Ammattikorkeakoulu- kirjastojen verkkolehti
Ammattikorkeakoulukirjastojen verkkolehti
Julkaistu 04.03.2026
Kirjasto luotettavan tiedon lähettiläänä yhteiskunnan murroksessa
Henna Ristolainen, Soila Eräniemi
Sitran Megatrendit 2026 -raportti peräänkuuluttaa demokratian uudistamista sekä tekoälyn vastuullista ja näkemyksellistä käyttöönottoa. Kirjasto on tehtävän ytimessä: se edistää niin luotettavan tiedon saatavuutta kuin vahvistaa kriittistä lukutaitoa epävarmuuden ja pirstoutumisen aikakaudella. Murrosaika pakottaa myös kirjaston pohtimaan, voisiko sen ääni olla voimakkaampi ja näkyvämpi osa yhteiskuntaa.
Lue juttu
Korkeakoulukirjastojen johtaminen ja tiedonhankinta
Suvi Pukero
Valmistuin Tampereen yliopistosta huhtikuussa 2025 informaatiotutkimuksen maisteriohjelmasta. Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen korkeakoulukirjastoissa johtavassa asemassa olevien henkilöiden tiedonhankintaa. Tutkimus selvittää suomalaisten korkeakoulukirjastojen johtajien työtehtäviä, ammatillisen tiedonhankinnan käytäntöjä sekä eri tiedonlähteiden roolia päätöksenteossa.
Pääkirjoitus: Mitä tapahtuu koronakevään jälkeen?
Työ eristyksissä on tätä kirjoitettaessa jatkunut nyt kuudetta viikkoa. Kun eristys joskus puretaan, palaako työ takaisin ennalleen?
Minna Marjamaa
Mitä tapahtuu amk-kirjastoissa koronakeväänä?
Tiina Tolonen, Terhi Kaipainen, Hellevi Hakala
Etäunelmia ja toimistotodellisuus - sarjakuva etätyöstä
Erika Kallinen
Korona Survival Kit - poikkeusajan kootut parhaat käytännöt
Kreodin toimituskunta
Lähde mukaan suunnittelemaan amk-kirjastojen yhteistä avointa oppimateriaalia ja vastaa myös kyselyyn!
Uudet oppimisympäristöt -verkosto
Jotain vanhaa, paljon uutta - näin syntyi LAB Open
Johanna Kiviluoto
Theseus-kyselyn tulosten mukaan amkit melko tyytyväisiä Theseus-uudistukseen: ”Tämä oli yllättävän hyvä tulos”
TIina Tolonen, Antti Nyqvist, Minna Marjamaa
Kolmesta yhdeksi: Alman käyttöönotto Tampereen yliopiston kirjastossa
Hannu Hahto
Kvartaali Alman kanssa
Jussi Kärki
Miten sinä ja asiakkaasi hyödytte käsiteanalyysiosaamisesta?
Juha Kämäräinen