Ammattikorkeakoulu- kirjastojen verkkolehti
Ammattikorkeakoulukirjastojen verkkolehti
Julkaistu 15.06.2026
Kun kirjasto ei ole tuttu – havaintoja omatoimiajan haasteista amk-kirjastoissa
Sari Haapsaari
Omatoimiaika on monessa korkeakoulukirjastossa arkea. Omatoimiaikana asiakkaalle tulevat konkreettisesti esiin ne tilanteet, joissa kirjaston käytännöt eivät ole hänelle entuudestaan tuttuja.
Lue juttu
Tekniikan opiskelijoiden tekoälytaitoja parantamassa
Lea Mustonen, Taina Pirhonen, Minna Kivinen
Tekoälyn käyttö korkeakouluopinnoissa on samaan aikaan sekä haaste että mahdollisuus. Moni tämän päivän opiskelija on jo toisen asteen opinnoissaan tottunut käyttämään tekoälyä arjessa. Sillä haetaan tietoa, jäsennetään ajatuksia ja joskus myös tuotetaan valmista tekstiä.
Uuden päätoimittajan tervehdys
Kreodille etsittiin viime syksynä uutta toimituskuntaa ja samalla myös päätoimittajan paikka oli haussa. Pitkään Kreodia luotsannut Minna halusi siirtyä toimituskuntalaiseksi ja toimituskunnan joukosta houkuteltiin minua kokeilemaan siipiäni päätoimittajana. Olen ollut Kreodin toimituskunnassa mukana vuodesta 2017, joten ihan uutena en tehtävään lähtenyt, mutta paljon on vielä opittavaa.
Riikka Sinisalo
Neljännesmiljoona täyteen – Theseuksen vuosi 2023
Tiina Tolonen
KINE 2023 – Vaikuttavuuden arviointia pohdittiin yhdessä
Hellevi Hakala, Noora Montonen, Kaisu Sallasmaa
Esittelyssä uusi toimituskunta
Soila Eräniemi, Minna Marjamaa, Susanna Niemilahti-Könkkölä, Janne Nyström, Taina Pirhonen, Riikka Sinisalo, Tiina Tolonen
Julkaisuverkoston kokoontumisessa paneuduttiin uuden rahoitusmallin mukanaan tuomiin muutoksiin ja ammatillisen julkaisemisen laatuun
Johanna Kiviluoto, Riikka Sinisalo
Tiedostoaarteet esiin: säännölliset lausekkeet ja Agent Ransack täsmähaun välineinä
Juha Kämäräinen
Demokraattista tieteentekemistä tekoälylaajennetulla Stetson–Harrison- menetelmällä
Altti Lagstedt, Juha Lindstedt, Raine Kauppinen
Kirjaston vaellusvuodet Vierumäellä
Matias Laurila
Opinnäytetöiden avoimen saatavuuden osalinjaus hyväksyttiin - mitä se tarkoittaa ammattikorkeakouluille?
Minna Marjamaa, Tiina Tolonen, Antti Nyqvist, Mira Juppi
Saavutettavaa opetusta UDL-viitekehyksen avulla
Kaisa Puttonen