusten tekoon.

Henkilöesittelyt omin sanoin:

Olen Jussi Kärki, SAMKissa vuodesta 2001 lähtien, alun perin tullut Voayger-projektiin ja tietokannan vanhojen sotkujen siivoajaksi. SAMKin Voyager-ylläpitäjä yhdessä Harri Salmisen kanssa, nykyisin entistä vähemmän ylläpitoa. Mukana Endeavorin aikana hankinnan (acq-client) Enhancement-kehitysryhmässä, samoin Linnea2 hankinta- ja kausijulkaisutyöryhmässä. Nykyisin kirjastonjohtaja ja sitä kautta 2007 lähtien Amkit-teknoryhmän vetäjä ja mukana mm. CSC laatupalavereissa.

Olen Pertti Föhr, tietokanta-asiantuntija Päijät-Hämeen koulutuskonsernin tieto- ja kirjastopalvelusta. Vastuualueeni on kirjastojärjestelmät sekä niihin liittyvät kehittämistoiminnot + erinäiset yhteistyökuviot. Tulevaisuuden haasteita on kirjastojärjestelmäyhteistyö yli organisaatiorajojen sekä sisäisesti, uudet järjestelmät ja niiden liittymäpinnat (vanhoja unohtamatta).

Olen Jouni Jääskeläinen, ATK-suunnittelija Savonia-ammattikorkeakoulun kirjastosta. Työpisteeni sijaitsee Kuopiossa Sairaalakadun kampuskirjastossa Valkeisenlammen rannalla. Tehtäviini kuuluu Voyagerin ja Nelli-portaalin systeemipuolen hommat. Linnea-systeemityöryhmässä olen ollut 2004-2009, josta pari viimeistä vuotta sen puheenjohtajana. AMKIT-tekniikkaryhmän jäsenenä olen ollut 2004-2009.

 

 

 




 Etusivu

 Artikkelit

 Lehdet

 Kirjoittajat

 Haku