Register
02.04.2017, 20:41

Omasta päästä: Päätoimittaja vaihtuu

Taas on uuden Kreodin aika ja Kreodilla on uusi aika. Luovun kiitollisena päätoimittajan tehtävästä ja konsortio päättää huhtikuussa uudesta päätoimittajasta. Työ Kreodin parissa on ollut antoisaa ja mukavaa. Parasta on ollut se, että olen oppinut tuntemaan hyvin monipuolisesti ammattikorkeakoulujen kirjastoissa työskentelevää väkeä. Minulla on tuttuja joka kaupungissa ja kunnassa, jossa on ammattikorkeakoulun kirjasto!

Tästä tehtävästä luopumiseen ei liity mitään hillitöntä dramatiikkaa. Olen tehnyt tätä yli 10 vuotta ja olen nauttinut tästä tehtävästä.  Uskon kuitenkin, että asioilla on aikansa ja nyt on aika uudistaa Kreodia. Omassa työssäni on myös tapahtunut asioita ja olen myös tullut hitaammaksi ja palautumiseen menee enemmän aikaa. Siksi mukavistakin asioista joutuu luopumaan, kun on mietittävä oman työn tärkeysjärjestystä. Minnalle haluan esittää tässä suuren kiitoksen, yhteistyömme on aina ollut helppoa, mutkatonta ja sujuvaa!

Olen onnellinen siitä, että voin jatkossakin kirjoittaa Kreodiin ja ystävät Kreodin ympärillä eivät katoa mihinkään. Ei muuta kuin hymyillään kun tavataan ja vaihdetaan kuulumisia. Kiitos teille kaikille, toimituskunnalle ja jokaiselle kirjoittajalle yhdessä ja erikseen.

AMKIT joryssa häkellyin kysymyksestä, että millainen päätoimittajan tulisi olla. Olen kovasti miettinyt sitä ja tullut siihen tulokseen, että tärkeintä on olla innostunut yhteisen lehden tekemisestä ja yhteisten tarinoiden jakamisesta. Päätoimittaja pitää lehdessä olla ja hänen apunaan tarvitaan kirjoittajia ja lehden toimituskunta.

Jos Kreodin päätoimittajuus kiinnostaa sinua niin toivon, että ilmaiset sen vaikkapa Hanna Lahtiselle, konsortion puheenjohtajalle. Voit varmasti tuoda viestin myös oman kirjastosi pomon kautta.

 

Kiittäen ja kumartaen

 Hanna-Riina Aho

articleRating

voteData

leaveReply

Kuva: Pixabay CC0 (photo: )
Ria Gynther ,  Essi Prykäri  - 02.04.2017, 19:48

Pako kirjastosta: kuka murhasi opiskelijan?

Suomen Tieteellinen Kirjastoseura järjesti maanantaina 6.3. Making educational escape room style activities -työpajan, jonka veti Research Fellow Andrew Walsh Huddersfieldin yliopistosta....

Kuva: Pixabay CC0 (photo: )
Kaisa Puttonen  - 02.04.2017, 19:48

Onko työelämän tietoympäristö tuttu?

Ammattikorkeakoulusta valmistuu eri alojen asiantuntijoita, jotka työskentelevät päivittäin työelämän tietoympäristöissä. Miten kirjastot edistävät työelämässä tarvittavaa informaatiolukutaitoa?...

 (photo: )
Susanna Niemilahti-Könkkölä  - 02.04.2017, 19:47

Kirjaston asiakastyyppejä tassuvoimalla

Rakastuitko travelleriin vai onko suosikkisi sissis? Palvelevatko kirjastosi tilat helppiksiä? Susanna luo uudenlaisia asiakasprofiileja tassuvoimalla.

Hanna-Riina (photo: )
Hanna-Riina Aho  - 02.04.2017, 20:41

Omasta päästä: Päätoimittaja vaihtuu

Taas on uuden Kreodin aika ja Kreodilla on uusi aika. Luovun kiitollisena päätoimittajan tehtävästä ja konsortio päättää huhtikuussa uudesta päätoimittajasta. Työ Kreodin parissa on ollut antoisaa...

Hanna-Riina (photo: )
Hanna-Riina Aho  - 02.04.2017, 20:41

Omasta päästä: Päätoimittaja vaihtuu

Taas on uuden Kreodin aika ja Kreodilla on uusi aika. Luovun kiitollisena päätoimittajan tehtävästä ja konsortio päättää huhtikuussa uudesta päätoimittajasta. Työ Kreodin parissa on ollut antoisaa...

Kuva: CC0 (photo: )
Hannele Myntti  - 02.04.2017, 19:46

JOKAISELLE LUKIJALLE KIRJA

Kaukopalvelun käsikirja, joka on vasta päivitetty ja löytyy digitaalisena kirjastot.fi-sivustolta, kertoo varsin seikkaperäisesti kirjastojen välisen kaukolainauksen yleisohjeistuksen. Viime...

Kuva: Pixabay CC0 (photo: )
Kaisa Puttonen  - 02.04.2017, 19:48

Onko työelämän tietoympäristö tuttu?

Ammattikorkeakoulusta valmistuu eri alojen asiantuntijoita, jotka työskentelevät päivittäin työelämän tietoympäristöissä. Miten kirjastot edistävät työelämässä tarvittavaa informaatiolukutaitoa?...