Uuden päätoimittajan tervehdys

12.03.2024

Kuva PxHere, CC0

Kreodille etsittiin viime syksynä uutta toimituskuntaa ja samalla myös päätoimittajan paikka oli haussa. Pitkään Kreodia luotsannut Minna halusi siirtyä toimituskuntalaiseksi ja toimituskunnan joukosta houkuteltiin minua kokeilemaan siipiäni päätoimittajana. Olen ollut Kreodin toimituskunnassa mukana vuodesta 2017, joten ihan uutena en tehtävään lähtenyt, mutta paljon on vielä opittavaa.

Mitä Kreodille kuuluu?

Sain huomaani vireän ja tyylikkään lehden, josta kuuluu Minnalle ja vuosien varrella toimituskunnassa olleille suuret kiitokset. Kreodin uusi alusta otettiin käyttöön vuonna 2020, viime vuonna vaihdoimme vielä sivuston kävijätilastointijärjestelmää GDPR-yhteensopivampaan Piwik Prohon ja päivitimme evästekäytänteitä. Niinpä alustan osalta meillä on toivottavasti rauhallisia vuosia edessä ilman suuria muutostarpeita. 

Kreodi myös kiinnostaa lukijoitaan, suosituimmilla artikkeleilla on marraskuun puolivälistä maaliskuun alkuun jopa tuhansia lukukertoja. Eniten lukijoita on kiinnostanut kirjallisuuskatsauksen tiedonhankinnan ohjausta käsittelevä artikkeli sekä opinnäytetyön tietoperustan laatimista käsittelevä artikkeli, lisäksi tiedonhaun kokeilukulttuuri tekoälyn avulla ja opinnäytetöiden avointa saatavuutta käsittelevät artikkelit ovat löytäneet kasapäin lukijoita. Toki koska tilastoinnin aikajakso on kovin lyhyt, ovat lähes kaikki joulunumeron artikkelit listojen kärkipäässä. Tutkittaessa, miltä sivuilta vierailijat Kreodiin tulevat, Google toki erottuu omilla luvuillaan, mutta ilahduttavan paljon kävijöitä tulee sivustolle myös erilaisista korkeakoulujen oppimisympäristöistä. Ehkäpä voimme ajatella joidenkin Kreodiartikkeleiden toimivan myös avoimina oppimateriaaleina, mikäs sen mukavampi ajatus.

Ja eihän toki voi unohtaa Kreodin merkkipaalua, tänä vuonna meidän lehteä on tehty jo 25 vuotta. Se on hieno saavutus se! 

Mitä ajatuksia tulevasta?

Kreodin kantava voima, toimituskunta, valittiin syksyllä jatkamaan työskentelyä Kreodin parissa. Uusi toimituskunta esittäytyy toisaalla tässä numerossa ja odotammekin kaikki innolla yhteistyötä AMK-kentän kanssa. Jatkamme myös aiemmilta vuosilta tuttua aluetoimittajamallia, ota siis yhteyttä aluetoimittajaasi tai päätoimittajaan, jotta saadaan erilaisia tarinoita kentältä sekä niistä arjen askareista että moninaisista kehittämisprojekteista. Itse olen ainakin huomannut, että työelämässä tapahtuu paljon ja vuosien kuluttua se, että on dokumentoinut erilaisia arjen käytänteitä tai kehittämiskokeiluja artikkelien muodossa, on osoittautunut erittäin hyödylliseksi. 

Kreodin toimituskunnassa on jo jonkin aikaa puhuttu lukijakyselystä, ja uusi toimituskunta tarttuu tähän haasteeseen innolla. Toivottavasti kysely antaa omalta osaltaan ajatuksia kehittämiselle ja vinkkejä amk-kirjastolaisia kiinnostavista sisällöistä. 

Tänä vuonna Kreodin neljään numeroon mahtuu kaksi teemanumeroa, toukokuun lehden teemana on yhteistyö ja syyskuun opinnäytetyö- ja opiskelijat. Mitä yhteistyötä juuri teidän kirjastossa tehdään, kaupunginkirjaston, toisen asteen koulutuksen, toisen korkeakoulun tai vaikka tutkimuslaitoksen kanssa? Entä talon sisäinen yksiköiden välinen yhteistyö, löytyisikö sieltä hyviä käytänteitä kentälle jaettavaksi? Opinnäytetyöt ja opiskelijatkin ansaitsevat oman numeronsa, miten esimerkiksi opinnäytetöiden avoimen saatavuuden osalinjaus solahtaa arkeen, mitä on jo tehty ja mitä pitäisi vielä tehdä? Ja entäs opiskelijat, niin ensimmäistä korkeakoulututkintoaan tekevät kuin alanvaihtajat, miten heidät kohtaamme ja opastamme tiedon valtatielle? Toki numeroihin otetaan vastaan myös artikkeleita muista aiheista tavalliseen tapaan. 

Kirjoittelemisiin jatkossakin, pidetään meidän lehdestä yhdessä hyvää huolta!
 

Kirjoittajat

Riikka Sinisalo

Tietoasiantuntija

Riikka Sinisalo toimii tietoasiantuntijana LUT-yliopistoa ja LAB-ammattikorkeakoulua palvelevassa LUT-tiedekirjastossa.

Kirjoittajan muut artikkelit

Kommentit

Jätä kommentti