Kreodi arkisto


 Etusivu

 Artikkelit

 Lehdet

 Kirjoittajat

 Haku



Kreodi  1 / 2000 

 Artikkelit


TAIKA opetuksen apuna 

Susanna Harju

  

Kuvataiteen opetuksessa kuvamateriaalilla on keskeinen rooli. Opiskelijat perehtyvät opinnoissaan erilaisiin tekniikoihin, materiaaleihin, toteutustapoihin sekä taiteen perimään. Taiteen kenttä on hyvin laaja ja kirjava - jokainen opettaja ja vieraileva taiteilija antaa oman värikkään lisänsä palettiin, josta opiskelija voi löytää juuri itselleen omaleimaisimman teko- ja ilmaisutavan. Opetus tarvitseekin tueksensa laajan ja monipuolisen kuva-aineiston, jonka avulla opiskelija voi tutustua aikaisempien polvien saavutuksiin ja menetelmiin.

Kuva menneestä

Näyttelyt tulevat ja menevät, teoksia myydään, performansseja esitetään, installaatioita rakennetaan ja puretaan - kuitenkaan ilman dokumentointia tuleville polville ei jää kuvaa menneestä. Vuosien varrella Satakunnan ammattikorkeakoulun (SAMK) kuvataiteen yksikköön on karttunut laaja kokoelma dioja, negatiiveja ja valokuvia teoksista, näyttelyistä, tapahtumista ja opetustilanteista joiden systemaattiseen arkistointiin ei ole ollut resursseja. Oikeastaan vasta eri tallennusmuotojen kehittyminen ja tietokoneiden kapasiteetin kasvu ovat mahdollistaneet kuvallisen tietopankin perustamisen.

Kokoelmat karttuvat

TAIKA on taiteen kuva-arkisto, johon on tallennettu SAMK:n kuvataiteen teoskokoelmat ja dokumentoitu koulun toimintaa. Teoskokoelmat muodostuvat taide-, stipendiaatti- ja oppilastyökokoelmista. Kokoelmat karttuvat taitelijoiden koulun galleriassa pitämien näyttelyitten ja valmistuneiden opiskelijoiden stipendiaattinäyttelyitten lahjoituksina. Lisäksi parhaimmisto opiskelijoiden opiskeluaikana tekemistä töistä valitaan kokoelmaan.

Teoskokoelmien ohella tietokanta sisältää suuren määrän dokumenttiaineistoa, johon sisältyvät koulun galleriassa järjestettävät näyttelyt, opiskelijoiden ja opettajien tekemät julkiset taideteokset, opetustilanteet ja symposiumit. Teokset ja koulun toiminta dokumentoidaan negatiiville ja dialle. Joistakin vanhemmista töistä on jäljellä enää vain valokuva. TAIKAan on tallennettu dokumenttiaineistoa noin 4200 tietuetta ja kokoelmapuolelle noin 450 tietuetta.

Kuinka TAIKA toimii

TAIKAn aineistoa on hyödynnetty ahkerasti ammattikorkeakoulun tiedotus- ja julkaisutoiminnassa. Opettajat ovat etsineet materiaalia mm. apurahahakemuksiensa tueksi ja opiskelijat seminaaritöihinsä. TAIKAn aineisto saadaan laajemminkin opetustoiminnan tueksi kun selaushaku kotisivuilta varsinaiseen tietokantaan valmistuu. Näin opettajat ja luennoitsijat voivat hyödyntää kuvamateriaalia opintojaksoillaan ja esim. heijastaa löytämäänsä aineistoa diaesitysmäisesti luentosalin seinälle. Opiskelijat voivat itsenäi-sesti ja omatoimisesti syventyä tehtyihin opinnäytetöihin tutustumalla lopputyönäyttelyiden kuvamateriaaliin.

Taiteen kuva-arkiston aineisto on selattavissa ammattikorkeakoulun sisällä hankkeen nettisivujen kautta kun tietokanta saadaan asennettua palvelinkoneelle. Lisätietoja TAIKAsta sen sisällöstä, tekijöistä, käyttöoikeuksista ja kokoelmista saat osoitteesta http://www.bf.spt.fi/taika/. Tule ja tutustu TAIKAn maailmaan!



Susanna Harju, informaatikko, TAIKA-projektin vetäjä, Satakunnan ammattikorkeakoulu, susannah@cc.spt.fi 

 

 




 Etusivu

 Artikkelit

 Lehdet

 Kirjoittajat

 Haku